EnerKey

Energiajohtamisen asiantuntija EnerKey tähtää Euroopan huipulle

Jaa
Suomen ja Pohjoismaiden energia-alan markkinajohtaja Enegia on nyt EnerKey. Strategia- ja brändiuudistuksen myötä yritys keskittyy energianhallintajärjestelmänsä kehittämiseen ja tavoittelee voimakasta kasvua kansainvälisiltä markkinoilta.
Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey
Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey

EnerKey on pilvipohjainen energianhallintatyökalu, jonka avulla yritykset ja organisaatiot voivat seurata, mitata ja hallita energiankulutustaan. Tällä hetkellä EnerKeyn asiakkaita ovat mm. kaikki Suomen suurimmat päivittäistavarakaupan toimijat, kuten Kesko Oyj ja SOK. Enegia myi energiapalveluiden liiketoimintansa Pohjoismaiden johtavalle kaasualan toimijalle Gasumille elokuussa 2018. Kauppa mahdollisti liiketoiminnan keskittämisen EnerKey-energiajohtamisjärjestelmän kehittämiseen ja kansainväliseen kasvuun. “Innostuin, koska näin EnerKeyssä niin paljon mahdollisuuksia. Kyseessä on todella mielenkiintoinen, kasvava markkina myös kansainvälisellä mittapuulla”, kertoo EnerKeyn hallituksen puheenjohtajana viime keväänä aloittanut Hannu Vaajoensuu.

Täyden palvelun tavaratalosta energiajohtamisen asiantuntijaksi

Aikaisemmin Enegia-nimellä toiminut yritys tunnettiin energiapalveluiden tavaratalona, mutta uudistusten myötä haluttiin keskittyä tiukemmin nimenomaan energiajohtamiseen ja -hallintaan. “Teimme viime vuonna strategisen päätöksen toimintojen keskittämisestä ohjelmistoliiketoimintaan. Kasvua ja kansainvälistymistä lähdetään uuden strategian ja johtoryhmän voimin hakemaan ensin Ruotsista ja sen jälkeen muualta Euroopasta”, Vaajoensuu valottaa.

Viidessä vuodessa Euroopan johtavaksi toimijaksi

Toukokuussa 2018 EnerKeyn uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Ilari Anttila on johtanut viimeiset neljä vuotta kiitoteiden valaistuskomponentteja toimittavan Eflan liiketoimintaa. Sitä ennen hän on toiminut johtotehtävissä mm. Digitassa, Electrosonicissa ja Nokiassa. “EnerKeyllä aloittaminen tuntui sopivalta haasteelta ja näen, että nyt yrityksen on oikea aika suunnata rohkeasti kansainvälisille markkinoille”, Anttila kertoo.

Tällä hetkellä EnerKey on markkinajohtaja sekä Suomessa että Pohjoismaissa, ja tavoitteena on olla energia-alan johtava toimija koko Euroopassa viiden vuoden kuluessa. “Joulukuussa EnerKeyn uutena myyntijohtajana aloittaa Jaakko Huhta, jolla on vankka kokemus ohjelmistojen myynnistä sekä ohjelmistoliiketoiminnan kansainvälistämisestä”, Anttila paljastaa. Anttilan ja Vaajoensuun lisäksi EnerKey vahvistaa hallitustaan Lennu Keinäsellä, joka tunnetaan Paytrail-maksupalveluiden perustajana ja enkelisijoittajana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Ilari Anttila
toimitusjohtaja
p. 040 526 3133


Hannu Vaajoensuu
hallituksen puheenjohtaja
p. 040 501 8250


Lennu Keinänen
hallituksen jäsen
p. 044 776 7827

Kuvat

Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey
Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EnerKey
EnerKey
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

+358207992101http://www.enerkey.com

EnerKey on markkinoiden johtava, ISO 50001 -sertifioitu energiatiedon ja -prosessien hallinnan tietojärjestelmä. Järjestelmää käyttää noin 300 organisaatiota ja sillä hallitaan 80 000 mittapisteen tuottamat kulutustiedot 15 000:ssa kiinteistössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EnerKey

Smart energiövervakningssystem tas i bruk på Åland för att stöda grön energiomställning25.11.2020 10:50:02 EET | Uutinen

Tillsammans med projektutvecklingsföretag Flexens Oy Ab (FIN/AX) har EnerKey Oy (FIN) genomfört ett nytt pilotprojekt för Ålands landskapsregering. Syftet är att analysera och lagra energiuppgifter på en lokal samhällsnivå. Målet är att skapa ett användarvänligt, transparent och automatiserat system för att i realtid följa den gröna energiomställningen på Åland.

Ahvenanmaan maakuntahallitus ottaa käyttöön kattavan seurantajärjestelmän siirtymiseksi vihreän energian käyttöön25.11.2020 09:42:47 EET | Uutinen

EnerKey on toteuttanut yhteistyössä suomalaisen projektikehitysyrityksen Flexensin kanssa uudenlaisen pilottihankkeen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle analysoimaan ja tallentamaan energiatietoja yhteiskuntatasolla. Tavoitteena on tarjota käyttäjäystävällinen, avoin ja automatisoitu tapa seurata vihreään energiaan siirtymistä Ahvenanmaalla reaaliajassa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye