SDP EDUSKUNTA

"EMME HALUA!" Jukka Gustafssonin vappupuhetiedote Tampere, Keskustori /// EMBARGO: 1.5. klo 12.00

Jaa

"EMME HALUA!" - SDP:n Kansanedustaja Jukka Gustafsson huudatti kansaa Tampereen Keskustorilla.

- Sipilän-Orpon porvarihallitus on jo leikannut lapsilta ja nuorilta - koulutuksesta - lähes miljardin. Opiskelijoiden opintotukea on leikattu yli 80 euroa kuukaudessa. Sosiaaliturvaa on leikattu yli 700 miljoonalla.  Kaiken tämän jälkeen kehysriihessä rehvakkaasti palautetaan 50 miljoonaa!

Vaikutus on sama, jos laastarilla koetettaisiin paikata avomurtumaa, arvioi SDP:n kansanedustaja Gustafsson hallituksen leikkauspolitiikkaa.

-Samaan aikaan, kun sairaiden ja pienituloisten eläkeläisten indeksit on jäädytetty, Sipilän hallitus on kylvänyt rahaa suurten perintöjen verotuksen keventämiseen, metsälahjavähennykseen ym. yhteensä 200 miljoonaa euroa. Sitä kutsutaan kaverikapitalismiksi!

-Sipilän hallitus on ilmoittanut heikentävänsä työehtoja erikseen alle 30-vuotiailta sekä alle 20-hengen yrityksessä työskenteleviltä. Nuorten työsuhteet saa tehdä määräaikaiseksi ilman perusteita, kun työntekijä on ollut kolme kuukautta työttömänä. Tämä tarkoittaa sitä, että nuori voidaan laittaa ikuiselle koeajalle! Esitys on syrjivä ja työntekijöiden yhdenvertaisuutta rikkova! Gustafsson toteaa.

-Hävytöntä, raukkamaista hallitus. Näitä päätöksiä olleet tekemässä niin Perussuomalaiset kuin Sinisetkin.  Missä sininen, siellä petos ja ongelma! Kysyn,

ketkä teistä haluavat, että eduskuntavaalien jälkeen maassa jatkaisi Sipilä- Orpon oikeistohallitus?  Jos ette halua, niin vastatkaa kuuluvasti, EMME HALUA!

Vielä kovemmin, että kaikki kuulee. EMME HALUA! Näin huudatti yleisöä Tampereen Keskustorilla ex-opetusministeri Jukka Gustafsson vappupuheessaan Tampereella.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

LISÄTIETOJA: Jukka Gustafsson 050 511 3038

Linkit

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Oppositio: Hallitus antaa Carunan verovälttelyn jatkua16.11.2018 13:33Tiedote

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta käsitteli tänään korkovähennysrajoitusta, jolla on tarkoitus suitsia monikansallisten suuryrtysten aggressiivista verosuunnittelua. Kolme oppositiopuoletta pahoittelee, että hallitus jättää liikaa porsaanreikiä verovälttelylle. Hallituspuolueiden edustajat kannattivat niin kutsutun tasevapautuksen säilyttämistä laissa. Kansalaisjärjestö Finnwatchin selvityksestä kävi vastikään ilmi, että sähkönsiirtoyhtiö Caruna oli välttänyt vuosittain noin 12 miljoonan euron verot hyödyntämällä nimenomaan tasevapautusta. ”Hallituksen toiminta on vastuutonta. Se antaa tietoisesti Carunan ja useiden muiden yritysten verovälttelyn jatkua. Ei ole yksinkertaisesti mitään perusteita sille, että luonnollisena monopolina toimivan yrityksen annetaan vältellä veroja. Sähköverkot eivät karkaa ulkomaille, mutta verotulojen annetaan karata”, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarainvastaava Timo Harakka. ”Tietenkin suurin osa yrityksistä on lainkuuliaisia. Ei ole suomalaisten yri

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme