Espoon kaupunki - Esbo stad

Elinkeino- ja kilpailukykyjaosto: Latokaskesta ja Laaksolahdesta vuokrattiin tontit päivittäistavarakaupalle

Jaa
Kaupunki järjesti tonttihaun kahdesta päivittäistavarakaupan tontista Latokaskessa ja Laaksolahdessa.

Hakuaika oli 7.12.2018–31.1.2019. Tonttihaku oli avoin kaikille päivittäistavarakaupan toimijoille.

Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuokrata molemmat tontit Helsingin Osuuskauppa Elannolle päivittäistavarakaupan toteuttamista varten. Latokaskessa tontti sijaitsee Nöykkiönkadun ja Nöykkiönlaaksontien kulmassa. Laaksolahdessa tontti sijoittuu Pitkäjärventien ja Riihiniityntien kulmaan. Tontille johtava Jupperintulli-niminen katuyhteys toteutetaan ennen rakennushankkeen käynnistymistä.

Latokasken tonttia hakivat Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK) ja Kesko Oyj. Molemmat hakijat ovat hankkeen sisällön puolesta hyvin tasapuoliset, jolloin tontin saaja ratkaistiin korkeamman vuokratarjouksen perusteella. Laaksolahden tonttia haki yksi toimija, Helsingin Osuuskauppa Elanto.

Asia 9 Alueen varauksen jatkaminen Leppävaarasta radan pohjoispuolisen alueen suunnittelua varten jätettiin pöydälle. Asiasta saadaan tilannekatsaus jaoston seuraavaan kokoukseen.

Tapiolan urheilupuiston tilanteesta saatiin ajankohtaiskatsaus ja tarkoitus on tuoda asia päätettäväksi toukokuussa.

Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.

Esityslistat ja pöytäkirjat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye