Vaasan Sähkö Oy

Energiayhtiöltä vahva tulos alkuvuoden myrskystä huolimatta

Jaa
Vuoden 2019 kahden ensimmäisen kvartaalin aikana Vaasan Sähkö -konsernin liikevaihto oli 78,7 M€ liikevoiton ollessa 12,3 M€. Liikevaihto nousi hiukan yli 9 prosenttia ja liikevoitto peräti 37 prosenttia edellisvuoden samaan jaksoon verrattuna. Omavaraisuusaste pysyi aikaisemmalla hyvällä tasollaan ollen 55,6 prosenttia.
Vaasan Sähkö Oy. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö Oy. Kuva: Ann-Sofi Berg

Energianmyynti

Sähköenergiaa myytiin tammi–kesäkuussa yhteensä 977 GWh, mikä on noin 5 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kaukolämpöä myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla yhteensä 397 GWh. Laskua tuli lämmön myynnissä edellisvuoteen nähden nelisen prosenttia.

Sähkönsiirto

Tammi–kesäkuussa siirretyn sähkön kokonaismäärä oli 526 GWh, mikä on hieman yli 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden alkua väritti vahvasti vuoden vaihteessa riehunut Aapeli-myrsky, jonka heikentävä vaikutus alkuvuoden tulokseen ja toimitusvarmuuteen oli merkittävä.

- On todella hienoa, että konsernimme saavutti näin hyvän tuloksen. Seinäjoen voimalaitoksen viime vuonna tehtyjen omistusjärjestelyiden (tulosvaikutus -5 M€ vuonna 2018) ja Aapeli-myrskyn aiheuttamat lisäkulut (-2,6 M€ vuonna 2019) huomioiden vertailukelpoinen tulos oli hyvä, kommentoi Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Stefan Damlin.

Sähkön myynnissä näkyy asiakasmäärän kasvu, joka jatkui vuoden toisella kvartaalilla. Kesäkuun lopussa asiakkaita oli noin 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

- Tunnettuudessa parannamme jatkuvasti, Damlin toteaa tyytyväisenä.

- Autettu tunnettuus on nyt yli 50 prosenttia sekä pääkaupunkiseudulla että koko Suomessa mitattuna, ja asiakkaita meillä on jokaisessa kunnassa. Tästä on hyvä jatkaa.

Vaasan Sähkö -konsernin uusi strategia tuo myös muutoksia yhtiön toimintaan.

- Tavoitteenamme on alan paras asiakaskokemus. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää jatkossakin uskaltaa tehdä rohkeita päätöksiä ja erottua joukosta.

Vaasan Sähkö -konserni

1–6/2019

1–6/2018

Liikevaihto M€

78,7

72,1

Liikevaihdon muutos %

9,2

5,4

Liikevoitto M€

12,3

8,9

Liikevoitto %

15,6

12,4

Investoinnit M€

6,9

7,1

Omavaraisuusaste %

55,6

55,6

 

   

Sähkön myynti GWh

977

930

Kaukolämmön myynti GWh

397

412

Sähkönsiirto GWh

526

540

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vaasan Sähkö Oy. Kuva: Ann-Sofi Berg
Vaasan Sähkö Oy. Kuva: Ann-Sofi Berg
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan Sähkö Oy
Vaasan Sähkö Oy
Kirkkopuistikko 0
65100 VAASA

06 324 5111http://www.vaasansahko.fi

Vaasan Sähkö on vahva energiakonserni, jonka liiketoimintoja ovat sähkökauppa, sähkönsiirto ja kaukolämpö sekä verkkourakointi. Konserniin kuuluu kaksi tytäryhtiötä: Vaasan Sähköverkko Oy sekä Oy RAVERA Ab. Konsernissa työskentelee noin 140 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2018 oli noin 143 milj. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan Sähkö Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye