Enerqo WEC Finlandin jäseksi

”Toivotan Enerqon lämpimästi tervetulleeksi WEC Finlandin jäseneksi. Liikenteen vähäpäästöisyyteen liittyvät kysymykset ovat yhdistykselle tärkeitä, minkä vuoksi on hienoa saada Enerqo mukaan meidän toimintaamme. Etenkin raskaan liikenteen päästöt ovat pitkään vaikuttaneet olevan vaikeasti vähennettävissä. Enerqo on kokonaisjärjestelmien toimittajana selvästi pioneeri tällä alalla”, sanoo toiminnanjohtaja Vesa Vuolle WEC Finlandista.
WEC Finland toimii alustana energia-alasta käytävälle keskustelulle. Lisäksi yhdistys edistää suomalaisen energia-alan kehitystä eri energiamuotojen edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa. WEC Finland on Maailman energianeuvoston (World Energy Council) Suomen jäsenkomitea.
”Liikenteen sähköistäminen on vihreän siirtymän ja ilmastomuutoksen keskiössä, minkä vuoksi pidämme tärkeänä liittymistä mukaan WEC Finlandin toimintaan”, sanoo Mikko Summala Enerqosta.
”Laajat latausjärjestelmät ovat tulevaisuudessa merkittävä osa kaupunkien energiajärjestelmiä. Muutos on nopea ja sen haasteisiin vastaamiseksi tarvitsemme yhteistyötä eri toimijoiden välillä”, Summala korostaa ja kertoo Enerqon lataavan jo 75 prosenttia Suomen sähköbusseista.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Vesa Vuolle, WEC Finland, puh. 045 1097899, vesa.vuolle@wecfinland.fi
Myyntipäällikkö Mikko Summala, Enerqo Finland Oy, puh. 040 6403136, mikko.summala@enerqo.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko SummalaMyyntipäällikköEnerqo Oy
Puh:+358 40 640 3136mikko.summala@enerqo.comJyrki KarvinenLehdistö ja mediakontaktitViestintätoimisto Spring Oy
Puh:045 258 8451jyrki.karvinen@springoy.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Perintötie 8
01510 VANTAA
Enerqo Oy suomalainen sähköbussien, raskaan liikenteen ja työkoneiden sähköistämiseen erikoistunut täyden palvelun yritys.
Toimitamme laadukkaita ammattiliikenteen tarpeisiin ja Suomen vaativiin olosuhteisiin testattuja latauslaitteita ja -järjestelmiä avaimet käteen periaatteella. Palvelumme kattaa tarvekartoituksen, sähkösuunnittelun ja verkkoliittymät, latauslaitteet ja asennuksen sekä jatkuvan huollon ja ylläpitopalvelut.
Enerqo lataa tällä hetkellä jo 75% Suomen sähköbusseista. Enerqon laitteita on käytössä noin 500 latauspistoolin ja yli 30 MW lataustehon verran eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa, ja toiminta on laajentumassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Enerqo Finland Oy
YES-EU Oy julkistaa uudet raskaan kaluston latauslaitteet Kuljetus 2023 messuilla26.5.2023 06:40:11 EEST | Tiedote
YES-EU Group on pohjoismainen kaupunkibussien ja raskaan liikenteen sähköistämiseen erikoistunut yritysryhmä. Ryhmän palveluksessa on sata henkeä kymmenessä Euroopan maassa sekä oma kymmenen hengen organisaatio Kiinassa. Julkistamme Kuljetus 2023 -tapahtumassa (osasto C512) Jyväskylässä Suomen laajimman valikoiman raskaan kaluston latauslaitteita ja järjestelmiä.
Enerqon ja YES-EU Oy:n liiketoiminnot yhdistyvät26.4.2023 10:50:03 EEST | Tiedote
Raskaan liikenteen latauspalveluita tuottava Enerqo Oy ja sähköbusseja maahantuova YES-EU Oy yhdistävät liiketoimintansa.
Enerqo mukaan Turun Seudun sähköistämisprojekti eFlowHubiin21.11.2022 11:24:52 EET | Tiedote
Suomen johtava kaupunkibussien ja raskaan kaluston sähköistäjä Enerqo Finland Oy liittyy Turun Seudun sähköistämisverkoston eFlowHubiin. Enerqo on ensimmäinen liikenteen sähköistämiseen keskittynyt yritys verkostossa.
Enerqo to join WEC Finland16.11.2022 10:41:26 EET | Press release
Enerqo Finland Oy, a company specializing in electrifying city buses and heavy road transport, has been accepted as the first company in its field to become a member of the Finnish branch of the World Energy Council.
Appointment news: top experts in the field steer the electrification of traffic at Enerqo Oy8.6.2022 12:37:04 EEST | Press release
Mikko Kytölä has been appointed CEO of Enerqo Oy. The company specializes in electrifying traffic. In addition, Mikko Summala has started as sales manager at Enerqo. Kytölä brings with him top expertise in the bus industry. Summala has extensive experience in managing traffic change and electrification.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme