Työeläkeyhtiö Elo

Elon hallinnon kehittämistoimenpiteet etenevät suunnitellusti

Jaa
Elossa on tehty kuluvan vuoden aikana suunnitelma hallinto- ja ohjausjärjestelmän kehittämiseksi. Merkittävä osa toimenpiteistä on nyt tehty ja loput toteutetaan suunnitellusti lähikuukausina. Finanssivalvonta on todennut Elon suunnitelmien sisältävän useita merkittäviä muutoksia hallintojärjestelmän selkeyttämiseksi ja tehostamiseksi.

Finanssivalvonta pyysi Elon hallitukselta kesäkuussa suunnitelmaa Elon hallinto- ja johtamisjärjestelmän selkeyttämiseksi sekä sisäisen valvonnan toimintamahdollisuuksien varmistamiseksi.

Elon hallitus toimitti suunnitelman Finanssivalvonnalle marraskuussa. Suunnitelman mukaisesti yhtiön johtoryhmärakenne on yksinkertaistettu ja päällekkäiset johtoryhmät on lakkautettu. Ohjausjärjestelmä on selkeytetty ja on varmistettu, että hallintoneuvoston, hallituksen ja toimivan johdon roolit ja vastuut ovat selvät ja raportointi toimii hyvin. Sisäisen valvonnan organisointia selkeytetään ja valvontatoimintojen resursointia vahvistetaan.

Finanssivalvonta ja Finanssivalvonnan Elossa toimiva asiamies ovat todenneet Elon antaman vastauksen sisältävän useita merkittäviä muutoksia hallintojärjestelmän selkeyttämiseksi ja tehostamiseksi. Heidän käsityksensä mukaan vastaukseen sisältyvät toimenpiteet selkeästi edesauttavat ja varmistavat hallintojärjestelmän riittävyyttä ja toimivuutta.

- Yhteistyömme asiamiehen ja Finanssivalvonnan kanssa jatkuu hyvässä hengessä. Käsityksemme mukaan asiamiesvalvonta keskittyy nyt toteutettujen ja suunniteltujen toimenpiteiden sisäistämisen ja vaikuttavuuden seurantaan, Elon toimitusjohtaja Carl Pettersson kertoo.

Finanssivalvonta arvioi asiamiesvalvonnan jatkumista viimeistään huhtikuussa 2022.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Työeläkeyhtiö Elo
Työeläkeyhtiö Elo
Revontulentie 7
02100 ESPOO

020 703 50http://www.elo.fi

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Autamme asiakasyrityksiämme menestymään ja vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin. Hoidamme asiakkaidemme eläkevaroja tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Sijoitusvarat on hyvin hajautettu kansainvälisesti ja eri omaisuusluokkiin. Ne turvaavat eläkkeet ja luovat pohjaa kestäville tuotoille vuosikymmeniksi eteenpäin.

Suomalaisista yrityksistä lähes joka kolmas ja yrittäjistä noin 40 prosenttia on valinnut Elon työeläkekumppanikseen. Vastaamme noin puolen miljoonan työntekijän ja yrittäjän tulevista eläkkeistä, huolehdimme noin 250 000 eläkkeensaajasta ja noin 30 miljardin euron sijoitusomaisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työeläkeyhtiö Elo

Elos resultat 2023: placeringsintäkterna uppgick till 6 procent och kostnadseffektiviteten var utmärkt16.2.2024 08:40:39 EET | Tiedote

Placeringarnas marknadsvärde översteg 30 miljarder euro. Nettointäkterna av placeringsverksamheten var 6,0 (-3,7) procent, avkastningen för det fjärde kvartalet var 3,3 (1,3) procent. Solvensnivån var 121,3 (121,4) procent och solvensställningen var oförändrad (1,5). Premieinkomsten uppgick till 4,4 (4,3) miljarder euro. Pensioner och andra ersättningar utbetalades till ett något större belopp på 4,5 (4,1) miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och de driftskostnader som täcks med omkostnadsdelen var på rekordlåg nivå på 74,2 (81,6) miljoner euro. Siffrorna är oreviderade och jämförelsesiffrorna inom parentes är siffror per 31.12.2022.

Elon tulos 2023: Sijoitustoiminnan tuotto nousi 6 prosenttiin ja kustannustehokkuus ennätyksellistä16.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote

Sijoitusten markkina-arvo ylitti 30 miljardia euroa. Sijoitustoiminnan nettotuotto oli 6,0 (-3,7) prosenttia, neljännen kvartaalin tuotto oli 3,3 (1,3) prosenttia. Vakavaraisuusaste oli 121,3 (121,4) prosenttia ja vakavaraisuusasema säilyi samalla tasolla (1,5). Vakuutusmaksutulo oli 4,4 (4,3) miljardia euroa. Eläkkeitä ja muita korvauksia maksettiin hieman enemmän 4,5 (4,1) miljardilla eurolla. Kustannustehokkuus parani edelleen ja hoitokustannusosalla kustannettavat liikekulut olivat ennätyksellisen alhaisella tasolla 74,2 (81,6) miljoonaa euroa. Luvut ovat tilintarkastamattomia ja suluissa olevat vertailuluvut ovat 31.12.2022 lukuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye