Työeläkeyhtiö Elo

Elo sijoittaa lisää tuulivoimaan Suomessa

Jaa

Elo kasvatti sijoituksiaan tuulivoimaan ostamalla 30.11.2018 LähiTapiola-ryhmän osuudet tuulivoimapuistoihin sijoittavassa rahastossa. Elo on ollut mukana rahastossa jo vuodesta 2012, jolloin tuulivoimapuistojen kehittäminen aloitettiin.

Rahasto omistaa ja hallinnoi kahta toimivaa tuulivoimapuistoa. Toinen sijaitsee Lappeenrannassa ja toinen Pohjanmaalla Siikajoella. Puistojen kuudentoista turbiinin vuotuinen sähköntuotanto on noin 112 GWh, joka riittää n. 6 000 omakotitalon lämmittämiseen ja taloussähkön tarpeisiin. Tässä vaiheessa rahasto on investoinut puistojen rakentamiseen n. 70 miljoonaa euroa ja tutkii useamman uuden hankkeen ostamista. Rahastoon on tarkoitus ottaa mukaan muita sijoittajia.

”Tuulivoimaloiden elinkaari on jopa 25 vuotta ja niiden tuottama kassavirta on varsin tasainen ja hyvin ennustettavissa. Nämä ominaisuudet sopivat hyvin eläkeyhtiön pitkäjänteiseen sijoitusstrategiaan”, toteaa salkunhoitaja Jan Schulman.

Tulevaisuudessa Elon tavoitteena on lisätä sijoituksia sekä tuuli- että aurinkovoimaan. Uusia sijoituskohteita voivat olla myös uudet teknologiat, joita tullaan tarvitsemaan nopeasti muuttuvassa energiajärjestelmässä. Esimerkiksi ratkaisut energian varastointiin ovat yksi mahdollisuus.

”Tätä kehitystä silmällä pitäen olemme jo sitoutuneet kasvattamaan sijoitustamme rahastossa. Tällä hetkellä Elon infrastruktuurisijoitukset ja sijoitussitoumukset uusiutuvan energian toimialalle Euroopassa ovat jo lähes 200 miljoonaa euroa.”

Vastuullinen sijoittaminen on kiinteä osa Elon sijoitustoimintaa. Infrastruktuurisijoituksissa niihin kiinnitetään erityistä huomiota, koska sijoitukset ovat pitkäaikaisia ja liittyvät usein ihmisten perustarpeisiin (vesi, sähkö, lämpö, liikkuminen). Elon tavoitteena on, että vuoteen 2025 mennessä kaikista infra- ja reaalisijoituskohteistamme yli puolella olisi mitattavissa oleva positiivinen vaikutus ympäristöön tai yhteiskuntaan. Tavoite saavutetaan esimerkiksi lisäämällä sijoituksia uusiutuvaan energiaan sekä metsään.

Löydät lisätietoja uusiutuvan energian tuotannosta sijoituskohteena liitteenä olevasta dokumentista.

Lisätietoja:

Jan Schulman, salkunhoitaja, puh. 020 703 5369

Kristiina Nieminen, viestinnän suunnittelupäällikkö, puh. 040 586 8778 tai 020 7035 106, kristiina.nieminen@elo.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintäpäällikkö Hanna Saira
puh. 020 703 5671

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye