Splay One

/Embargo 8.8.2019 klo 15.00/ Roni Back tähdittää uutta Koitos-sarjaa - Tänään 8.8. klo 15 alkaa Splay Suomen Youtube-kanavalla uusi seikkailusarja

Jaa
Koitos on vauhdikas, hauska ja viihteellinen YouTube-sarja, jonka tarkoituksena on osoittaa miten monipuolinen ja innostava harrastus partio on. Sarjassa kilpailee kaksi Suomen suosituimmista tubettajista koostuvaa joukkuetta. Kilpailijoina sarjassa ovat Roni Back, Julia Ahonen, Roponen ja Pernilla Böckerman.Sarja on Suomen Partiolaisten tilaama ja se julkaistaan Splay Suomen kanavalla. Sarjan konseptista, käsikirjoituksesta ja tuotannosta on vastannut Pohjoismaiden johtavana branded entertainment-mediatalo Splay One. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Jesse Braun.

Ensimmäisessä jaksossa joukkueet yhdistävät voimansa ja tehtävänä on saada purjevene ehjänä satamasta vesille ja seuraavaan määränpäähän. Veneen kippari ohjeistaa kilpailijoita ja kertoo mitä pitää tehdä, jotta vene saadaan satamasta turvallisesti pois. Tehtävää vaikeuttaa se, että kippari puhuu vain Ruotsia.

"Parasta sarjassa oli uuden oppiminen. Ekassa jaksossa yllätyin siitä kuinka paljon eri asioita pitää ottaa huomioon, kun purjehtii. Oli vaikeata muistaa kaikki asiat. Kilpailusta huolimatta meillä oli mieletön yhteishenki kaikkien kesken"Pernilla Böckerman kertoo.

"Parasta partiossa on se, että oppii paljon uutta, ja saa viettää aikaa ulkona. Isoin haaste ekassa jaksossa oli kaikki - purjehtiminen oli täysin uutta enkä tiennyt tai osannut mitään", Julia Ahonen naurahtaa iloisesti.

"Olen purjehtinut nuorempana kerran, mistä ei kyllä ollut tässä haasteessa hyötyä, sillä meillä oli käytössä tässä niin paljon isompi vene! Haastavinta oli itseensä luottaminen, kun oli täysin uuden ja vieraan asian parissa. Kaikista hauskinta on aina oppia uusia taitoja ja tästä syttyikin pieni kipinä kyllä purjehdukseen! Ehdottomasti parasta koko sarjassa oli mun ja Julian rakentama rinkkavene", Roni Back hehkuttaa.

Vaikka Koitos on ensisijaisesti viihteellinen Youtube -sarja, tavoitteena on myös, että sen sisällöllä on syvällisempi merkitys. Jokaisessa jaksossa syvennytään tärkeisiin yhteiskunnallisiin teemoihin ja arvoihin kuten johtajuuteen, ystävyyteen ja ympäristövastuuseen. Splay Onelle on tärkeää olla mukana luomassa nuorille sisällönkuluttajille myös arvopohjaista ohjelmasisältöä.

"Koitos on monella tapaa hyvä esimerkki kaupallisesta formaatista, jossa brändi on luonnollisena osana sisältöä; ei ainoastaan brändinäkyvyyden vaan eteenkin arvopohjaisen sisällön kautta. Branded entertainment on strategista sisällöntuotantoa, jossa brändi on nostettu esiin vahvasti erilaisin sisällöllisin keinoin", Senior Account Manager Inka Wirman kertoo.

Koitos starttaa Splay Suomen Youtube -kanavalla 8.8. klo 15 ja ilmestyy aina kahdeksana torstaina elo-syyskuun aikana. Sarjan ensimmäisen jakson pääset katsomaan täältä: https://www.youtube.com/user/SplaySuomi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Inka Wirman
Senior Account Manager, Splay One
inka.wirman@splayone.com / 040 8470585


Anna Koroma-Mikkola, Suomen Partiolaiset
anna.koroma-mikkola@partio.fi /

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Splay One
Splay One
Perämiehenkatu 12 E
00150 Helsinki

http://www.splayone.com

Splay One on Suomen ensimmäinen YouTube-verkosto. Splay One Finland yhdistää brändit Suomen suosituimpiin sosiaalisen median vaikuttajiin. Splay konseptoi ja toteuttaa mainostajille kampanjoita verkostonsa kanavissa eri sosiaalisen median palveluissa kuten YouTubessa ja Instagramissa. Splayn verkostoon kuuluu 60 kanavaa, joista tunnetuimpia ovat Mmiisas, Deata, Janni Hussi, Soikkuu, Jaakko Parkkali, Eeddspeaks, Pinkku Pinsku ja Arttu Lindeman.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Splay One

Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali tähdittävät uutta Ilmastotuubi-sarjaa Youtubessa Sarjassa perehdytään tutkijoiden ja vaikuttajien avulla ilmastoaiheisiin16.5.2019 15:30:00 EEST | Tiedote

Tiedote julkaisuvapaa 16.5.2019, klo 15.30. Tänään julkaistavan Ilmastotuubi-sarjan tavoitteena on edistää ympäristöongelmien ratkaisua tarjoamalla tutkittua tietoa ongelmien laajuudesta, vakavuudesta ja syistä erityisesti digitaalisia medioita paljon kuluttavalle sukupolvelle. Ilmastotuubin jaksoissa vaikuttajat Arttu Lindeman, Jaakko Parkkali, Ville Kankare (Vinkare), Sonja Hämäläinen (Soikkuu) sekä Tuomas Kukkonen (Tume) tutustuvat eri ilmastoa käsitteleviin teemoihin. Ilmastotuubin konseptista ja tuotannosta vastaa Splay One. Sarjan tilaaja on Ilmastotuubi-hanke, joka haluaa viestiä omasta tieteellisestä tutkimustyöstään uudella tapaa nuorille. Sarja julkaistaan Splay Suomen Youtube-kanavalla.

Suomen ykköstubettajat seikkailevat Partion uudessa Koitos Youtube -sarjassa25.4.2019 08:00:00 EEST | Tiedote

Tiedote Splay One Suomi, 25.4.2019. Tulevana syksynä päästään seuraamaan, kun Suomen eturivin tubettajat tutustuvat partion toimintaan ja kilpailevat toisiaan vastaan partioaiheisissa tehtävissä ympäri Suomea. Koitos on vauhdikas, hauska ja viihteellinen YouTube-sarja, jonka tarkoituksena on osoittaa miten monipuolinen ja innostava harrastus partio on. Sarjassa kilpailee kaksi Suomen suosituimmista tubettajista koostuvaa joukkuetta. Kilpailijoina sarjassa ovat Roni Back, Julia Ahonen, Roponen ja Pernilla Böckerman. Sarja on Suomen Partiolaisten tilaama ja se julkaistaan Splay Suomen kanavalla elokuussa 2019. Sarjan konseptoinnista ja tuotannosta vastaa Splay One.

Kevään kiinnostavin YouTube-sarja nähdään Janni Hussin kanavalla - Sarjassa hypätään Vällyihin ajankohtaisten vieraiden kanssa6.3.2019 08:00:00 EET | Tiedote

Uusi YouTube-sarja Vällyissä haluaa nostaa yksilön ja yhteiskunnan hyvinvoinnin puheenaiheeksi positiivisella ja hauskalla tavalla sekä kertoa ajankohtaisista vieraista jotain, mitä kukaan ei ole aikaisemmin tiennyt. Sarjan tilaaja on Radisson Blu -hotelliketju, joka haluaa viestiä omasta työstään hyvinvoinnin edistäjänä ja näyttää samalla kiinnostavaa esimerkkiä tavasta tehdä arvopohjaista vaikuttajamarkkinointia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye