Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Elinkeinojaosto käsitteli kaupungin kehitys- ja kokeilualustoiminnan tilannekatsauksen

Jaa
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kuuli kokouksessaan maanantaina 23.11. yrityksille suunnatun kehitys- ja kokeilualustoiminnan tilannekatsauksen.

Kaupunkistrategiassa 2017–2021 linjataan, että koko kaupunkia kehitetään alustana kokeiluille ja uutta luovalle elinkeinotoiminnalle.

Tilannekatsauksen mukaan elinkeino-osasto on vuosina 2019-2020 toteuttanut noin 90 kokeilua yritysten ja muiden kumppaneidensa kanssa. Kuluvana vuonna on koronaepidemiasta huolimatta järjestetty kuusi innovaatiohaastetta tai kokeiluhakukierrosta. Lisäksi on toteutettu useita yksittäisten yritysten aloitteesta lähteneitä kokeiluja. Elinkeino-osaston ohella kaupungin toimialat, yhtiöt, liikelaitokset sekä Forum Virium Helsinki ovat toteuttaneet runsaasti kokeiluja. Kokeiluja toteutetaan usein myös edellä mainittujen. toimijoiden yhteistyönä.

Eniten on järjestetty yrityksille suunnattuja innovaatiohaasteita ja kokeiluhakukierroksia, jotka ovat perustuneet kaupungin ja loppukäyttäjien tarpeisiin. Kokeilut ovat liittyneet muun muassa älyliikenteeseen, oppimisympäristöihin, terveyteen ja hyvinvointiin sekä cleantechiin ja kiertotalouteen. Lisäksi kaupungin ja sen kumppanien alustoilla on testattu älykaupunkiratkaisujen sekä uusien, murrosteknologioiden hyödyntämismahdollisuuksia (IoT, 5G, tekoäly).

Kokeilutoiminnassa on hyödynnetty runsaasti ulkoista projektirahoitusta ja erityisesti EU-rahoitusta (Euroopan aluekehitysrahasto, Horizon 2020 ym.). Lisäksi on hyödynnetty kaupungin innovaatiorahaston rahoitusta.

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto merkitsi tilannekatsauksen tiedoksi.

Elinkeinojaosto käsitteli myös kaupungin brändikonseptin ja markkinointistrategisten linjausten tilannekatsausta ja merkitsi sen tiedoksi.

Lisäksi elinkeinojaosto päätti vuoden 2021 kevätkauden kokousajoista. Keväällä 2021 elinkeinojaosto kokoontuu maanantaisin 15.2., 29.3., 26.4., 17.5. ja 7.6..

Kaikki kaupunginhallituksen elinkeinojaoston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla täällä.

Elinkeinojaoston seuraava kokous on maanantaina 7. joulukuuta 2020.

Taustatietoa

Elinkeinojaosto on strateginen, laajoja linjauksia määrittelevä toimielin, jolla on merkittävä ohjausrooli kaupungin elinkeinopolitiikassa. Elinkeinojaoston puheenjohtajana toimii pormestari Jan Vapaavuori.

*****

Casper Almqvist
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
040 187 9829
casper.almqvist@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus sai katsauksen Ilmalan hallin tilanteeseen28.3.2024 11:01:11 EET | Tiedote

Helsingin kaupunginhallitus kuuli kokouksessaan 28. maaliskuuta katsauksen Ilmalan hallin tilanteesta. Ilmalan halli on ollut suljettuna vuoden 2022 helmikuun lopusta lähtien, jolloin Venäjä aloitti hyökkäyssotansa Ukrainassa. Tilanne on pitkittyessään monella tapaa haastava. Hallin auki saamisella on tärkeä merkitys kulttuuri- ja liikunta-aloille sekä suurtapahtumille ja muulle elinkeinoelämälle.

Helsingin kumppaneina pohjoismaisten Michelin-ravintoloiden julkistamistilaisuudessa ovat Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo27.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pohjoismaisten ravintoloiden Michelin-tähdet julkistetaan Helsingissä 27. toukokuuta 2024 MICHELIN Guide Ceremony Nordic Countries -tilaisuudessa. Helsingin kanssa yhtä ravintola-alan tärkeimmistä tapahtumista ovat toteuttamassa Visit Finlandin rinnalla Fazer, The Helsinki Distilling Company, Kespro ja Valio Aimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye