Turun kauppakamari

Embargo 28.10. klo 8 // Elinkeinoelämän foorumi Turussa 28.10. Suomalaisyritysten tilanne paranee − kasvu jää lyhyeksi ja koskee vain osaa toimialoista

Jaa
EK:n tuoreen suhdannebarometrin mukaan maailmantalous jatkaa elpymistään koronakriisistä. Rokotekattavuuden nousu on mahdollistanut monissa maissa talouden avaamisen ja paluun kohti normaalia, vaikka pandemia ei vielä ole ohi. Keskuspankkien ja hallitusten massiivinen elvytys tukee talouskasvua, mutta on johtanut samalla hintapaineisiin sekä pullonkauloihin tuotantoketjuissa. Turun kauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Elinkeinoelämän foorumissa 28.10. tutustutaan tarkemmin mm. barometrin tuloksiin.
Turun kauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Elinkeinoelämän foorumissa aiheena suhdannebarometri. Kuva: Adobe Stock
Turun kauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Elinkeinoelämän foorumissa aiheena suhdannebarometri. Kuva: Adobe Stock

”Suomalaisyritysten suhdannetilanne on EK:n uuden suhdannebarometrin mukaan parantunut selvästi, mutta koronakriisissä pahiten kärsineiden alojen tilanne on edelleen vaikea. Talouden elpymisen arvioidaan jatkuvan lähikuukausina, vaikka voimakkain kasvuvaihe näyttäisi jäävän jo taakse”, kertoo Elinkeinoelämän Keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila.

Suomen talouden näkymät lähivuosille ovat kuitenkin valitettavan vaatimattomat. Vahvan kasvun vaiheen arvioidaan jäävän lyhyeksi, ja jo vuonna 2023 talouskasvun odotetaan olevan ainoastaan 1-1½ prosentin haarukassa. Keskeinen syy vaisuille näkymille on heikko väestörakenne ja työikäisen väestön supistuminen. Jo tällä hetkellä yritykset kärsivät komponenttipulan ohella suurista rekrytointivaikeuksista monilla toimialoilla.

EU-elpymisvarat voivat luoda kysyntää Varsinais-Suomen vientiyrityksille

Lounais-Suomessa yleiset suhdanneodotukset ovat vaimenneet hieman kesän lukemista, mutta edelleen odotetaan paranemista. Tilanne kuitenkin vaihtelee toimialoittain ja siksi nykytilaa kuvaava saldoluku oli lokakuussa 2021 yhä aavistuksen tavanomaista heikompi.

”EK:n jäsenten näkemys korreloi hyvin myös Turun kauppakamarin jäsenten näkemysten kanssa. Joillakin yrityksillä ja toimialoilla menee todella hyvin, mutta toiset taistelevat edelleen koronakriisin vaikutusten kanssa”, Turun kauppakamarin toimitusjohtaja Kaisa Leiwo toteaa.

EK:n johtaja Timo Vuoren mukaan erityisesti vientiyritysten on nyt oltava hereillä, kun Euroopassa käynnistetään massiivisia talouden uudistamistoimia infrasta teollisuuden digitalisaatioon ja ilmastoneutraalisuuteen.

"Suomella on oikeanlaista osaamista ja teknologiaa, mutta EU-elpymisvaroilla tehtäviin hankkeisiin pääsy edellyttää usein lokaaleja kumppaneita ja osaksi isompaa palvelutarjontaa pääsemistä", korostaa Timo Vuori. ”Siinä Suomella on vielä parannettavaa”, hän jatkaa.

Henkilöstöpula yritysten suurimpia haasteita

Turun kauppakamarin jäsenten mukaan merkittävin työvoimahaaste Turun seudulla on osaavan työvoiman saaminen. Henkilöstöpula koskettaa useita toimialoja ja vaikeuttaa yritysten toimintaa ja kasvua. Niin kauppakamarin kuin EK:n mukaan yritykset olisivat palkkaamassa lisää henkilökuntaa jos vain löytäisivät.

Sunborn Sagan toimitusjohtaja Riikka Kuusniemi kertoo, että osaavan henkilökunnan puute majoitus- ja ravintolapalvelualalla on hälyttävä:

”Pelkästään Turun alueella on satoja vapaita kokin ja tarjoilijan paikkoja eikä työhakemuksia tule. Alan opiskelupaikat jäävät täyttämättä, koska koronapandemian myötä alan imago on laskenut ja kiinnostusta alan töihin ei ole. Moni on siirtynyt korona-aikana mara-puolelta kaupan alan töihin.”

Kuusniemen mukaan toimenpiteet työperäisen maahanmuuton vauhdittamiseksi ovat välttämättömiä.

”Ala ei tule pärjäämään ilman osaavaa henkilöstöä ulkomailta. Ravintolat ja muut alan toimijat joutuvat rajoittamaan aukioloaikojaan työvoimapulan vuoksi samaan aikaan kun kotimaan matkailun kysyntä näyttää edelleen kasvavan. ”

Visit Finlandin arvioiden perusteella ulkomaisten turistien odotetaan palaavan Suomeen merkittävässä määrin vasta vuonna 2023. Kuusniemi toteaa, että maan hallituksen toimet rajoittavat matkustusta Suomeen, vaikka matkustaminen Suomesta ulkomaille helpottuu.

”Riskinä on, että asiakasmäärät matkailualalla tulevat tippumaan ensi vuonna samaan aikaan kun kustannukset nousevat. Alan liiketoiminnan jo ennestään alhainen kannattavuus heikkenee entisestään”, arvioi Kuusniemi.

"Maailmantalouden imussa Suomen vienti on kasvanut viime aikoina hyvin, mutta yritysten viennin kasvua uhkaa jarruttaa pula osaajista ja tekijöistä sekä kallistuvat kustannukset rahdista energiaan. Suomessa ei pidä ainakaan omilla toimilla vaarantaa viennin kilpailukykyä", muistuttaa EK:n Timo Vuori.

Elinkeinoelämän foorumi 28.10. kello 9.00-10.45 Turun kauppakorkeakoulu,
Lähi-Tapiola-sali

Median ilmoittautumiset: https://turunkauppakamari.fi/event/elinkeinoelaman-foorumi-4/

#ekfoorumitku

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Penna Urrila, EK, puh. 040 570 7860


Johtaja Timo Vuori, EK, puh. 050 553 5319


Toimitusjohtaja Riikka Kuusniemi, Sunborn Saga Oy, puh. 044 556 6260


Toimitusjohtaja Kaisa Leiwo, Turun kauppakamari, puh. 040 556 6697

Kuvat

Turun kauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Elinkeinoelämän foorumissa aiheena suhdannebarometri. Kuva: Adobe Stock
Turun kauppakamarin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n Elinkeinoelämän foorumissa aiheena suhdannebarometri. Kuva: Adobe Stock
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun kauppakamari
Turun kauppakamari
Puolalankatu 1
20100 Turku

http://www.turunkauppakamari.fi

Turun kauppakamari on Varsinais-Suomen alueella elinkeinoelämän edunvalvojana, kouluttajana ja asiantuntijana toimiva organisaatio. Kauppakamari on linkki yritysten ja julkisten päättäjien välillä, ja sen toiminta perustuu kauppakamarilakiin ja vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Turun kauppakamari on perustettu vuonna 1917, ja se on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauppakamareista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun kauppakamari

Varsinaissuomalaisia yrityksiä mukana valtakunnallisessa ilmasto-ohjelmassa22.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä on vahva halu tehdä ilmastotoimia. Keskuskauppakamarin organisoimaan ja LähiTapiolan mahdollistamaan ilmasto-ohjelmaan haki 300 yritystä, joista noin 200 valittiin mukaan. Ilmasto-ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat koulutusta, työkaluja ja asiantuntija-apua organisaation hiilijalanjäljen laskentaan sekä opastusta vaikuttavien päästövähennystoimien tekemiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye