Johnny L

Elastisen Epäröimättä hetkeekään -kappale teki radiohistoriaa

Jaa
Radiossa on kuultu Elastisen (feat. Jenni Vartiainen) Epäröimättä hetkeekään -kappaletta runsaasti tänä vuonna. Kappale voitti RadioMedian myöntämän Kuukauden radiobiisi -palkinnon elokuussa jo kuudennen kerran peräkkäin ja päihitti samalla Lauri Tähkän Palavaa vettä -kappaleen aikaisemman viikkokuunteluennätyksen.

Epäröimättä hetkeekään on tänä vuonna ollut radioiden viikkotilastojen kuunnelluin kappale yhteensä 21 kertaa, joista 18 viikkoa yhtäjaksoisesti viikkoon 29 asti. Kappale oli edelleen viime viikon soitetuin kappale.

”Tiesin jo biisiä tehdessä, että nyt käsissämme on jotain suurta”, Elastinen kommentoi. ”Olen kuitenkin täysin häkeltynyt tämän biisin saavuttamasta mittakaavasta. Se yhdisti radiokentän ja ylitti kaikki ennätykset!”

Aikaisemmin Kuukauden radiobiisi -ennätystä piti hallussaan neljällä peräkkäisellä palkinnolla Lauri Tähkä kappaleellaan Palavaa Vettä. Kappale piti myös radioiden viikkotilastoissa kärkipaikkaa 14 viikkoa peräjälkeen.

Kotimaiset biisit suosiossa

Kuukauden radiobiisi -listauksen kärkisijat ovat tiiviisti kotimaisten artistien hallussa. Elokuun tavoittavimpien kappaleiden kolmen kärki oli: 

  1. Elastinen feat. Jenni Vartiainen – Epäröimättä hetkeekään (tavoittavuus: 29,9 milj.)
  2. Anna Puu ja Olavi Uusivirta – 2020 (tavoittavuus: 28,7 milj.)
  3. Arttu Wiskari feat. Leavings-orkesteri – Tässäkö tää oli (tavoittavuus: 26,1 mij.)

RadioMedia myöntää kuukausittain Kuukauden radiobiisi -palkinnon kyseisen kuukauden aikana eniten suomalaisia tavoittaneelle radiokappaleelle. Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2019 alussa. Soittotilastot perustuvat Radiomonitor-palvelun keräämään kuukausidataan kaikilta suomalaisilta radiokanavilta. Viikkokuuntelutilastot perustuvat myös Radiomonitorin keräämään dataan. 

Epäröimättä hetkeekään -kappaleen ovat tehneet Kimmo Laiho, Jukka Immonen, Antti Riihimäki, Kaisa Korhonen ja levy-yhtiö on Kaiku Entertainment. 

Tietoa RadioMediasta:
RadioMedia on kaupallisten radioiden kattojärjestö, johon kuuluvat lähes kaikki suomalaiset kaupalliset radioasemat. RadioMedia vastaa radiotoimialan edunvalvonnasta, tutkimus- ja tietopalveluista, koulutuksesta sekä markkinoinnista. RadioMedia järjestää alan tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat, kuten RadioGaalan ja Kaiku-radiomainoskilpailun. Vuosi 2019 oli radiomainonnan kuudes perättäinen ennätysvuosi. Kasvua kertyi 6,1% ja radiomainontaa ostettiin 69,74 miljoonalla eurolla. Kaupallisia radiokanavia kuuntelee viikoittain 3,7 miljoonaa suomalaista. www.radiomedia.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Inka Luomanmäki, projektipäällikkö, RadioMedia, 040 165 7010, inka.luomanmaki@radiomedia.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Johnny L
Johnny L
Sampsantie 33
00610 HELSINKI

+358 40 541 2365https://www.johnnyl.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Johnny L

Niko Saarinen on jälleen vuoden radiojuontaja! RadioGaalassa palkittiin viime vuoden parhaat radiotekijät ja -teot12.4.2024 23:31:58 EEST | Tiedote

Suomen parhaat radiojuontajat, -ohjelmat sekä teot ja tekijät palkittiin tänään RadioGaalassa. Kaikkien aikojen suosituimmassa yleisöäänestyksessä NRJ:n aamushow oli voitokas: juontaja Niko Saarinen palkittiin vuoden valtakunnallisena radiojuontajana, ja NRJ Aamu vuoden radio-ohjelmana. Ammattilaispuolen Vuoden radio -pystit ojennettiin tänä vuonna Radio Pookille ja Radio Porille.

Teknologiayhtiö Jollan entinen johto ostaa Jolla Oy:n liiketoiminnan27.11.2023 15:00:05 EET | Tiedote

Käyttöjärjestelmiin ja autoalan ohjelmistoihin erikoistuneen Jolla Oy:n koko liiketoiminta ja henkilöstö siirtyy uuteen yhtiöön, kun yhtiön entinen johto ostaa Jollan liiketoiminnan. Jollan omistusrakenteessa olevasta venäläisomistuksesta tuli Ukrainan sodan myötä välitön ongelma henkilöstölle ja asiakkaille, mikä ajoi yhtiön lopulta keväällä 2023 yrityssaneeraukseen. Asia saatiin ratkaistua Pirkanmaan käräjäoikeuden 24.11.2023 vahvistettua yrityssaneerausohjelman, joka velvoittaa yhtiön myymään sen liiketoiminnan kokonaisuudessaan toiseen yhtiöön.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye