Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Elintarvikkeiden hintaneuvotteluja on syytä lykätä

Jaa

MTK:n johtokunta vaatii elintarviketeollisuudelta selkärankaa. Tulevan satokauden tilanne ja kotieläintuotannon kustannukset eivät ole vielä tiedossa, joten loppusyksyn hintoja on mahdoton antaa niin maataloustuotteille kuin niiden jalosteille. Koronapandemian poikkeustilanteessa kaupan pitää myöhäistää syksyn hintojen ja valikoimien antamisen aikataulua siten, että ne ilmoitetaan vasta tulevan kesän satotilanteen ja tuotantopanosten hintamuutosten selvittyä.

MTK:n johtokunta on huolestunut elintarvikemarkkinoiden sujuvuudesta – ja aiheesta. Elintarviketeollisuus neuvottelee parhaillaan syksyn tuotteiden hinnoista vähittäiskaupan kanssa, joskin osa hinnoista on jo lyöty lukkoon.

- Pitkälle tulevaisuuteen ylettyvien sopimusten tekeminen on nyt riskialtista, koska markkinakehityksen ennustaminen on vaikeaa. Viljelijät eivät vielä tiedä, mitä saavat kylvettyä tai istutettua, joten hintojen antaminen syksyksi on mahdoton ajatus. Koko sektorin kannalta olisi nyt hyödyksi, jos hinnoittelukäytännöissä alettaisiin jatkossa huomioimaan satotilanne, sillä valtaosa Suomenkin elintarviketeollisuudesta toimii kotimaisen raaka-aineen varassa, huomauttaa MTK:n johtokunta.

Tuottajahinnat ovat tällä hetkellä jäsenillemme konkreettisimmin näkyvä asia koronaepidemiaan liittyvässä menekkikeskustelussa. Erityisesti tämä näkyy kotieläintuottajien keskuudessa. Tuottajat odottavat jopa hintojen nousua, ja mahdollinen tuottajahinnan lasku on tässä tilanteessa vaikeasti ymmärrettävä. Käytännössä teollisuus ei pysty reagoimaan alkutuotannon kustannusten nousuun, jos hinnat lyödään vähittäiskaupan kanssa lukkoon jo nyt. Tilannetta vaikeuttaa erityisesti pidemmälle jalostettujen tuotteiden menekin muutokset.

- Nyt tarvitaan teollisuudelta ryhtiä neuvotteluissa vähittäiskaupan kanssa, jotta yksittäiset viljelijät eivät taas jää mahdollisen markkinakriisin maksajiksi. Tästä on paljon karvaita kokemuksia viime vuosilta, muistuttaa MTK:n johtokunta.

Samaan aikaan maatalouden tuotantopanoksissa on havaittavissa voimakasta hintojen nostamisen painetta. Valkuaispulaa on jo nyt näköpiirissä ja markkinahäiriöitä on luvassa, mikäli valtioiden rajat menevät kiinni, eivätkä valkuaiskasvit ja viljat pääse merkittävistä tuottajamaista markkinoille. Jotkut valtiot ovat systemaattisesti nostaneet elintarvike- ja rehuraaka-aineiden varastotasojaan pandemian pitkittyessä. Satoennusteet merkittävissä rapsintuottajamaissa ovat myös heikohkoja. Kaikki nämä seikat vaikuttavat erityisesti kotieläinsektorimme toimintaan.

- Omavaraisuuden turvaamisen kannalta olisi tärkeää huolehtia, että elintarvikemarkkinat avaavat keskustelun uusista kaupankäymisen tavoista. Se olisi koko elintarvikesektorin etu, että pääsemme koronapandemiasta yli ilman merkittäviä kannattavuushäiriöitä, MTK:n johtokunta muistuttaa.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Juha Marttila, MTK, 050 341 3167
maatalousjohtaja Johan Åberg, MTK, 040 523 3864

 
What do you want to do ?
New mail

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

 

 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maa- ja metsätalouden rahoitusta vahvistettava EU:n budjetissa - yhtenäinen ja globaalisti vaikuttava Eurooppa on Suomen ja suomalaisen maaseudun etu27.5.2020 16:12:09 EESTTiedote

Koronapandemian vuoksi EU:n talouteen ja sen myötä monivuotiseen budjettikehykseen kohdistuu nyt ennennäkemättömiä haasteita. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK toivoo nopeaa päätöstä vahvasta monivuotisesta EU-budjetista (MFF) ja sen rinnalle suunnitellusta yhteisestä elvytysrahastosta. EU:n monivuotisen budjetin tulee sekä vastata uusiin haasteisiin että vahvistaa ja kehittää Euroopan kestävää biotaloutta. MTK kannattaa edelleen 10 prosenttia suurempaa budjettia kuin komissio esitti vuonna 2018. EU:n on tarjottava myös lyhytaikaista apua koronakriisistä toipumiseen. MTK vaatii, että yhteisen maatalouspolitiikan rahoitus on turvattava ja aiemman rahoitusesityksen suuret leikkaukset maaseudun kehittämisvaroihin on peruttava. Tuemme vahvasti Suomen hallitusta, jonka tavoitteena on maaseutuvarojen palautus EU:n budjettineuvotteluissa.

Kotimaan matkailussa miljardien mahdollisuus elvyttää taloutta – Visit Finlandin resursseja keskitettävä väliaikaisesti kotimaan matkailuun22.5.2020 08:34:57 EESTTiedote

Suomalaiset matkailijat kuluttavat keskimäärin noin 5 miljardia euroa vuodessa ulkomailla. Jos edes kolmasosa tästä käytetään kotimaan matkailuun, ovat kerrannaisvaikutukset mittavat: talous elpyy ja työllisyys paranee. Parasta elvytystä on tehostaa kotimaan matkailun markkinointia. Visit Finlandin resursseja pitää keskittää väliaikaisesti kotimaan matkailun markkinointiin. Lisäksi on varmistettava, että matkailuyrityksiä koskevat nykyiset ja tulevat tukimuodot ja -rahoitus huomioivat kaikki matkailuyritysten yritysmuodot ja niiden tuottamat moninaiset ja monipuoliset matkailupalvelut.

MTK:n ja yhteistyökumppaneiden huoltovarmuuskysely: Koronapandemia vaikuttanut usean maa- ja puutarhatilan tuotantopanosten saantiin ja tuotantoon21.5.2020 09:00:00 EESTTiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n yhdessä kumppaniensa kanssa tekemän kyselyn mukaan koronapandemia on vaikuttanut maa- ja puutarhatilojen tuotantopanosten saatavuuteen tai tuotantoon 60 %:lla vastanneista tiloista. Yleisimmät vaikutukset ovat kyselyn mukaan olleet hengityssuojainten ja suojakäsineiden sekä kausityövoiman saatavuusongelmat, tietoliikenneverkkojen ruuhkautuminen sekä yrityksen talouden ja rahoitusaseman vaikeutuminen. Myös varaosien toimitus koneisiin ja laitteisiin on hidastunut. Maatalouden perustuotantopanosten osalta saatavuus on kuitenkin tähän saakka ollut hyvä. Siementen, lannoitteiden ja eläinrehun osalta vain muutama prosentti vastaajista ilmoitti kohdanneensa saatavuuden heikentymistä. Kysely toteutettiin viime viikolla osana huoltovarmuusorganisaation toimintaa ja siihen vastasi 765 maatila- ja puutarhayritystä ympäri maan.

Luomuviljelyalan kasvusta Suomessa tulee päättää kuluttajan, ei EU-byrokraatin21.5.2020 06:00:00 EESTTiedote

EU-komission eilen julkaisemat Pellolta pöytään -strategia ja biodiversiteettistrategia kiinnittävät huomiota ja luovat odotuksia luonnonmukaiseen maataloustuotantoon ja sen tulevaisuuteen. Strategioiden lähtökohtana on EU:n ruokaketjun kestävyyden parantaminen. Luomuviljelijöitä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitossa edustava MTK Luomu näkee ruokaketjun kestävyyden tarkastelun ja parantamisen hyvin tärkeänä asiana, mutta peräänkuuluttaa, että luomualan kasvattamisen tulisi tapahtua markkinalähtöisesti. Tuotannon pinta-alan kasvattaminen poliittisin päätöksin ei takaa luomutuotteiden kysynnän kasvua kuluttajien keskuudessa eikä tuotannon kannattavuutta viljelijöille. Tärkeää olisikin keskustella luomun kokonaisarvon kasvattamisesta.

EU:n Pellolta pöytään -strategia tuo EU-maataloutta kohti Suomen tasoa – MTK kiittää, mutta haluaa tehokkaampia toimia maatalouden kannattavuuden pelastamiseksi20.5.2020 15:42:30 EESTTiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kannattaa lämpimästi ruokaketjun tarkastelua kokonaisuutena pellolta pöytään periaatteen mukaisesti. Tämä lähestymistapa ja huolehtiminen koko ruokaketjun kestävyydestä on ollut kotimaisen ruuantuotannon kulmakivi jo vuosikymmenien ajan. Suomalainen ruuantuotanto on vastuullisuudessaan maailman ehdotonta huippua ja meidän perheviljelmämme voivat jatkossa toimia esimerkkinä muulle Euroopalle.

Hyvistä aineksista kelvoton soppa – MTK kritisoi uutta EU:n biodiversiteettistrategiaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön unohtamisesta20.5.2020 14:45:46 EESTTiedote

EU:n komissio on julkaissut tänään uuden EU:n biodiversiteettistrategian. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK kannattaa luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen liittyvää päätavoitetta ja pitää biodiversiteettihaasteiden ratkaisemista tärkeänä myös EU-tasolla. MTK on kuitenkin erittäin huolissaan maa- ja metsätalouteen sekä biotalouteen liittyvien näkökulmien kapeudesta EU:n biodiversiteettipolitiikassa. Strategiassa esitetyt keinot ja toimenpiteet, joilla tavoitteisiin pyritään, eivät MTK:n mielestä ole suomalaisen maa- ja metsätalouden tai maanomistajien kannalta tasapainoisia eivätkä hyväksyttäviä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme