Elinkeinoelämän järjestöt: Suojamateriaalien nollaverokantaa tarvitaan edelleen
"Hallituksen on valmisteltava suojamateriaalien nollaverokannalle välittömästi jatko sote-palvelujen turvaamiseksi. Jatko olisi tärkeä sote-palvelujen kannalta, sillä kunnat eivät ole korvanneet suojautumisen kustannuksia riittävästi yrityksille ja järjestöille", toteaa Suomen Yrittäjien veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman.
Komissio on osaltaan mahdollistanut verovapauden jatkamisen kesäkuun loppuun. Nyt tarvitaan toimia hallitukselta. Nollaverokannan jatkon lisäksi sen soveltamisalaa on samalla laajennettava esimerkiksi työterveyshuoltoon.
"Hallitus on laatinut perusteettoman rajauksen, jossa esimerkiksi työterveyshuolto ja yksityiset terveyspalvelut eivät voi ostaa suojamateriaaleja ilman arvonlisäveroa, vaikka sielläkin taistellaan pandemiaa vastaan. Meillä yksityiset palveluntarjoajat ovat muutoinkin valtion valvonnassa ja tätä rajanvetoa voitaisiin hyvin hyödyntää", toteaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n veroasiantuntija Tiina Ruohola.
"Komission päätös sallisi nollaverokannalla ostavien tahojen laajentamisen. Esimerkiksi Irlannissa yksityiset yleislääkärien vastaanotot voivat ostaa suojamateriaaleja ilman arvonlisäveroa. Hallituksen on korkea aika tehdä korjausliike ja mahdollistaa koko sote-alalle suojavälineiden osto ilman kustannuksia nostavaa arvonlisäveroa", toteaa Hyvinvointiala HALIn talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva.
Lisätiedot:
talous- ja veroasiantuntija Joel Kuuva, Hyvinvointiala HALI, 050 414 6444, joel.kuuva@hyvinvointiala.fi
veroasiantuntija Tiina Ruohola, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, 040 519 8868, tiina.ruohola@ek.fi
veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman, Suomen Yrittäjät, 040 845 0614, jukka-pekka@hellman@yrittajat.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Hyvinvointiala HALI ry edistää yksityisten sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen toimintaedellytyksiä ja neuvottelee alan yleissitovat työehtosopimukset. HALI valvoo jäsentensä yhteisiä etuja ja neuvoo työoikeudellisissa ja elinkeinopolitiikan kysymyksissä. Sen 1560 jäsentä työllistävät 100 000 sosiaali- ja terveysalan sekä varhaiskasvatuksen ammattilaista. HALI on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsen. HALIn jäsenet tuottavat mm. vanhuspalveluita, lasten ja nuorten palveluita, lääkäripalveluita, kuntoutusta, suun terveydenhuoltoa, päihde- ja mielenterveyspalveluita sekä toimivat alan järjestötyössä. www.hyvinvointiala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hyvinvointiala HALI ry
Uusia työtaisteluilmoituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle31.5.2023 16:21:34 EEST | Tiedote
Ammattijärjestöt ilmoittivat tänään 31.5. uusista lakoista, hakusaarroista sekä keikkailukielloista yksityiselle sosiaalipalvelualalle. Lakot osuisivat Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon sekä Keski-Suomen maakuntien alueille.
Yksityisen sosiaalipalvelualan sovittelu päättyi tuloksettomana30.5.2023 15:51:42 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan sovittelua jatkettiin tänään 30.5. TES-osapuolten kesken. Valitettavasti ratkaisua ei syntynyt, joten ennalta ilmoitetut lakot lastensuojelussa sekä yksityisessä varhaiskasvatuksessa alkavat Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa huomenna 31.5. Ikäihmisten ja vammaisten palveluasumisessa lakot alkavat 1.6.
HALI huolissaan lakkojen laajentamista – kohteena jälleen vanhukset17.5.2023 17:31:33 EEST | Tiedote
Ammattijärjestöt ilmoittivat tänään perjantaina uusista lakoista ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Lakot kestävät 1.6.–3.6. ja ovat jatkoa aiemmin ilmoitettuihin työtaisteluihin.
Ammattijärjestöt laajensivat lakot koskemaan lastensuojelua ja yksityistä varhaiskasvatusta16.5.2023 16:24:26 EEST | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattijärjestöt antoivat tänään uuden lakkovaroituksen, joka koskee yksityistä varhaiskasvatusta sekä lastensuojelua. Hyvinvointiala HALI ry pitää annettuja lakkovaroituksia erittäin valitettavina.
Mittavat sote-säästöt ilman palveluiden heikentymistä ovat mahdollisia11.5.2023 15:25:16 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannusten kasvua voitaisiin merkittävästi hillitä, arvioi Hyvinvointiala HALI ry. Arvio perustuu muun muassa kustannusten läpinäkyvyyden parantamiseen, Kela-korvausten kohdentamiseen ja kehittämiseen, teknologisten ratkaisujen käyttöönottoon ja sairauslomilta paluun nopeuttamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme