Aalto-yliopisto

EMBARGO 24.11. klo 18.00 Tutkijat loivat täysin uudenlaisen kvanttitilan, jota voi hyödyntää kvanttimateriaaleissa ja kvanttitietokoneiden kubiteissa

Jaa
Tutkijat yhdistivät kaksi äärimmäisen ohutta materiaalikerrosta ja havaitsivat kvanttilomittuneen tilan, jossa elektronit käyttäytyivät samoin kuin harvinaisissa maametalliyhdisteissä.
Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja
Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja

Aalto-yliopiston tutkijat ovat onnistuneet ensimmäisinä maailmassa yhdistämään kaksi äärimmäisen ohutta tantaalidisulfidikerrosta niin, että elektronit käyttäytyivät syntyneessä kvanttitilassa tavalla, joka on aikaisemmin vaatinut harvinaisia maametallien yhdisteitä.

Uusi materiaali voi soveltua kvanttilaskentaan sekä edistää epätavanomaisen suprajohtavuuden ja kvanttikriittisyyden eli materiaalien yhdestä kvanttitilasta toiseen siirtymisen tutkimusta. Materiaalin etu on myös kohtuullisen helppo valmistusprosessi.

Tulokset julkaistiin juuri maailman arvostetuimpiin tiedejulkaisuihin kuuluvassa Nature-lehdessä.

Saarekkeille syntyi erikoinen ilmiö

Tutkijoiden alkuperäinen tavoite oli luoda kvanttispinneste, jonka avulla he voisivat tutkia uudenlaisia kvantti-ilmiöitä. Kvanttispinneste käyttäytyy magneettisen nesteen tavoin, mutta se ei jähmety tai järjestäydy edes absoluuttisessa nollapisteessä.

Kokeessa käytetty tantaalidisulfidi on siirtymämetallidikalkogenideihin kuuluva materiaali, jolla on useita eri kidemuotoja. Yhden atomikerroksen paksuinen tantalumdisulfidi voi olla joko kvanttispinneste tai suprajohde, joka tarkoittaa, että sähkö pääsee kulkemaan täysin ilman vastusta. Valmistusprosessissa syntyy sekä yhden että kahden atomikerroksen paksuisia saarekkeita, joissa on molempia kidemuotoja.

Kun tutkijat tarkastelivat kahden atomikerroksen paksuisia saarekkeita, he havaitsivat kerrosten välissä ilmiön, jota kutsutaan Kondo-tilaksi.

Kondo-ilmiö syntyy magneettisten epäpuhtauksien ja elektronien välisestä vuorovaikutuksesta, joka johtaa siihen, että materiaalin sähkövastus muuttuu lämpötilan muuttuessa. Vuorovaikutus saa myös elektronit käyttäytymään kuin niillä olisi enemmän massaa kuin niillä todellisuudessa on. Siksi yhdisteitä kutsutaan raskaiksi fermionimateriaaleiksi. Ilmiö on aikaisemmin ollut mahdollinen vain harvinaisia maametalleja sisältävissä yhdisteissä.

Raskaat fermionimateriaalit ovat tärkeitä esimerkiksi uusien kvanttimateriaalien luomisessa.

”Monimutkaisten kvanttimateriaalien tutkimista hidastaa se, että niitä on vaikea löytää luonnossa ilmenevistä yhdisteistä. Tavoitteemme on luoda keinotekoisia materiaaleja, joita voi helposti muunnella ja hallita ulkoisesti. Näin voimme havaita eksoottisia ilmiöitä tehokkaammin laboratoriossa”, professori Peter Liljeroth sanoo.

Raskaissa fermionimateriaaleissa voidaan saada aikaan esimerkiksi topologista suprajohtavuutta. Se voi auttaa rakentamaan paremmin ympäristön häiriöitä kestäviä kubitteja, mikä vähentää virheitä ja kvantti-informaation haihtumista kvanttitietokoneiden kubiteista.

”Keinotekoinen raskas fermionimateriaali, jota voisi hallita vaikkapa ulkoisella sähkökentällä, olisi hyödyllinen esimerkiksi elektronisissa laitteissa”, sanoo tohtorikoulutettava Viliam Vaňo.

Kuvia atomitason tarkkuudella

Vaikka kerrokset ovat samaa tantaalidisulfidia, niiden ominaisuudet poikkeavat aavistuksen toisistaan. Yksi kerros käyttäytyy kuten metalli ja johtaa elektroneja, kun taas toisessa kerroksessa on rakenteellinen muutos, joka johtaa siihen, että elektronit pysyvät säännönmukaisessa hilassa. Kun kerrokset yhdistetään, lopputulokseksi saadaan materiaali, jonka ominaisuudet poikkeavat kummastakin siihen yhdistetystä kerroksesta – ja joka käyttäytyy raskaiden fermionimateriaalien tavoin.

Uutta raskasta fermionimateriaalia voidaan hyödyntää myös kvanttikriittisyyden tutkimisessa.

”Materiaali siirtyy kvanttikriittiseen pisteeseen, kun se lähtee siirtymään kvanttitilasta toiseen, esimerkiksi tavallisesta magneetista kohti raskaita fermionimateriaaleja vastaavia ominaisuuksia. Näiden tilojen välissä koko järjestelmä on epävakaa ja reagoi voimakkaasti pieneenkin muutokseen. Se mahdollistaa vieläkin eksoottisempien kvanttimateriaalien tutkimisen”, professori Jose Lado kertoo.

Tutkijat käyttivät materiaalien tutkimiseen tunnelointimikroskooppia, joka ottaa atomitason kuvia sekä mahdollistaa materiaalien sähköisten ominaisuuksien tutkimisen atomitasolla.

”Jatkossa voimme tutkia materiaalikerrosten kiertämistä suhteessa toisiinsa ja yrittää kytkeä kerroksia toisiinsa eri tavoin, jotta saamme materiaalin siirtymään kohti kvanttikriittistä tilaa”, Liljeroth sanoo.

________________________________________________________

Artikkeli: Artificial heavy fermions in a van der Waals heterostructure

Lue myös:

Tutkijat löysivät uuden vaihtoehdon kubittien rakennusaineeksi – elektroneja huijaamalla

Grafeenista loihdittu kvanttimateriaali ilmentää samoja ominaisuuksia kuin harvinaisten maametallien yhdisteet

Kuva: Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja.

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Peter Liljeroth
Professori, Aalto-yliopisto
puh. 050 363 6115
peter.liljeroth@aalto.fi

Kuvat

Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja
Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja
Lataa
Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja
Taiteellinen näkemys kvanttilomittuneesta tilasta. Heikka Valja
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto erottui edukseen kansallisissa ja kansainvälisissä arvioinneissa vuonna 202321.3.2024 13:41:01 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston hallitus hyväksyi kokouksessaan 19.3.2024 hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2023. Vuonna 2023 Aalto-yliopisto erottui edukseen sekä kansallisissa että kansainvälisissä arvioinneissa ja yliopistovertailuissa. Keväällä yliopisto läpäisi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) toteuttaman laatujärjestelmän auditoinnin ja sai arvion erinomainen kaikilta arviointialueilta. Aalto nousi Suomen ykköseksi kansainvälisen QS-rankingin kokonaisvertailussa ja oli koko maailmassa sijalla 109. Alakohtaisissa vertailuissa taide ja muotoilu oli sijalla 6 maailmassa. Times Higher Education arvioi Aalto-yliopiston maailman 53. kansainvälisimmäksi yliopistoksi ja maailman 40. parhaaksi nuoreksi (alle 50-vuotiaaksi) yliopistoksi. Suomen Akatemian vuosittaisessa Tieteen tila -arvioinnissa Aalto-yliopiston kaikki keskeiset tutkimusalat ylittävät julkaisutoimintansa vaikuttavuudessa top 10 -indikaattorilla arvioituna suomalaisten yliopistojen keskiarvon, ja

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye