Suur-Savon Sähkö Oy

Elvera Oy:n toimitusjohtajaksi valittu Ilari Jaakkola

Jaa
Elveran nykyinen toimitusjohtaja Arto Nieminen siirtyy Järvi-Suomen Energia Oy:n toimitusjohtajaksi 1.10.2022. Arto Niemisen seuraajaksi on valittu insinööri Ilari Jaakkola Espoosta. Hän siirtyy Elveran toimitusjohtajaksi Eltel Networks Oy:n kaupallisen johtajan tehtävästä.

Jaakkolalla (52 vuotta) on vahva kokemus kehittyvissä teknologiayhtiöissä ja infrapalveluliiketoiminnassa.

– Elvera on noussut viidessä vuodessa Suomen suurimpien infrapalveluyhtiöiden joukkoon. Hakijoiden taso toimitusjohtajahaussa oli korkea, mikä kertoo Elveran positiivisesti kehittyneestä yrityskuvasta. Ilari Jaakkola tuo Elveraan vahvaa asiakastarpeiden ymmärtämistä, ja osaltaan tulee nostamaan toiminnan seuraavalle tasolle, hallituksen puheenjohtaja Aku Pyymäki toteaa.

– On hienoa päästä johtamaan yhtä alan merkittävintä yritystä Suomessa. Uskon, että positiivisella, ihmisläheisellä ja tavoitteellisella asenteella kykenemme yhdessä elveralaisten kanssa saavuttamaan hallituksen asettamat tulevaisuuden tavoitteet. Energisenä ja innokkaana odotan marraskuun ensimmäistä päivää, jolloin Elveran luotaaminen siirtyy vastuulleni, Ilari Jaakkola arvioi tulevia haasteita.

Jaakkola aloittaa tehtävässään 1.11.2022.

Elvera-konserni on yksi Suomen suurimmista infrapalveluyhtiöistä. Konsernissa työskentelee noin 440 henkeä liki kahdessakymmenessä toimipaikassa laajalla alueella Suomessa. Konsernin palvelualueita ovat esimerkiksi sähköverkkojen rakentaminen ja kunnossapito, tietoliikenneyhteyksien rakentaminen, kaukolämmön ja sähkön tuotanto, vesihuollon tehtävät, sähkön siirtoliiketoiminnan tekninen asiakaspalvelu sekä sähköverkkojen suunnittelu. Elvera on myös suurin omistaja Suomen johtavassa sähköverkkojen käyttökeskuspalveluita tarjoavassa Enerva Oy:ssä. Elvera palvelee eri puolella Suomea kaukolämpötoimintoja 24/7 käyttökeskuspalvelulla. Konsernin liikevaihto on yli 80 miljoonaa euroa vuodessa, ja liikevoitto ylittää selvästi toimialan keskiarvon. Elveran omistajat ovat Kymenlaakson Sähkö Oy, Lappeenrannan Energia Oy sekä Suur-Savon Sähkö Oy.

Yhteyshenkilöt

Aku Pyymäki, hallituksen puheenjohtaja, Elvera Oy, 0400 397 474, aku.pyymaki@ksoy.fi


Ilari Jaakkola, 045 143 6776, ilari.jaakkola@gmail.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suur-Savon Sähkö Oy
Suur-Savon Sähkö Oy
Otto Mannisen katu 6
50101 MIKKELI

https://www.sssoy.fi

Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni, joka vastaa sähkön siirto- sekä lämpöliiketoiminnasta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Yhtiö omistaa sähkön tuotantoa oman toimialueen lisäksi muualla Suomessa ja Ruotsissa. Konserniin kuuluvat myös sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia ja aurinkovoimapalveluita tarjoava Solarigo Systems. Konsernin liikevaihto on yli 350 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 120 henkilöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy

Toiminta-alueen sähkönsiirto alhaisimmillaan koko 2000-luvulla22.3.2024 10:08:57 EET | Tiedote

Poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi 2023 laski sähkönsiirtomäärää, joka jäi alhaisimmaksi koko 2000-luvulla. Investoinnit sähkönsiirtoverkon toimitusvarmuuden parantamiseksi pysyivät edelleen korkealla tasolla. Lämpöliiketoiminnan kannattavuuteen vaikutti heikentävästi energian, polttoaineiden ja kuljetuskustannusten nousu. Kohonneita kustannuksia ei kuitenkaan siirretty täysimääräisesti hintoihin, vaan ne jäivät yhtiön maksettaviksi. Sähköntuotannon volyymi kasvoi edellisvuodesta noin 27 prosentilla, johtuen pääosin Olkiluoto 3 tuotannon käynnistymisestä. Sähkön markkinahinnat laskivat merkittävästi edellisestä vuodesta, millä oli suurin vaikutus siihen, että sähkön tuotannon tulos jäi tappiolliseksi.

Osavuosikatsaus 1-8/2023: Lämmin säätila vähentänyt energiankulutusta28.9.2023 10:17:45 EEST | Tiedote

Kulunut vuosi on ollut 8,1 % normaalia selvästi lämpimämpi, mikä on yhdessä energiakriisin aikana terävöityneen energiansäästön kanssa leikannut energiankulutusta merkittävästi. Perusliiketoiminnan ollessa energian siirtoa ja myyntiä, volyymin pieneneminen vaikuttaa suoraan taloudelliseen suoritukseen. Konsernin liikevaihto tammi-elokuussa on ollut 293 M€ (2022: 220,4 M€). Liikevaihto nousi energiakriisin aikana syntyneiden sähkön loppuasiakassopimusten korkeammasta hintatasosta. Käyttökate oli 25,2 M€ (2022: 29,1 M€) ja liikevoitto 7 M€ (2022: 12,3 M€).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye