Vihreät - De Gröna

Emma Kari: Saamelaisten oikeuksia vahvistetaan sekä ilmasto- että luonnonsuojelulaeissa

Jaa
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari painottaa uudessa blogikirjoituksessaan saamelaisten oikeuksien vahvistamisen olleen Vihreille yksi keskeisistä prioriteeteista luonnonsuojelulain uudistamisessa. Saamelaisten perinteiset, pohjoiseen luontoon nojaavat elinkeinot ja kulttuuri ovat erityisen haavoittuvaisia muuttuvalle ilmastolle ja katoavalle luonnolle. Siksi uusissa luonnonsuojelu- ja ilmastolaissa vahvistetaan saamelaisten oikeuksia ja mahdollisuuksia kulttuurin ja kielen ylläpitämiseen.

- Saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevilla valtion luonnonsuojelualueilla on jatkossakin turvattava saamelaisten kulttuurin ylläpitämisen ja kehittämisen edellytykset. Lisäksi silloin, kun saamelaisten kotiseutualueille perustettavaan kansallis- tai luonnonpuistoon, muulle valtion luonnonsuojelualueelle tai maisemanhoitoalueelle tehdään hoito- ja käyttösuunnitelma, se tehdään yhdessä saamelaistahojen kanssa, Kari kirjoittaa.

- Kaivostoiminta, malminetsintä ja laajat kaivosvaraukset huolettavat ymmärrettävästi nyt monissa paikoissa. Vihreille oli erityisen tärkeää, että luonnonsuojelulailla kielletään jatkossa  malminetsintä kokonaan kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa. Muilla valtion luonnonsuojelualueilla malmietsintä olisi mahdollista vain tiukoin lupaedellytyksin, Kari toteaa.

Karin mukaan myös uudessa ilmastolaissa on tärkeitä uudistuksia saamelaisten oikeuksien vahvistamiseksi. 

- Perustamme SAAMI-hankkeen ehdottaman  saamelaisen ilmastoneuvoston sekä tukemaan ilmastosuunnitelmien laadintaa että tuottamaan tietoa. Neuvosto on riippumaton asiantuntijaelin ja sen jäsenistö tulee koostumaan sekä perinteisen tiedon haltijoista että tutkijoista, Kari sanoo.

- Olemme hallituksessa pystyneet tekemään tärkeitä uudistuksia, mutta samalla työtä on edelleen paljon jäljellä, jotta saamelaisten oikeudet toteutuvat täysimääräisesti, Kari painottaa.

Koko blogikirjoitus luettavissa Vihreiden verkkosivuilla: https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/saamelaisten-oikeuksia-vahvistetaan-seka-ilmasto-etta-luonnonsuojelulaeissa/ 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreät julkaisivat tiedepoliittisen ohjelman: Korkeakoulujen perusrahoitusta on vahvistettava ja tutkijoiden vakituisia työsuhteita lisättävä 15.5.2023 13:04:34 EEST | Tiedote

Vihreät esittää korkeakoulujen perusrahoituksen vahvistamista, tutkijoiden vakituisten työsuhteiden määrän kasvattamista 30 prosentista 70 prosenttiin ja automaattista pysyvää oleskelulupaa tutkinnon suorittaneille ulkomaalaisille. Vihreät hyväksyivät tiedepoliittisen ohjelman puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä sunnuntaina 14.5.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme