Työturvallisuuskeskus

Elokuva- ja TV-tuotantoalalla satsataan työhyvinvointiin – yhteisessä hankkeessa toteutettiin aineistoja, työkaluja ja koulutusta

Jaa
Elokuva- ja TV-tuotantoalan työsuojeluhanke käynnistyi vuoden 2019 alussa. Hankkeen takana ovat Työturvallisuuskeskus yhdessä työmarkkinajärjestöjen ja muiden alan toimijoiden kanssa.

Voimassa olevassa elokuva- ja TV-tuotantoja koskevassa työehtosopimuksessa oli sovittu työturvallisuuden ja työssäjaksamisen kehittämisestä. Samaan aikaan #metoo-keskustelu ja siitä johtuva liikehdintä yhteiskunnassa ja toimialalla kiinnitti huomiota turvalliseen ja terveelliseen työpaikkaan.

Tavoitteena on, että elokuva- ja TV-tuotannot mahdollistavat henkilöstölle, alihankkijoille, avustajille ja vapaaehtoisille terveellisen, turvallisen ja viihtyisän työympäristön. Tavoitteena on myös oikeudenmukainen, johdonmukainen, tasapuolinen ja avoin työ- ja johtamiskulttuuri. Jokaisella on oikeus tulla asiallisesti kohdelluksi työroolistaan, asemastaan tai henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta. Jokainen ansaitsee tulla päivittäin työpaikalle, jossa on hyvä olla.

Elokuva- ja TV-tuotantoalan aineistot on tarkoitettu alan työnantajille, työsuojelutehtävissä toimiville, työntekijöille, asiantuntijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Hankkeessa tuotettiin seuraavat aineistot:

  • Elokuva- ja TV-tuotantoalan toimialasivut: ttk.fi/elokuva-tv-tuotantoala
  • Elokuva- ja TV-tuotantoalan työsuojeluopas
  • Työsuojelukoulutus elokuva- ja TV-tuotantoalalle, viisi webinaaria ja niistä tallenteet
  • Elokuva- ja TV-tuotantoalan työhyvinvoinnin erityispiirteitä -digijulkaisu
  • Turvallisuuden tarkistuslista elokuva- ja TV-tuotantoalalle

Kaikki aineistot löytyvät sivulta ttk.fi/elokuva-tv-tuotantoala.

Elokuva- ja TV-tuotantoalan työsuojeluhankkeen ohjausryhmä: Audiovisual Producers Finland – APFI, Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue, Palvelualojen työnantajat Palta, Suomen Journalistiliitto, Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto Teme, Työturvallisuuskeskus ja Yleisradio YLE. Hanketta koordinoi Työturvallisuuskeskuksen palveluryhmä.

Muita hankkeen yhteistyötahoja: Fisher King Oy, Lakiasiaintoimisto Castrén & Snellman Oy, Moskito Television Oy, opetus- ja kulttuuriministeriö, Pihlajalinna Terveys Oy, Tmi Mira Seppänen, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)

Lisätietoja:

Päivi Rauramo, hankekoordinaattori, asiantuntija
Työturvallisuuskeskus, paivi.rauramo@ttk.fi, 040 547 0908

Mikko Kuivalainen, viestintäpäällikkö
Työturvallisuuskeskus, mikko.kuivalainen@ttk.fi, 044 502 4080

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Työturvallisuuskeskus
Työturvallisuuskeskus
Yrjönkatu 29 C
00100 Helsinki

09 61 6261https://ttk.fi

Työturvallisuuskeskus edistää työturvallisuutta työpaikoilla ja tukee työsuojelun yhteistoimintaa. Tarjoamme työpaikoille koulutusta, tietoa ja kehittämispalveluja sekä ylläpidämme työsuojeluhenkilörekisteriä. Työmarkkinakeskusjärjestöt hallinnoivat Työturvallisuuskeskusta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työturvallisuuskeskus

Työsuojelun yhteistoimintaa on hyödynnettävä enemmän koronapandemian aikana1.6.2020 11:37:38 EEST | Tiedote

Työntekijöiden terveyteen, turvallisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavat asiat ja niitä koskevat muutokset käsitellään työsuojelun yhteistoiminnassa. Kuntatyöpaikat ovat poikkeusoloissa toteuttaneet nopeasti erilaisia työsuojelutoimenpiteitä. Työsuojeluhenkilöstö arvioi, että työyksikkökohtaisessa vaarojen arvioinnissa on silti haasteita. Työturvallisuuskeskuksen kuntaryhmä toteutti huhtikuussa 2020 kunta-alan työsuojelupäälliköille ja työsuojeluvaltuutetuille kyselyn työsuojelun yhteistoiminnan toteutumisesta koronapandemia-aikana.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye