Vaasan Sähkö Oy

Energianmyynti selkeässä laskussa alkuvuodesta

Jaa
Vuosi 2020 alkoi energiayhtiöille haastavissa merkeissä, kun lauha, tuulinen ja sateinen talvi yhdistyi matalaan energiankulutukseen, mikä myös painoi sähkön markkinahintaa alas. Tammi-maaliskuussa Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 34,8 M€ liikevoiton ollessa 10,6 M€. Liikevaihto tippui 26,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Omavaraisuusaste laski pysyen hyvällä tasolla (51,8 %).

Alkuvuonna energiankulutus oli alhaista paitsi lauhan talven, myös teollisuuden lakkojen vuoksi. Samaan aikaan vesivoiman ja tuulivoiman saatavuus oli suurta johtuen Pohjoismaiden suurista sademääristä sekä tuulisesta säästä. Vuoden ensimmäisellä kvartaalilla näkyi suuria eroja niin energian kulutuksessa kuin liikevaihdossakin edellisvuoteen verrattuna. Tästä huolimatta konserni pääsi hyvään tulokseen onnistuneen energianhankinnan ansiosta. Vuoden 2019 tulosta heikensi toisaalta Aapeli-myrsky. 

Energian myynti

Sähköenergiaa myytiin tammi–maaliskuussa yhteensä 528 gigawattituntia (GWh), mikä on noin 8 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Myydystä sähköenergiasta noin 5 prosenttia myytiin sähköpörssiin ja loput loppuasiakkaille.

Kaukolämpöä myytiin ensimmäisen kvartaalin aikana yhteensä 244 GWh, eli noin 14 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Sähkönsiirto

Tammi–maaliskuussa siirretyn sähkön määrä oli noin 8 prosenttia edellisvuotta alhaisempi. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana kokonaissiirron määrä oli 296 GWh.

- Kuluva vuosi on Vaasan Sähkö -konsernissa hyvin investointipainotteinen, toteaa toimitusjohtaja Stefan Damlin. Viime vuonna tekemämme historiallisen hyvä tulos on vallitsevassa tilanteessa entistä tärkeämpi ja luo tarvittavaa pohjaa tuleville kehitysaskelille.

Vaasan Sähkö -konserni

1–3/2020

1–3/2019

Liikevaihto M€

34,8

47,1

Liikevaihdon muutos %

-26,1

5,4

Liikevoitto M€

10,6

5,8

Liikevoitto %

30,4

12,3

Investoinnit M€

5,3

3,9

Omavaraisuusaste %

51,8

55,6

 

   

Sähkön myynti GWh

528

576

Kaukolämmön myynti GWh

244

282

Sähkönsiirto GWh

296

321

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 150 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2019 oli noin 153 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye