Helsinki Graduate School of Economics

Embargo 4.3.2021 kello 02.00: Helsinki GSE:n Tilannehuone: Uudenmaan kunnat saamassa tarkat tiedot koronan vaikutuksista niiden talouteen

Jaa

Kaikille avoin webinaari raportin sisällöistä pidetään Zoomilla torstaina 4.3.2021 klo 8.30–9.30.

Economicum-rakennus Arkadiankadulla Helsingissä. Kuva: Veikko Somerpuro / Aalto-yliopisto
Economicum-rakennus Arkadiankadulla Helsingissä. Kuva: Veikko Somerpuro / Aalto-yliopisto

Koranaepidemian aikana on paljastunut, että kunnilla ei monesti ole tarkkaa käsitystä esimerkiksi kunnan palkkasumman ajantasaisesta kehityksestä. Nyt julkaistavassa Tilannehuoneen raportissa tarjotaan Uudellemaalle ja Uudenmaan kunnille ajantasaista tietoa koronan vaikutuksista niiden talouteen. Hanke toimii laajemminkin kokeiluna kuntien datan saatavuuteen ja hyödyntämiseen päätöksenteossa.

Tuore raportti jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään koko Uudenmaan tilannetta ja verrataan sitä koko maan tilanteeseen. Tämä osa jakautuu edelleen työmarkkinoita, kotitalouksien saamia Kelan etuuksia, yrityksien toimintaa sekä tartuntoja koskeviin lukuihin. Toisessa osassa esitetään tärkeimmät vastaavat kuvaajat kullekin kunnalle erikseen. Raporttia päivitetään ja kehitetään säännöllisesti kevään aikana.

Webinaarin avaa ja tilaisuuden teemaa pohjustaa Uudenmaan liiton Juha Eskelinen. Tämän jälkeen Helsinki GSE:n akateeminen johtaja, professori Otto Toivanen käy läpi raportin löydöksiä, minkä jälkeen kuullaan kommenttipuheenvuorot. Webinaarin lopussa on varattu aikaa yleisön kysymyksille. Tilaisuuden kokonaiskesto on noin tunnin.

Taloustieteen tutkimukseen ja opetukseen erikoistuneen Helsinki Graduate School of Economicsin (Helsinki GSE) Tilannehuone tuottaa tietoa talouspoliittisen päätöksenteon tueksi ministeriöille ja muille julkisille tahoille koronaviruspandemian aikana.

Uudenmaan liitto rahoittaa koronakriisistä elpymistä ja jälleenrakennusta tavoittelevia hankkeita. Tilannehuoneelle on myönnetty Uudenmaan kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (UKKE) rahoitusta. 

Linkki webinaariin torstaina 4.3.2021 klo 8.30: https://aalto.zoom.us/j/69711208614

Suomenkielinen webinaari on kaikille avoin ja maksuton.

Lisätietoja Tilannehuoneesta ja sen julkisia raportteja voi lukea Helsinki GSE:n verkkosivuilla, https://www.helsinkigse.fi/.

Tuore raportti: 

https://www.dropbox.com/s/qrzgm12d6tsytui/GSE%20Tilannehuone%20Uusimaa%20-raportti%2025_2.pdf?dl=0

Yhteyshenkilöt

Professori Otto Toivanen, akateeminen johtaja, Helsinki Graduate School of Economics
puh. 050 353 7651
otto.toivanen@aalto.fi

Kuvat

Economicum-rakennus Arkadiankadulla Helsingissä. Kuva: Veikko Somerpuro / Aalto-yliopisto
Economicum-rakennus Arkadiankadulla Helsingissä. Kuva: Veikko Somerpuro / Aalto-yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Helsinki Graduate School of Economics
Helsinki Graduate School of Economics

HELSINKI

https://www.helsinkigse.fi

Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska handelshögskolanin sekä Helsingin yliopiston perustama taloustieteen tutkijakoulu ja tutkimusyksikkö. Se tarjoaa laadukasta koulutusta tulevaisuuden taloustieteilijöille perinteiset oppiainerajat ylittäen. Helsinki GSE tuottaa korkeatasoista tutkimusta, jolla on merkittävää tieteellistä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsinki Graduate School of Economics

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme