Vanhustyön keskusliitto ry

Eloisa ikägallup 2018: Vanhuuden alaikäraja on noussut 74:än vuoteen – Asenteet vanhoja ihmisiä kohtaan ovat myönteisempiä kuin viisi vuotta sitten

Jaa
Suomalaisten mielestä vanha ihminen on keskimäärin 74-vuotias ja häntä tulisi kutsua ikäihmiseksi. Muun muassa tämä käy ilmi Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelman Taloustutkimuksella teettämästä suomalaisesta ikägallupista, jossa mukana oli myös edustava otos (n=63) yli 80-vuotiaita, jotka usein jäävät mielipidetiedustelujen ulkopuolelle.

– Verrattaessa viiden vuoden takaiseen ensimmäiseen Eloisaan ikägallupiin näyttää siltä, että vanhuuden ikäraja on yhä nousussa: vuonna 2013 se oli 72 vuotta ja nyt jo 74 vuotta, tulkitsee mielipidekyselyn tuloksia tutkija Minna Pietilä Vanhustyön keskusliitosta.
Yhteistä aiemman gallupin kanssa on se, että mitä vanhemmilta ihmisiltä kysyttiin, sitä myöhemmin vanhuuden katsottiin alkavan.
Koululaisten ja opiskelijoiden mielestä vanhuus alkaa 68.ikävuodesta (kahden vuoden nousu 2013 gallupiin) kun taas 65-vuotta täyttäneiden mielestä vanhuus alkaa vasta 78.ikävuodesta (jälleen kaksi vuotta lisää 2013 gallupiin verrattuna) ja 80-vuotta täyttäneiden mielestä vasta 81. ikävuodesta (peräti neljän vuoden lisäys 2013 gallupiin).

Suuri enemmistö aikoo pysyä aktiivisena ikääntyessään

Eloisa ikä gallupin mukaan peräti 93 prosentti väestöstä on täysin tai jokseenkin sitä mieltä, että aikoo pysyä ikääntyessään aktiivisena. Varsinkin 35–49-vuotiaat vastaajat olivat tätä mieltä (97 %), ja vielä 80-vuotta täyttäneidenkin ikäryhmässä prosenttiluku oli 95. Kyselyn vastaajat olivat sitä mieltä, että seksuaalisuus kuuluu luontevasti vanhankin ihmisen elämään (2013 vastaajista 85 % oli tätä mieltä ja 2018 jopa 93 %). Väittämä ”vanhuksia pitäisi arvostaa Suomessa nykyistä enemmän” sai kaikenikäisiltä vastaajilta vahvaa kannatusta; tätä mieltä on 90 prosenttia miehistä ja 94 prosenttia naisista.

80-vuotta täyttäneiden mielipiteet kuuluviin

Vuosina 2013, 2014, 2015 ja 2018 tehtyjen Eloisa ikä -gallupien tavaramerkkinä on ollut, että niissä on mukana myös yli 79-vuotias aikuisväestö.
– Vaikka mikään ei estä osallistamasta vanhempia ikäryhmiä mielipidekyselyihin, on yleinen tapa markkinatutkimuksia ja mielipidekyselyjä tehtäessä ollut kysyä ainoastaan 15-79-vuotiaita. Havahduttuani tähän epäkohtaan Vanhustyön keskusliiton tilatessa ensimmäistä ikägallupia, olen johdonmukaisesti jättänyt mielipidekyselyistä yläikärajan pois, enkä ole siitä kertaakaan moitteita saanut, päinvastoin, kertoo Juho Rahkonen Taloustutkimuksesta.

Taustatietoa vuoden 2018 Eloisa ikägallupista

Taloustutkimus Oy toteutti Eloisa ikägallupin Vanhustyön keskusliiton toimeksiannosta. Kysely kohdistettiin Suomen aikuisväestöön (15 vuotta täyttäneet), toteutettiin henkilökohtaisina käyntihaastatteluina eri puolilla Suomea ja siihen vastasi 1069 henkilöä helmikuussa 2018. Kyselyn tulokset on painotettu vastaamaan Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen, suuralueen (Helsinki-Uusimaa, Etelä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois- ja Itä-Suomi) ja kuntatyypin (suurkaupunki, muut kaupungit, muut kunnat) mukaan. Virhemarginaali on noin +/- 3 prosenttiyksikköä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen, Taloustutkimus Oy, 050 3759008, juho.rahkonen@taloustutkimus.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Vanhustyön keskusliitto ry
Vanhustyön keskusliitto ry
Malmin kauppatie 26
00700 HELSINKI

http://www.vtkl.fi

Maan laajin valtakunnallinen vanhustyön asiantuntijaorganisaatio. Mukana vanhustenhuoltoon liittyvässä lainsäädäntö- ja muussa valmistelutyössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vanhustyön keskusliitto ry

Vanheneminen.fi – tietoa ja käytännöllisiä työkaluja tulevien vuosikymmenten suunnitteluun jokaiselle yli 50-vuotiaalle10.10.2019 08:30:00 EEST | Tiedote

Miten asun mukavasti ja turvallisesti, kun ikää tulee lisää? Mihin minun tulisi kiinnittää huomiota syömisessäni voidakseni hyvin? Mihin rahani riittävät eläkkeellä? Mikä on eläkevalmennus ja miksi hakeutuisin sellaiseen? Miten teen edunvalvontavaltuutuksen? Juuri avautunut Vanheneminen.fi-sivusto on laaja tietopaketti jokaiselle, joka haluaa suunnitella ja ennakoida itselleen ja läheisilleen turvallisia ja hyviä vuosikymmeniä.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye