Turun kauppakamari

Elinvoimainen Vakka-Suomi –seminaari: Vakka-Suomella kokoaan suurempi rooli Suomen talouskehityksen kannalta

Jaa

Suomen talous on teollisuusvetoisesti lähtenyt nousuun ja Varsinais-Suomella on tässä suuri rooli. Suhteellisesti ottaen Vakka-Suomen kehitys on ollut kaikkein nopeinta. Nopea kasvu voi synnyttää myös pullonkauloja, jotka pahimmillaan saattavat rajoittaa koko potentiaalisen kasvun toteutumista.

Kilpailukykymme keskeinen tekijä on, kuinka hyvän toimintaympäristön kaupunkimme ja kaupunkiseutumme tarjoavat kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille. Vaikka suurimmat kaupungit ovat vetovoimaisimpia, on seutukaupungeilla tärkeä rooli, mitä ei kansallisessa politiikassa saa unohtaa.

Kaupunkien ja kaupunkiseutujen kansallinen merkitys korostuu

Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen trendi. Kaupunkien ja kaupunkiseutujen kasvu jatkuu ja levittyy ja toisaalta niiden kansallinen merkitys kilpailukykymme kannalta korostuu. Vetovoimaisimpia ovat suurimmat kaupungit ja osin pienet ja keskisuuret kunnat jopa kamppailevat suurkaupungistumisen megatrendiä vastaan. Koko Suomen kannalta on kuitenkin tärkeää, että myös seutukaupungit menestyvät. Uudellakaupungilla ja koko Vakka-Suomella tähän on pelimerkkejä. Aluepolitiikkamme tarvitsee kuitenkin selkeämpiä linjauksia seutukaupunkien elinvoiman kehittämiseksi.

Teollisuutemme kilpailukyvyn varmistamiseksi on huolehdittava, että maakuntamme ja sen eri seutukunnat tarjoavat toimintaympäristön, jossa kansainvälisesti kilpailukykyinen teollisuustuotanto voi sijaita. Liikenne- ja kasvukäytävät ovat avainasemassa paitsi työvoiman liikkuvuuden, myös tehokkaan logistiikan kannalta. Nopeat ja sujuvat yhteydet suorastaan ratkaisevat alueiden menestymisen tai menestymättömyyden.

Kenties akuutein ja isoin ja haaste nykytilanteessa on työvoiman saatavuus. Tekijöitä ja kiinnostusta teolliseen työhön on, mutta kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen vaatii jonkin verran työtä. Työvoiman liikkuvuutta maakunnan sisällä on kehitettävä ja pidemmällä tähtäimellä koko Turku-Helsinki-Tampere kolmio on nähtävä yhtenäisenä työssäkäyntialueena.

On selvää, että Varsinais-Suomi ja Turun yliopisto tarvitsevat oman teknisen tiedekunnan, mikä merkittävästi tukee alueen työvoimatarjontaa sekä niin sanottua innovaatioympäristöä. Yhteistyö eri toimijoiden välillä, sekä monipuolisuus elinkeinotoiminnassa ja väestössä ovat olennaisimpia asioita myös Vakka-Suomen kehittämisessä.

Teollisuustuotannon kasvu lisää työllisyyttä ja sitä kautta ostovoimaa, mikä puolestaan lisää kaupan- ja muiden palvelujen tarjontaa. Palvelut sijoittuvat asiakkaiden lähelle, joten Vakka-Suomen osaltakin ydinkysymys on ostovoiman kehittyminen. Tähän taas vahvimmin vaikuttaa asukasmäärän kasvu, mikä korostaa seutukaupunkien vetovoimaisuuden merkitystä asuinpaikkana. Tähän vaikuttaa muun muassa julkisten palveluiden riittävä saatavuus sekä kaupunkien ja sen alueella toimivien yhteisöjen kyky tarjota hyvän ja aktiivisen elämisen puitteet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Raimo Rantanen, osastoasiamies, Uudenkaupungin kauppakamariosasto
puh: 040 546 4100, raimo.rantanen@kauppakamari.fi


Jarkko Heinonen, elinkeinojohtaja, Uudenkaupungin kaupunki
puh: 050-601 55, jarkko.heinonen@uusikaupunki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917 ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye