Elämäntilanne vaikuttaa ikää enemmän digiavun tarpeeseen

Annettu digiapu kohdentuu erityisesti koteihin, joissa teknologiaa käytetään monipuolisesti ja aktiivisesti. ”Yksinhuoltajaperheissä ulkopuolisen avun tarvetta lisää se, että digiosaaminen on tyypillisesti keskittynyt vain toiselle vanhemmalle. Teknologianälkäiset lapset tarvitsevat apua laitteiden käyttöönotossa ja digimaailmaan tutustumisessa”, Taipale sanoo.

Uusien laitteiden ja sovellusten omaksumisessa oman teknologiakiinnostuksen ja motivaation ohella tärkeässä asemassa ovat läheisasiantuntijat. Kun uuden teknologian tai sovelluksen käyttöä ei voi opetella käyttöohjekirjasta tai opettelu vaatii kohtuutonta ponnistelua, haetaan digiapua teknologiaa paremmin tuntevilta läheisiltä ja ystäviltä. Perheet ovatkin keskeisiä toimijoita digiavun antamisen ja saamisen näkökulmasta.

Taipaleen johtamassa Sukupolvien väliset suhteet laajakaistayhteiskunnassa -projektissa tutkittiin tapoja, joilla uusia digitaalisia teknologioita hankitaan ja käytetään perheissä, jotka muodostuvat vähintään kolmesta sukupolvesta. Tutkimus vahvistaa käsitystä vanhemmista lastensa digiläheisasiantuntijoina. Lasten kasvaessa roolit avunantajina ja -saajina kuitenkin muuttuvat nopeasti, tosin vain uuden teknologian käyttöön liittyen. Lapset ja nuoret auttavat mielellään vanhempiaan ja muuta perhettään digiasioissa, vaikka läheisasiantuntijan rooli koetaan myös raskaaksi ja heihin kohdistetut odotukset ovat toisinaan ylimitoitettuja.

Digitalisoituvan yhteiskunnan uusi ilmiö: ikääntyneet digitaiturit

Tutkimuksen mukaan vastaajan iän, sukupuolen ja koulutuksen yhteys saatuun digiapuun on heikko. Noin 8 prosenttia vastaajista ilmoitti kotitaloutensa saaneen apua ja noin 9 prosenttia ilmoitti auttaneensa toista kotitaloutta vastikkeettomasti digiasioissa. Pitkäaikaissairaat saavat muita enemmän vastikkeetonta digiapua oman kotitalouden ulkopuolelta. Digiavunantajista suurin osa oli nuori miehiä, mutta sukupuolierot hävisivät iän myötä.

Läheisasiantuntijoiden rooli osoittautui elintärkeäksi ikääntyville teknologian käyttäjille. Perheenjäsenten ja ystävien tuella he pystyvät jatkamaan laitteiden ja sovellusten käyttöä joko itsenäisesti tai yhdessä läheisen kanssa. Fyysinen heikkeneminen ja iän mukanaan tuomat terveysongelmat johtivat perheissä myös teknologian käyttämiseen toisen puolesta. Erityisen hankala tilanne on isovanhemmilla, joilla ei ole läheisiä tai ystäviä jotka pystyisivät tukemaan heitä teknologioiden käytössä.

Tutkimuksessa nousi esiin digitalisoituvan yhteiskunnan uusi ilmiö: ikäihmisissä on yhä enemmän digitaitureita, jotka joutuvat luopumaan vastoin tahtoaan tieto- ja viestintäteknologioiden käytöstä fyysisen toimintakyvyn heikentyessä tai sairastuessa. Jatkossa läheisasiantuntijoiden tehtävänä ei olekaan vain motivoida ja kannustaa ikäihmisiä teknologioiden käyttöön, vaan myös tukea heitä käytön jatkamisessa ja aktiivisen teknologian käytön hallitussa alasajossa.

Eri maiden välillä huomattavia eroja digiavun antamisessa

Suomessa, Italiassa ja Sloveniassa vuosina 2014-2015 perheiltä kerätty haastatteluaineisto osoittaa, että erot maiden välillä digiavun antamisessa ovat huomattavia. Suomalaiset nuoret toimivat vain harvoin läheisasiantuntijoina isovanhemmilleen. Sloveniassa taas yhden sukupolven yli ulottuva digiavun antaminen on yleistä ja osassa perheistä jopa systemaattista, esim. viikoittaista. Tätä selittää osaltaan monisukupolvisen asumisen perinne, joka myös vähentää teknologiavälitteisen arkiviestinnän tarvetta perheissä. Suomessa sen sijaan perheiden hajanaisuus ja pitkät välimatkat vähentävät säännöllisiä tapaamisia. Samalla teknologiavälitteisen digiavun antaminen, eli esim. puhelimella tai Skypessä, koetaan yleisesti hankalaksi.

”Kaikissa tutkituissa maissa iäkkäimmät perheenjäsenet käyttivät selvästi vähemmän digitaalisia teknologioita. Lisäksi vanhemmat ja etenkin isovanhemmat kokevat osaamisensa huomattavasti nuoria kapea-alaisemmaksi ja ohuemmaksi”, toteaa Taipale.