Suomen Yrittäjät

Elinkeinoelämän järjestöt: Viisi ratkaisua soteen

Jaa
Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sote-uudistuksessa on päätetty vasta hallinnollisesta rakenteesta. Elinkeinoelämän järjestöt kannustavat seuraavaa hallitusta ja hyvinvointialueita uudistuksen ripeään jatkamiseen ja esittävät konkreettisia ratkaisuja palvelujen saatavuuden parantamiseksi ja kustannuskasvun hillitsemiseksi.

Sote-uudistuksen keskeisiä tavoitteita ovat koko sen valmistelun ajan olleet palveluiden saatavuuden, saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden parantaminen sekä kustannuskasvun hillitseminen. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää koko palvelujärjestelmän tuottavuuden merkittävää parantamista.

Strategisella yhteistyöllä ja innovaatioiden hyödyntämisellä tuloksia

Elinkeinoelämän järjestöt pitävät välttämättömänä, että seuraava hallitus kirjaa tavoitteekseen monituottajuuden edistämisen ja yksityisen sektorin toimijoiden laajan hyödyntämisen sosiaali-, terveys- ja hyvinvointipalvelujen tuotannossa. Kaikki resurssit on otettava tehokkaaseen käyttöön julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuutta kehittämällä. Tämä edellyttää eri tuotantotapojen avointa vertailua ja strategista työnjakoa yksityisen ja julkisen palvelutuotannon välillä.

Yksityiset palveluntuottajat ovat hyviä uudistamaan palveluprosesseja ja kehittämään uusia innovaatioita. Innovaatiotoimintaa tukevat yhteisesti määritellyt päämäärät ja yksityiskohtaisen sääntelyn purkaminen, jotta nykyiset toimintatavat eivät rajoita liikaa tulevaisuuden mahdollisuuksia. Yksityisen palvelutuotannon hyödyntäminen vapauttaa myös julkisen sektorin henkilöstöä niihin tehtäviin, jotka on perusteltua tuottaa julkisena tuotantona. Yksityinen rahoitus, kuten vakuutukset täydentää julkista hyvinvoinnin rahoitusta ja keventää julkisen sektorin taakkaa.

Elinkeinoelämän järjestöjen ehdotukset:

  1. Velvoitetaan hyvinvointialueet tuotteistamaan palvelunsa, laskemaan oman tuotantonsa yksikkökustannukset ja ilmoittamaan ne julkisesti. Myös hoivaan ja hoitoon pääsyn ajat on ilmoitettava vertailukelpoisesti ja ajantasaisesti.
  2. Parannetaan julkisrahoitteisten palveluiden saatavuutta purkamalla korona-aikana syntyneet ylipitkät hoitojonot sekä puolittamalla erikoissairaanhoidon ja suun terveydenhoidon hoitotakuuajat. Sanktioidaan kaikkien hoito- ja hoitotakuuaikojen ylittäminen sekä edellytetään ostopalveluiden ja palveluseteleiden käyttöönottoa takuuaikojen ylittyessä.
  3. Parannetaan kansalaisten hoitoon ja hoivaan pääsyä sekä valinnanmahdollisuuksia hoitopaikan suhteen kehittämällä Kelan sairausvakuutusjärjestelmää ja korottamalla korvausten tasoa sekä lisäämällä palveluseteleiden käyttöä merkittävästi
  4. Helpotetaan työvoimapulaa uudistamalla ammattiryhmien työjakoa ja teknologian yhteensovittamista kaikilla sote- ja hyvinvointialoilla sekä helpottamalla ulkomaisen työvoiman hyödyntämistä.
  5. Panostetaan terveyden edistämiseen ja ennalta ehkäiseviin palveluihin.

Suomen Yrittäjät
Elinkeinoelämän keskusliitto
Keskuskauppakamari
Finanssiala ry
Hyvinvointiala HALI ry
Kuntoutusyrittäjät ry
Lääkäripalveluyritykset ry
Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry
Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Harri Jaskari
johtaja, Suomen Yrittäjät
harri.jaskari@yrittajat.fi
p. 050 512 2874


Vesa Rantahalvari
johtava asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto
vesa.rantahalvari@ek.fi
p. 040 544 4609


Johanna Sipola,
varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari
johanna.sipola@chamber.fi
p. 050 352 1172


Päivi Luna
johtava asiantuntija, Finanssiala ry
paivi.luna@finanssiala.fi
p. 040 700 6618

Eveliina Vigelius,
johtaja, Hyvinvointiala HALI ry
eveliina.vigelius@hyvinvointiala.fi
p. 044 511 4411


Satu Grekin
Toiminnanjohtaja, Kuntoutusyrittäjät ry
satu.grekin@kuntoutusyrittajat.fi
p. 050 550 3488


Ismo Partanen
toiminnanjohtaja, Lääkäripalveluyritykset ry
ismo.partanen@lpy.fi
p. 040 518 5799


Panu Tast
toimitusjohtaja, Näkeminen ja silmäterveys NÄE ry
panu.tast@naery.fi
p. 040 542 2227


Riitta Hämäläinen-Bister
toiminnanjohtaja, Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry
riitta@sky-ry.fi
p.0405154449

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Työelämägallup: Pienillä työpaikoilla paras työhyvinvointi15.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisilla työpaikoilla on varsin hyvä työhyvinvointi, kertoo Työelämägallup. – Pienet yritykset koetaan parhaina työyhteisöinä, kun arvioidaan ilmapiiriä, ihmisten tasapuolista kohtelua, avoimuutta ja hyvää johtamista. Siitä huolimatta meillä on vielä tilanne, jossa pienissä yrityksissä on kaikkein rajatuimmat mahdollisuudet sopimiseen, sanoo asiantuntija Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä.

Yrittäjät: Lakkoilu täysin vastuutonta keskellä taantumaa ja sotaa6.3.2024 11:10:17 EET | Tiedote

Suomen Yrittäjät tuomitsee SAK:n liittojen uudet poliittiset lakot kohtuuttomina. – On täysin vastuutonta, että Hakaniemi toteuttaa poliittisia lakkoja tilanteessa, jossa Suomi on taantumassa ja velkaantuu lähes hallitsematonta vauhtia sekä Euroopassa on käynnissä ankara sota. Lakoilla syvennetään Suomen talouden ongelmia ja vähennetään entisestään yritysten haluja investoida Suomeen, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye