Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry

Energian oppimispaketti Voimala löytyy jo 160 peruskoulusta

Jaa
Sähköenergiaan tutustuminen on perinteisesti aloitettu virtapiirin rakentelulla. Energian ja sähkön oppimispaketti Voimala tuo opetukseen uutta näkökulmaa innostamalla oppilaita kokeilemaan ja oivaltamaan itsenäisesti.

Voimala on tyylikkääseen retrotyyliseen laatikkoon (40x60cm) pakattu kytkentälevy, johon on liitetty jännite- ja virtamittari, akku ja lataussäädin. Voimalassa on mukana pieni aurinkopaneeli ja generaattori, joilla energiaa voi tuottaa omin neuvoin. Levyyn on kiinnitetty myös energiaa kuluttavia laitteita kuten valoja, kaiutin, USB- virtalähde esimerkiksi kännyköiden lataukseen, sekä discopallo.  Lisäksi Voimalassa on liittimiä, latausjohtoja ja sulakkeita.

Voimalan tavoitteena on auttaa sähköön ja energiaan liittyvien ilmiöiden ymmärtämisessä oppilaan omien käytännön kokeilujen kautta.  Voimala – paketissa on vaikeusasteeltaan vaihtelevia harjoitustehtäviä, joita oppilaat voivat tehdä omatoimisesti pienryhmässä. Voimala auttaa esimerkiksi hahmottamaan, millaisia määriä sähköä erilaisiin toimintoihin – kännykän lataamiseen tai led-lampun palamiseen - tarvitaan ja kuinka paljon energiaa - lihasvoimaa tai auringonvaloa - niiden tuottamiseksi on tarpeen.

- Idea Voimala oppimispakettiin syntyi, kun kuulimme useilta tahoilta viestiä lasten ja nuorten vähäisestä kiinnostuksesta luonnontieteisiin. Samaan aikaan, kun fossiilisia polttoaineita korvataan uusiutuvalla energialla ja sähkön tuotantotavoissa ja varastointiratkaisuissa siirrytään kohti yhä älykkäämpiä ratkaisuja, olisi sähkön ja energian opinnot tärkeää osaamispääomaa niin opiskelijalle kuin Suomelle, STEKin toimitusjohtaja Timo Kekkonen sanoo.  

- Tätä dilemmaa helpottamaan tuotimme Voimalan, ja haluammekin nyt rohkaista myös muita organisaatioita ja yrityksiä Voimalan sponsoreiksi oman alueensa kouluille, hän jatkaa.

Voimala on suunnitteluvaiheessa tehty soveltuvaksi 5. – 9. luokka-asteille, mutta sitä on jo kokeiltu jo monissa yhteyksissä ja useiden eri luokka-asteiden kanssa: koulujen projektitöissä, toimintapäivinä ja ympäristöopin tai fysiikan tunneilla, mutta opettajat ovat raportoineet käytöstä myös musiikin ja käsitöiden tunnilla.

Itä-Porin Yhtenäiskoulussa Voimalaa on oppilaidensa kanssa kokeillut vararehtori, erityisopettaja Mari Fabig.

- Meillä Voimalaa ja siihen liittyviä opetusmateriaaleja pääsivät kokeilemaan kuudesluokkalaiset. Laadukkaasti toteutetut oppimateriaalit olivat selkeitä ja niiden käyttö luokassa helppoa. Käytimme myös STEK:n sähköön liittyviä opetusvideoita ja yhdessä nämä muodostivatkin loistavan parin, Mari Fabig sanoo.

Rajakylän koulussa Oulussa kokeiltiin Voimalan Aurinkoseuranta-tehtävää kanssa. Teknologiapainotteisen 5. luokka mittasi aurinkopaneelilla, mitä toukokuisen auringonpaisteen tuottamalla sähköllä saisi aikaan. 

- Saimme kännykät latautumaan ja diskopallon pyörimään, opettaja Markus Packalen kertoo. - Jatkokeskustelua luokassa herättivät mm. lataussäätimen tekniikka ja veivigeneraattorin toimintaperiaate. Jälkimmäinen purettiin ja tutkittiin, miten veivaussähkö syntyy.

Mistä Voimalaa saa?


STEK lahjoittaa jatkossakin Voimala-oppimispaketteja. Voimalaa haetaan STEKin verkkosivujen lomakkeella, ja hauista tiedotetaan opettajille suunnatussa uutiskirjeessä sekä verkkosivuilla. Seuraava haku on suunnitteilla loppuvuodeksi 2018.

Myös muut yritykset voivat ryhtyä Voimala-sponsoreiksi. Sponsori saa Voimalaan logonsa sekä haluamansa lyhyen tekstitervehdyksen.

Yhteyshenkilöt

Timo Kekkonen, toimitusjohtaja, STEK ry, gsm 050 500 3214, timo.kekkonen@stek.fi


Janne Käpylehto, gsm 045-3596945, janne.kapylehto@gmail.com


Janne Käpylehto on palkittu tietokirjailija, keksijä ja energia-aiheisten työpajojen ja kurssien pitäjä. Hän on tehnyt laajasti asiantuntijatehtäviä erityisesti energia-alalla sekä toteuttanut poikkitieteellisiä energiaprojekteja.


Sponsoriksi haluaville: info@stek.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry
Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry
Särkiniementie 3
00210 HELSINKI

http://www.stek.fi

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry on yleishyödyllinen yhdistys, joka edistää sähkön turvallista, energiatehokasta ja älykästä käyttöä. STEK tuottaa sähköön ja energiaan tutustumista helpottavia opetusmateriaaleja opettajille. STEKin jäseniä ovat muun muassa Teknologiateollisuus ry, Energiateollisuus ET ry, Sähkö- ja teleurakoitsijoiden liitto sekä Sähköteknisen Kaupan liitto ry.

Voimala – oppimispaketti energiasta oli STEK ry:n lahja satavuotiaalle Suomelle. Sitä lahjoitettiin yhteensä 200 kappaletta sadalle peruskoululle vuonna 2017, ja edelleen 40 kappaletta alkuvuodesta 2018. Voimalan avulla peruskoululaiset voivat tutustua sähköön, uusiutuvaan energiaan ja sähkön varastointiin. Voimalan on STEKille suunnitellut tietokirjailija ja keksijä Janne Käpylehto yhdessä opettajista ja asiantuntijoista koostuvan työryhmän kanssa. Voimalat Suomen kartalla: http://www.stekvoimala.fi/voimala-koulut/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry

STEKin lahja satavuotiaalle Suomelle: Voimala -oppimispaketti sadalle peruskoululle26.6.2017 11:33:33 EEST | Tiedote

Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry lahjoittaa sadalle suomalaiselle peruskoululle kaksi sataa Voimalaa. Voimala on oppimispaketti, jolla peruskoululaiset noin viidennestä aina yhdeksänteen luokkaan voivat tutustua sähköön, uusiutuvaan energiaan, sähkön varastointiin ja käyttöön. Voimala-paketin on STEKille suunnitellut tietokirjailija ja keksijä Janne Käpylehto yhdessä opettajista ja asiantuntijoista koostuvan työryhmän kanssa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye