Helsingin yliopisto

Elintarvikkeita ostetaan kotiin aiempaa vähemmän

Jaa

Kotitalouksien kulutusmenot kotiin ostettuihin elintarvikkeisiin ovat vähentyneet vuonna 2016 verrattuna vuoden 2012 Kulutustutkimukseen. Kun myös ulkona syömisen kustannukset ovat kasvaneet, monien elintarvikkeiden hankintamäärät henkilöä kohden ovat pienentyneet, ilmenee Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksen selvityksestä.

Pitkän aikavälin kehityslinjat (1966–2016) elintarvikkeiden kulutuksessa ovat jatkuneet selvimmin maidon, perunoiden, jauhojen ja sokerin kulutuksen vähenemisenä. Myös punaista lihaa kulutetaan yhä aiempaa vähemmän, kun taas broilerin lihaa ostetaan yhä enemmän. Broileria syödään 12 kiloa henkilöä kohden vuodessa, mikä on lähes yhtä paljon kuin sian- ja naudanlihaa, joita syödään yhteensä 13 kiloa vuodessa.

Kasviproteiinituotteiden kulutus on edelleen vaatimatonta, mutta niiden keskimääräinen kulutus henkilöä kohden on kymmenkertaistunut vuosien 2012 ja 2016 välillä 200 grammaan vuodessa.

Tuoreiden hedelmien, marjojen ja kasvisten pitkään jatkunut kasvu on hieman taittunut ja tasaantunut (hedelmät 49 kg, marjat 13 kg ja kasvikset 54 kg/hlö vuonna 2016). Pitkällä aikavälillä (1966–2016) tuoreiden hedelmien kulutus on kasvanut noin kaksinkertaiseksi.

- Kasvu-uralla olleiden jugurttien sekä valmisruokien kulutus on taittunut lievään laskuun, kun taas juuston ja rahkan kulutus on edelleen lisääntynyt, sanoo projektisuunnittelija Kristiina Aalto Helsingin yliopistosta.

Raportin aineistona on Tilastokeskuksen vuoden 2016 Kulutustutkimuksen elintarvikkeiden määräaineisto. Raportissa tarkastellaan elintarvikkeiden määrällisiä kulutusmuutoksia henkilöä kohden kotitalouksien keskiarvokulutuksen perusteella. Se on jatkoa aikaisemmille Kuluttajatutkimuskeskuksen raporteille, joissa on käsitelty elintarvikkeiden kulutusmuutoksia kotitalouksissa.

Selvitys ja sen laskelmat on tehty Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa osana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Ruokamarkkinoiden muuttuvat rakenteet ja kilpailun toimivuus -hanketta (2016–2019).

Lisätiedot:
Kristiina Aalto
Puh. 050-5738894
kristiina.aalto@helsinki.fi

Julkaisu:
Aalto, Kristiina 2018. Elintarvikkeiden kulutus kotitalouksissa vuonna 2016 ja muutokset vuosista 2012, 2006 ja 1998. Helsingin yliopisto: Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 2018:80. Verkossa:  http://hdl.handle.net/10138/235324

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Komulainen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto, Puh. 050-5398523, pasi.komulainen@helsinki.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Se on toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme