Espoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stadEspoon kaupunki - Esbo stad

EMMA on valittu Vuoden museoksi 2018

Jaa
EMMA – Espoon modernin taiteen museo on valittu Vuoden museoksi Valtakunnallisilla museopäivillä Vaasassa 24.5.2018. Samasta palkinnosta kilpailivat 5 muuta finalistia: Aineen taidemuseo Torniosta, Muumimuseo ja Pelimuseo Tampereelta, Suomen Ilmailumuseo Vantaalta ja Suomen Kansallismuseo Helsingistä.

Palkintolautakunta perustelee valintaansa muun muassa seuraavasti: "Museo on selkeästi linjattu, asiantunteva, nykyaikainen ja korkeatasoinen kokonaisuus. Museon vaikuttavuus on omaa toiminta-aluettaan huomattavasti suurempi ja siitä onkin kasvanut yksi maamme merkittävimmistä taidemuseoista.”  

Museonjohtaja Pilvi Kalhama iloitsee palkinnosta: "Voitto tuntuu hyvältä, koska olemme jo usean vuoden ajan tehneet määrätietoista kehittämistyötä koko henkilökunnan voimin: laajennusosa katseluvaraston avautuminen on esimerkki tästä. EMMAssa on hyvä tekemisen meininki, ja taidemuseon kävijämäärät ovat kasvaneet neljättä vuotta perättäin. Mukana oleminen Näyttelykeskus WeeGeessä ja pitkäinen yhteistyö Saastamoisen säätiön Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kanssa ovat osaltaan vauhdittaneet EMMAn menestystä."  

EMMAn vuosi 2017 huipentui marraskuussa, kun EMMA ja TWRB Säätiö avasivat yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan henkilökohtaisiin kokoelmiin pohjautuvan pysyvän laajennusosan, Aukion.  

Uudenlaisessa katseluvarastossa esitellään taiteilijaparin laajaa kokoelmaa ja arkistoa monesta eri näkökulmasta. Kokoelman esittelyyn ja design-ilmiöihin vaihtuvin näyttelyin keskittyvässä Aukiossa yleisö pääsee seuraamaan myös museotyön arkea: akvaariomaisessa tilassa työskentelevä henkilökunta näyttää miten kokoelmaa säilytetään, pakataan, tutkitaan, konservoidaan ja valokuvataan. Lisäksi Aukio tuo esille tutkimuksellisia nostoja kokoelmasta. Näyttelyarkkitehtuuri antaa kävijöille mahdollisuuden kokoelman omaehtoiseen tutkimiseen mm. koskemalla lasin erilaisia pintoja ja lasituksen vaiheita tai rakentamalla digitaalisen sovelluksen kautta itse mosaiikkeja. 

Espoon Tapiolassa sijaitseva EMMA esittelee kotimaista ja kansainvälistä modernismia, nykytaidetta sekä designia. Arkkitehti Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa entisessä painotalossa toimii neljän museon, ravintolan ja museokaupan Näyttelykeskus WeeGee. 

Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään vuosittain museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Palkintolautakunnan jäseniä ovat ICOM:n varapuheenjohtaja Maija Ekosaari, historioitsija Teemu Keskisarja, Museoliiton viestintäpäällikkö Nelli Korpi, Rauman kulttuurijohtaja Risto Kupari, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee ja Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen. 

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja: museonjohtaja Pilvi Kalhama, EMMA, pilvi.kalhama@emmamuseum.fi  


Lehdistökuvat: https://kuvat.emma.museum/kuvat/Kuvia_EMMAsta-Photos_of_EMMA/ Salasana: emmamuseum 


Haastattelupyynnöt: markkinointi- ja viestintäpäällikkö Saara Suojoki, EMMA, saara.suojoki@emmamuseum.fi, p. 040-8412621 

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

EMMA – Espoon modernin taiteen museo sijaitsee Näyttelykeskus WeeGeellä Espoon Tapiolassa. EMMAn kokoelma- ja näyttelytoiminta profiloituu kotimaiseen ja kansainväliseen modernismiin, nykytaiteeseen sekä designiin. Arkkitehtonisesti vaikuttavassa professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelemassa rakennuksessa sijaitsevat EMMAn näyttelytilat ovat pinta-alaltaan Suomen suurimmat. Pelkistetty moderni arkkitehtuuri tukee EMMAn, Saastamoisen säätiön ja Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiön kokoelmien sekä vaihtuvien näyttelyiden kokemuksellista esittämistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye