EnerKey

EnerKey taklaa ilmastonmuutosta tehokkaan energiajohtamisen ja vastuullisuusraportoinnin keinoin

Jaa
Energia-alan asiantuntija Enegia on strategia- ja brändiuudistuksen myötä nyt EnerKey. Entistä tehokkaamman ja keskitetymmän energiajohtamisen- ja raportoinnin keinoin tavoitellaan miljoonasäästöjä ja taistellaan ilmastonmuutosta vastaan.
Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey
Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey

Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden merkitys kasvaa jatkuvasti haastaen yrityksiä muuttamaan toimintatapojaan. Tämä on tunnistettu myös EnerKeyllä, jossa on haluttu fokusoitua entistä tarkemmin energiatehokkuuden johtavaksi asiantuntijaksi ja auttaa yrityksiä saamaan aikaan merkittäviä energiasäästöjä. EnerKeyn asiakkaina ovat mm. kaikki Suomen suurimmat päivittäistavarakaupan toimijat. Esimerkiksi Keskon kanssa on saatu aikaan viiden miljoonan euron vuosisäästöt EnerKeyn tarjoaman energianhallintajärjestelmän avulla.

Ilari Anttilasta EnerKeyn uusi toimitusjohtaja

“Jatkuvalla, johdonmukaisella energiankulutuksen raportoinnilla ja energiajohtamisella voidaan saada aikaan huomattavia säästöjä. Kun säästetään energiaa, säästetään myös ympäristöä”, EnerKeyn uudeksi toimitusjohtajaksi toukokuussa 2018 nimitetty Ilari Anttila kertoo. Anttila on toiminut viimeiset neljä vuotta toimitusjohtajana kiitoteiden valaistuskomponentteja toimittavalla Eflalla ja sitä ennen johtotehtävissä mm. Digitassa, Electrosonicissa ja Nokiassa. Aikaisemmin Enegia-nimellä toiminut yritys on mielletty energiapalveluiden laaja-alaiseksi tavarataloksi, mutta Anttilan mukaan toimintojen keskittäminen EnerKey-brändin alle koettiin uudistuksen myötä luontevaksi valinnaksi.

Päästöt kuriin, ympäristö kiittää

EnerKeyssä otettiin kesällä 2018 käyttöön CO2-päästöraportointi, jonka avulla voidaan seurata entistä tarkemmin, mistä päästöt syntyvät ja kuinka niitä voidaan vähentää. “Vastuullisuusraportointi on todella merkittävä osa-alue ja siihen liittyen meillä on jo nyt palveluita, joita kehitämme jatkuvasti eteenpäin”, Anttila täsmentää.

Keväällä EnerKeyn hallituksen puheenjohtajana aloittanut Hannu Vaajoensuu näkee yrityksessä todella paljon potentiaalia. “Tämä on yhteiskunnallisesti tärkeää tekemistä. Kun rakennusten energiatehokkuus on kunnossa, saadaan kivihiilivuoret katoamaan kaupunkien laidoilta”, Vaajoensuu painottaa.

Anttilan ja Vaajoensuun lisäksi EnerKey vahvistaa hallitustaan Lennu Keinäsellä, joka tunnetaan Paytrail-maksupalveluiden perustajana ja enkelisijoittajana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Ilari Anttila
toimitusjohtaja
p. 040 526 3133


Hannu Vaajoensuu
hallituksen puheenjohtaja
p. 040 501 8250


Lennu Keinänen
hallituksen jäsen
p. 044 776 7827

Kuvat

Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey
Ilari Anttila, toimitusjohtaja, EnerKey
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EnerKey
EnerKey
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

+358207992101http://www.enerkey.com

EnerKey on markkinoiden johtava, ISO 50001 -sertifioitu energiatiedon ja -prosessien hallinnan tietojärjestelmä. Järjestelmää käyttää noin 300 organisaatiota ja sillä hallitaan 80 000 mittapisteen tuottamat kulutustiedot 15 000:ssa kiinteistössä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EnerKey

Smart energiövervakningssystem tas i bruk på Åland för att stöda grön energiomställning25.11.2020 10:50:02 EET | Uutinen

Tillsammans med projektutvecklingsföretag Flexens Oy Ab (FIN/AX) har EnerKey Oy (FIN) genomfört ett nytt pilotprojekt för Ålands landskapsregering. Syftet är att analysera och lagra energiuppgifter på en lokal samhällsnivå. Målet är att skapa ett användarvänligt, transparent och automatiserat system för att i realtid följa den gröna energiomställningen på Åland.

Ahvenanmaan maakuntahallitus ottaa käyttöön kattavan seurantajärjestelmän siirtymiseksi vihreän energian käyttöön25.11.2020 09:42:47 EET | Uutinen

EnerKey on toteuttanut yhteistyössä suomalaisen projektikehitysyrityksen Flexensin kanssa uudenlaisen pilottihankkeen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle analysoimaan ja tallentamaan energiatietoja yhteiskuntatasolla. Tavoitteena on tarjota käyttäjäystävällinen, avoin ja automatisoitu tapa seurata vihreään energiaan siirtymistä Ahvenanmaalla reaaliajassa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye