Enerqo Finland Oy

Enerqo Oy sähköistää vauhdilla Suomen raskasta liikennettä

Jaa

Enerqo Oy on ammattiliikenteen latauslaitteiden toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja Suomen ilmastotavoitteiden täyttämiseen. Vuonna 2020 aloittanut yritys on laajentamassa toimintaansa merkittävästi Suomessa vuoden 2022 aikana realistisena tavoitteena markkinajohtajuus alallaan.

Enerqo Oy:n myyntipäällikkö Mikko Summala yrityksen uusissa toimitiloissa Vantaan Aviapoliksessa.
Enerqo Oy:n myyntipäällikkö Mikko Summala yrityksen uusissa toimitiloissa Vantaan Aviapoliksessa.

Päästöttömyyttä edellytetään yhä laajemmin, minkä vuoksi esimerkiksi sähköbussien määrä kaupunkien paikallisliikenteessä Suomessa kasvaa nopeasti.

”EU:n vaatimusten mukaan vuonna 2026 peräti 30 prosenttia busseista on oltava sähköllä kulkevia”, sanoo Enerqo Oy:n myyntipäällikkö Mikko Summala. Se tarkoittaa Suomeen muutamassa vuodessa tuhansia uusia sähköbusseja, jotka tietenkin tarvitsevat myös latausjärjestelmänsä.

Monien toimijoiden omat tavoitteet ovat vielä tätäkin kunnianhimoisempia. Helsingin Seudun Liikenne HSL pyrkii täysin päästöttömiin joukkoliikennepalveluihin jo vuoteen 2035 mennessä.

Tuore VTT:n tutkimus toteaa sähköbussien olevan kokonaiskustannusten perusteella edullisin vaihtoehto dieseliin ja vetyyn verrattuna.

Kuljetusvälineiden sähköistäminen on monelle alan toimijalle täysin uusi asia, vaikka sähköistäminen on varmin ja tehokkain tapa päästöjen vähentämiseen. Sen vuoksi Enerqo tarjoaakin kokonaistoimitukset helposti ”avaimet käteen” –periaatteella.

Enerqo lataa tällä hetkellä jo yli puolet Suomen sähköbusseista. Enerqon laitteita on käytössä noin 250 latauspistoolin ja 13MW lataustehon verran eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa, ja toiminta on laajentumassa.

”Huolehdimme kokonaistoimituksesta eli maahantuomme, suunnittelemme, asennamme ja huollamme latausjärjestelmän asiakkaalle. Avaimet käteen –periaate varmistaa, että asiakas ei joudu tilanteeseen, jossa toimituksesta puuttuisi jokin elintärkeä osa-alue, esimerkiksi sähköyhtiön liittymätyöt”, Summala kuvaa.

Lisätietoja: Mikko Summala, puh. 040-6403136

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Enerqo Oy:n myyntipäällikkö Mikko Summala yrityksen uusissa toimitiloissa Vantaan Aviapoliksessa.
Enerqo Oy:n myyntipäällikkö Mikko Summala yrityksen uusissa toimitiloissa Vantaan Aviapoliksessa.
Lataa
Enerqo Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kytölä ja myyntipäällikkö Mikko Summala yhtiön uuden huolto- ja korjaamohallin edustalla  Vantaan Aviapoliksessa.
Enerqo Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kytölä ja myyntipäällikkö Mikko Summala yhtiön uuden huolto- ja korjaamohallin edustalla Vantaan Aviapoliksessa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Enerqo Finland Oy
Perintötie 8
01510 VANTAA

Enerqo Oy suomalainen sähköbussien, raskaan liikenteen ja työkoneiden sähköistämiseen erikoistunut täyden palvelun yritys.

Toimitamme laadukkaita ammattiliikenteen tarpeisiin ja Suomen vaativiin olosuhteisiin testattuja latauslaitteita ja -järjestelmiä avaimet käteen periaatteella. Palvelumme kattaa tarvekartoituksen, sähkösuunnittelun ja verkkoliittymät, latauslaitteet ja asennuksen sekä jatkuvan huollon ja ylläpitopalvelut.

Enerqo lataa tällä hetkellä jo yli puolet Suomen sähköbusseista. Enerqon laitteita on käytössä noin 250 latauspistoolin ja 13MW lataustehon verran eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa, ja toiminta on laajentumassa.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Enerqo Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme