HUS

Elinluovutuksia tarvitaan lisää - valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori aloitti HUS:ssa

Jaa

Vuonna 2017 ei tehty Suomessa elinsiirtojen ennätyksiä. Vuoden aikana HUS:ssa, johon elinsiirrot on valtakunnallisesti keskitetty, tehtiin kaikkiaan 374 elinsiirtoa. Niistä 240 oli munuaissiirtoja, 63 maksansiirtoja, 26 sydänsiirtoja, 24 keuhkonsiirtoja ja 21 haimansiirtoja. Vuoden siirtomäärä jää jälkeen huippuvuodesta 2016, jolloin tehtiin 399 elinsiirtoa. Elinkohtaisia ennätyksiä ei myöskään viime vuonna rikottu.

Elinsiirroista 24 tehtiin lapsille – 13 munuaissiirtoa, 6 maksansiirtoa ja 5 sydämensiirtoa. Lapsille tehdään myös keuhkon- ja suolensiirtoja, joiden tarve on vähäinen. Runsaalle kymmenelle lapselle on samanaikaisesti siirretty sekä maksa että munuainen hyvin tuloksin. Viime vuonna Helsingin Lastenklinikalla tehtiin elinsiirto viidennelle sadalle lapsipotilaalle. ​

Elinluovutusten määrä laski - luovuttajia tarvitaan lisää

Elinluovutuksia saatiin 116 luovuttajalta, kun niitä edellisvuonna saatiin 132 luovuttajalta. Luovutusten määrä laski erityisesti HYKS-sairaanhoitoalueella sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Väestömäärään suhteutettuna eniten elinluovutuksia saatiin aiempien vuosien tapaan Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä (KYS). Yliopistosairaaloista elinluovutukset ovat parin viime vuoden aikana lisääntyneet eniten Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä (TAYS), ja keskussairaaloista elinluovutustoimintaansa on eniten lisännyt  Pohjois-Karjalan keskussairaala.

Munuaisten omaisluovutukset ovat parin viime vuoden aikana  lisääntyneet, elävän siirrännäisen sai viime vuonna 29 potilasta. Munuaissiirto elävältä luovuttajalta nopeuttaa potilaan toipumista ja nostaa siirrännäisen ennustetta, usein myös raskas dialyysihoito voidaan välttää, kun siirtoleikkaus tehdään suunnitellusti. 

Elinluovuttajia tarvitaan kipeästi lisää. Esimerkiksi munuaissiirtoa odotti vuoden vaihteessa 460 potilasta.

- Tarvitsemme pikaisesti lakimuutoksen, joka mahdollistaisi munuaissiirrot muiltakin eläviltä luovuttajilta kuin lähiomaisilta tai samassa osoitteessa asuvilta ja helpottaisi siten siirtojonossa olevien potilaiden tilannetta, muistuttaa ylilääkäri Helena Isoniemi maksa- ja elinsiirtokirurgian yksiköstä.

Sydämensiirtoa odotti vuoden vaihteessa 36 potilasta, keuhkonsiirtoa 18 potilasta. 
 

Valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori kehittää
toimintaa ja yhtenäistää käytäntöjä

HUS:iin on perustettu uusi valtakunnallisen elinluovutuskoordinaattorin virka. Taustalla on STM:n elinluovutuksia ja -siirtoja koskeva kansallinen toimintasuunnitelma vuosille 2015-2018. Sen myötä erikoissairaanhoidon työnjakoa koskevassa ns. keskittämisasetuksessa säädettiin HUS:lle elinluovutustoiminnan valtakunnallisen kokonaisuuden suunnittelu ja yhteensovittaminen. 

Virassa 1.1.2018 aloittaneen anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkärin Anna-Maria Koivusalon tehtävänä on yhtenäistää, kehittää ja seurata kansallista elinluovutustoimintaa.

- Tulen tekemään laaja-alaista yhteistyötä kaikkien elinluovutus- ja elinsiirtotoiminnassa mukana olevien tahojen kanssa elinluovutustoiminnan edistämiseksi ja yhtenäistämiseksi. Tarkoitus on olla mahdollisimman helposti lähesyttävä kaikenlaisisssa elinluovutusta koskevissa kysymyksissä, jotta emme menettäisi yhtään potentiaalista elinluovuttajaa.


XVIII Transplantaatiopäivät ovat parhaillaan käynnissä Marina Congress Centerissä (24.-25.1.2018) 

LISÄTIETOJA:
Helena Isoniemi, linjajohtaja HYKS Vatsakeskus, HUS, 050 4270246
Karl Lemström, ylilääkäri, HYKS Sydän- ja keuhkokeskus, HUS, 050 4272281
Hannu Jalanko, osastonylilääkäri, HYKS Lasten ja nuorten sairaudet, HUS, 050 4272395
Anna-Maria Koivusalo, valtakunnallinen elinsiirtokoordinaattori, HYKS-johto, HUS,  
050 4270651

LISÄTIETOA INTERNETISSÄ: www.hus.fi/elinsiirrot

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Juha Tuominen valittiin HUSin seuraavaksi toimitusjohtajaksi14.8.2018 13:24Tiedote

Dosentti, sisätautien erikoislääkäri Juha Tuominen, 54, on valittu HUSin toimitusjohtajaksi ensi vuoden alusta alkaen. HUS-kuntayhtymän valtuusto päätti asiasta äänestyksen jälkeen. Tuominen sai 595,1 ääntä ja HUSin hallituksen esittämä Jari Petäjä sai 484,1 ääntä. Petäjä on dosentti, lastentautien ja neonatologian erikoislääkäri ja HUSin Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja. Tuominen on nykyisin Terveystalo Oy:n johtava ylilääkäri. Hän siirtyi Terveystaloon vuonna 2009 HUSista, jossa hän toimi useissa eri tehtävissä, muun muassa johtajaylilääkärinä ja tulosyksikön johtajana. Tuominen sai kesäkuussa tasavallan presidentiltä professorin arvonimen. – Minulla on paitsi osaamista, myös rakkautta ja paloa tähän tehtävään, Tuominen sanoi valtuuston kokouksessa. HUSin nykyinen toimitusjohtaja Aki Lindén jää eläkkeelle 1.1.2019. Lindén on toiminut HUSin toimitusjohtajana vuodesta 2010. Hän seurasi tarkasti seuraajansa valintaprosessia: – Valtuutettujen keskuudessa yleisen näkemyksen m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme