Sininauhaliitto

Enemmän viinaa on kuolemaksi - Päihdekuolemat ei ole seksikäs argumentti, kun tavoitteena on kansantalouden vahvistaminen

Jaa
TIEDOTE 19.9.2017. Alkoholilain kauniina tavoitteena on normipurku. Byrokratia vähenee ja sitä kautta kansantalous vahvistuu. Tarkoitus on hyvä. Valitettavasti haittojen lisääntyminen nostaa sosiaali- ja terveydenhuollon, poliisin ja järjestyksenvalvonnan kustannuksia. Tuototkaan eivät ohjaudu Suomeen vaan pääosin kansainväliselle alkoholiteollisuudelle.

He jotka nyt nauttivat alkoholia hallitusti, nauttivat jatkossakin alkoholinsa hallitusti. He joilla on ongelmia säädellä juomistaan, juovat todennäköisesti entistä enemmän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laskelmien mukaan alkoholilain muutos kasvattaa alkoholin kokonaiskulutusta kuudella prosentilla. Kun alkoholin kulutus kasvaa, sen aiheuttamat haitat kasvavat vielä enemmän.

Kun alkoholiveroa laskettiin merkittävästi vuonna 2004, alkoholikuolemat lisääntyivät huomattavasti*. Kulutuksen haitat, syöpäriski, alkoholisairaudet, työkykyongelmat, sosiaaliset ongelmat perheissä ja alkoholikuolemat kohdistuvat pääosin heihin, jotka jo ovat riski- ja suurkuluttajia.

Kulutuksen kasvu kohdistuu arvion mukaan etupäässä suurkuluttajiin, 10 prosenttiin väestöstä, joka juo yli puolet kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista. Kokonaiskulutuksen kasvu tarkoittaa kuitenkin, että muutkin alkoholin käyttäjät juovat useammin ja ovat yhä vahvemmassa humalassa.

- Kuinka moni kansanedustajista on valmis tekemään päätöksen, jonka tietää johtavan omien kotikuntalaisten lisääntyviin kuolemiin, kysyy Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Teemu Tiensuu.

Alkoholilain muutoksen vaikutukset on arvioitava tarkasti, jotta kunnat pystyvät maksamaan monimutkaistuvien hoitoketjujen kustannukset. Ehkäisevä työ on aina edullisempaa kuin korjaava, mutta kaikkein kalleinta on jättää päihdeongelmaiset hoitamatta.

*THL:n Tietopaketti alkoholilain uudistuksen vaikutuksista.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Toiminnanjohtaja Teemu Tiensuu, Sininauhaliitto, teemu.tiensuu@sininauha.fi, puh. +358 40 5520 495

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sininauhaliitto
Sininauhaliitto
Pasilanraitio 5, 2. krs
00240 HELSINKI

+358 50 5909 339http://www.sininauhaliitto.fi

Sininauhaliitto:

Sininauhaliitto on noin sadan jäsenyhteisön kattojärjestö, jolla on lukuisia päihde- ja järjestötyön kehittämiskohteita. Sininauhaliiton kehittämistyö on kohdistettu päihde-, peli- ja mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville. Kehittämishankkeet hyödyttävät sekä yhteistyökumppaneiden toimintaedellytyksiä että suomalaista sosiaali- ja terveysalaa. Tavoitteena on parantaa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten oloja ja vahvistaa päihde- ja järjestökentän ammattilaisten osaamista.

Sininauhaliitto
Opastinsilta 7 A, 00520 Helsinki

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sininauhaliitto

Kaikki puhuvat vastuusta – Syntyykö Suomeen lisensseihin perustuva rahapelijärjestelmä perinteisen monopolijärjestelmän rinnalle?17.3.2023 14:11:14 EET | Kutsu

Tervetuloa Eettisesti kestävän rahapelien lisenssijärjestelmän ABC -tilaisuuteen ke 22.3.2023 kello 9.30–11 Tiltin tiloihin Hakaniemeen (Siltasaarenkatu 12 C, 6. krs, 00530 Helsinki; kulku Paasivuorenkadulta) tai etätapahtumaan. Rahapelijärjestelmän uudistaminen on ajankohtainen keskustelunaihe ennen vaaleja ja niiden jälkeen. Sininauhaliiton tilaisuus on tarkoitettu päättäjille, median edustajille ja Suomen rahapelijärjestelmästä kiinnostuneille.

Lisää työttömiä, nälkäisiä ja näköalattomia ihmisiä – Sininauhaliitto lähetti avoimen kirjeen ministereille Haatainen, Lintilä, Sarkkinen, Anderson, Blomqvist, Henriksson, Kiuru, Lindén, Mikkonen, Paatio ja Saarikko30.8.2022 20:43:30 EEST | Tiedote

Sininauhaliitto pyytää ministereitä vaikuttamaan esitykseen hallituksen ns. palkkatukiuudistuksen 100 %:n palkkatuen osalta, koska on kohtuutonta rajata palkkatuen mahdollisuuksia tilanteissa, joissa palkkatuki on ainoa työllistymiskeino.

Sininauhaliitto, Kuntoutussäätiö ja Silta-Valmennusyhdistys vaativat, että lausunnolla olevan palkkatukiuudistuksen taloudellisen toiminnan määrittely tarkennetaan25.5.2022 12:20:20 EEST | Tiedote

Parhaillaan on lausunnolla hallituksen esitys julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain muuttamisesta. Jos esitys toteutuu, sen taloudellista toimintaa koskeva ehto tulee aiheuttamaan merkittäviä rajoitteita järjestöjen ja säätiöiden työllistämistoimiin. Vaikutukset heijastuisivat monella tavalla niin järjestöjen tukityöllistettyihin kuin muihinkin hauraisiin ihmisiin, jotka järjestöjen toimintaan ja tukitoimiin osallistuvat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye