Raisio-konserni

Elovena Murua syömällä lähemmäs ravitsemussuosituksia

Jaa
Jo parin liha-annoksen korvaaminen viikossa Elovena Murulla parantaa merkittävästi ruokavalion ravitsemuksellista laatua. Tuoreiden FinRavinto 2017 -tutkimustulosten mukaan suomalaiset syövät liian paljon punaista ja prosessoitua lihaa sekä saavat liian vähän kuitua.

Viime vuosien vegebuumista huolimatta lihankäyttö on kasvanut Suomessa yli kaksinkertaiseksi verrattuna 1950-luvun kulutukseen ja nousu näyttää jatkuvan. Ravitsemussuositusten mukaan lihaa ja lihavalmisteita tulisi käyttää enintään 500 g viikossa. Viimeisten FinRavinto-tutkimustulosten mukaan punaisen ja prosessoidun lihan käyttösuositus kuitenkin ylittyi 79 prosentilla miehistä ja 26 prosentilla naisista. Keskimäärin naisten lihankäyttö oli suositusten mukaista. Miehet sen sijaan söivät viikoittain keskimäärin noin kaksi annosta enemmän lihaa kuin suositellaan.

Proteiinia työikäiset saivat tutkimuksen perusteella ravinnostaan runsaasti. Sen sijaan hiilihydraattien ja kuidun saanti oli riittämätöntä yli kahdella kolmasosalla suomalaisista.

Jo kahden liha-annoksen korvaaminen Elovena Muru Kaurajauhiksella viikoittain vähentää punaisen lihan käyttöä ja kohentaa ruokavalion rasvan laatua ja kuidun määrää. Samalla lisääntyy myös kauran beetaglukaanin saanti.

Helppokäyttöinen Elovena Muru Kaurajauhis noussut kisaan markkinajohtajuudesta

Elovena Muru Kaurajauhis lanseerattiin syksyllä 2018. Se on saanut kuluttajilta loistavan vastaanoton ja noussut muutamassa kuukaudessa kilpailuun kasviproteiinituotteiden markkinajohtajuudesta.

Elovena Muru valmistetaan Suomessa tutusta, suomalaisesta Elovena-kaurasta, jota on 41 prosenttia raaka-aineista. Tuotteessa on reilusti kuitua ja yhtä paljon proteiinia kuin jauhelihassa. Täysjyväkauran ja kauraleseen lisäksi Elovena Murussa on vain vettä, suolaa sekä peruna- ja herneproteiinia.

#Muruhaaste on maukas ja hauska keino vähentää lihan käyttöä

Elovena Murun #muruhaaste kannustaa kaikkia astumaan ulos totutuista rutiineistaan, jokapäiväisistä jauhelihakokkailuistaan ja kokeilemaan jauhelihan sijaan Elovena Murua tutuissa arkiruuissa. #Muruhaaste haastaa myös tunnettuja ruokatoimittajia ja -bloggaajia henkilökohtaisilla mysteeribokseilla osallistumaan kokeiluun. Haasteen aikana sosiaaliseen mediaan kertyvien kuvien ja reseptien myötä jokainen kotikokki voi löytää uusia arkiruokia, joissa punaisen lihan sijaan on käytetty herkullista ja terveellistä Elovena Murua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Raisio-konserni, markkinointiviestintäpäällikkö Mervi Nieminen
p. 0400 641 976
mervi.nieminen@raisio.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Raisio-konserni
Raisionkaari 55
21200 Raisio

02 443 2111http://www.raisio.com

Raisio Oyj

Raisio on kansainvälinen yhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Nalle ja Sunnuntai. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2018 konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 228 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos 26 miljoonaa euroa. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. Lisätietoja Raisiosta löytyy osoitteesta www.raisio.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Raisio-konserni

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye