Diakonissalaitos

Ennakkotieto medialle 23.11.2017 - Kampanja vetoaa: Nuorten syrjäytyminen pitää pysäyttää

Jaa
Helsingin Diakonissalaitos käynnistää 27.11. joulukampanjan, joka vetoaa pysäyttämään nuorten syrjäytymisen. Kampanjan lähettiläinä ovat nouseva pop-yhtye Kuumaa ja Pariisin Kevään Arto Tuunela.
Kuva: Helsingin Diakonissalaitos Joulukampanja 2018 Sofia 2.
Kuva: Helsingin Diakonissalaitos Joulukampanja 2018 Sofia 2.

Kun Suomi juhlii 100-vuotispäiväänsä, elävät kymmenet tuhannet nuoret vailla uskoa tulevaisuuteen. Jopa 69 000 nuorta on jo jäänyt koulun ja töiden ulkopuolelle ja suureessa vaarassa syrjäytyä.

”Jos nuori on kauan työn ja koulutuksen ulkopuolella, ongelmat kumuloituvat ja riski syrjäytyä kasvaa. Mitä suuremmiksi ongelmat pääsevät, sitä vaikeampaa niitä on hoitaa”, sanoo Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten Vamoksen palvelualuejohtaja Sari Nyberg.

Nuorten ääni kuuluviin

Tiistaina 27.11. käynnistyvän kampanjan keulakuvana on 22-vuotias Sofia, joka kärsi koulussa tarkkaavaisuushäiriöstä ja oppimisvaikeuksista. Niiden takia häntä alettiin kiusata. Sofian itsetunto kolhiutui, hän masentui ja alkoi vihata itseään. Elämästä ja tulevaisuudesta puuttui toivo ja päivät olivat harmaata sumua. Samanlaisia kokemuksia on tuhansilla Sofian kaltaisilla nuorilla.

Monen mutkan kautta Sofia ohjattiin lopulta Helsingin Diakonissalaitoksen Vamokseen. Sieltä hän sai oman työntekijän, jonka kanssa elämän solmuja ratkotaan kokonaisvaltaisesti. Tavoitteena on löytää niin Sofialle kuin muillekin nuorille polku opintoihin tai töihin.

Ensin Sofia ja tämän työntekijä laittoivat kuntoon päivärytmin ja muut perusasiat. Nyt vähitellen he suunnittelevat Sofialle polkua työelämään. ”Vamoksessa tuntui kuin uusi sivu olisi kääntynyt elämässä.”

Musiikkivaikuttajat mukana kampanjoimassa

Nuorten syrjäytyminen on herättänyt laajasti julkista keskustelua. Se koskettaa lähes jokaista. Myös pop-yhtye Kuumaan jäsenille ja Pariisin Kevään Arto Tuunelalle nuorten tukeminen on erityisen tärkeää.

”Halusimme mukaan kampanjaan, sillä koemme, että nuorten syrjäytymisen pysäyttäminen ja ennaltaehkäisy ovat tärkeää työtä, jossa voimme olla tukena. Erilaisia taustoja omaavien ihmisten kohtaaminen on myös mielestämme aina arvokasta ja tuo molemminpuolisia uusia näkökulmia”, kertovat Kuumaan nuoret miehet.  

Kuumaa sekä laulajana ja lauluntekijänä mainetta niittänyt Arto Tuunela ovat kampanjan lähettiläitä. Tuunelan korostaa, että lopulta auttamisessa on kyse arvoista, joita yhteiskunnassa halutaan vaalia.

”Se on monesti ihan tsägästä kiinni, tuleeko elämässä vastaan upeita tyyppejä, jotka opastaa kohti hyviä juttuja. Kovat arvot jyrää liian helposti pehmeet. Mutta ihmiset, joita autetaan, haluaa auttaa muita, kun vastaavasti epätoivo ruokkii epätoivoa. Isommassa ja pienemmässä mittakaavassa voidaan aina kysyä, millaisia arvoja me halutaan vaalia.” 

Helsingin Diakonissalaitos ja lähettiläät muistuttavat, että nuorten auttaminen on jokaisen tehtävä. Joulukampanjaan voi osallistua tekemällä joululahjoituksen nuorten syrjäytymisen pysäyttämiseen osoitteessa: www.hdl.fi/joulukampanja. Lahjoitusten avulla yhä useampi nuori voi saada avun Vamoksen kautta. Kampanja jatkuu keväällä 2018.

Helsingin Diakonissalaitoksen kehittämä Vamos on nuorten palvelu, joka vahvistaa nuoren voimavaroja ja tukee kiinnittymään koulutukseen tai työhön. Vamos toimii Helsingissä, Espoossa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa ja Turussa. Yli 80% Vamoksessa mukana olleista nuorista kokee elämänsä muuttuneen parempaan suuntaan ja yli 50% sai ohjelman aikana työ- tai opiskelupaikan.

Linkki kampanjasivulle: hdl.fi/fi/joulukampanja

Kampanjan kuvamateriaali ja lähettiläiden kuvat: https://hdl.emmi.fi/l/vNZ9Xw2JqFtG/f/2qcJ 

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt


Laura Niemi, viestintäjohtaja
laura.niemi@hdl.fi, 0503738602


Sari Nyberg, Palvelualuejohtaja
sari.nyberg@hdl.fi, 0505027544


Ella Saranpää, Viestintäkoordinaattori
ella.saranpaa@hdl.fi, 0505772196

Kuvat

Kuva: Helsingin Diakonissalaitos Joulukampanja 2018 Sofia 2.
Kuva: Helsingin Diakonissalaitos Joulukampanja 2018 Sofia 2.
Lataa
Kuva: Helsingin Diakonissalaitos Joulukampanja 2018 Sofia 1.
Kuva: Helsingin Diakonissalaitos Joulukampanja 2018 Sofia 1.
Lataa
Arto Tuunela, kuvaaja: Kerttu Malinen.
Arto Tuunela, kuvaaja: Kerttu Malinen.
Lataa
Kuumaa, kuvaaja: Viivi Huuska.
Kuumaa, kuvaaja: Viivi Huuska.
Lataa
Halaus - HDL joulukampanja 2017.
Halaus - HDL joulukampanja 2017.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiömme tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään tehtäväämme tukea kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Mediainfo 25.4.2024 klo 9: Maahanmuuttopolitiikka tiukentuu – mitä hallituksen esitykset tarkoittavat?19.4.2024 12:57:53 EEST | Kutsu

Hallitus kiristää merkittävästi turvapaikkapolitiikkaa ja maahantulijoiden asemaa. Esityksiä on käsittelyssä juuri nyt paljon, aikataulu on tiukka ja muutosten vaikutuksia on arvioitu ohuelti. Diakonissalaitos on kiristyksistä äärimmäisen huolissaan, ja siksi olemme pyrkineet tekemään esityksistä kokonaisanalyysin ja parhaimmillaan 5 vuoden päähän yltävät taloudelliset laskelmat. Kutsumme mediaa kuulemaan analyysin tuloksista tarkemmin torstaina 25.4. klo 9-10.

CoImpact rakentaa parempaa huomista yhdessä - ensimmäiset kumppanit Helsingin kaupunki ja S-Pankki15.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitoksen ja Gesund Partnersin yhdessä fasilitoima, vaikuttavia tekoja ja yhteiskunnallista muutosta vauhdittava alusta CoImpact on nyt virallisesti käynnistetty. Mukaan on lähtenyt jo kaksi edelläkävijäorganisaatiota: Helsingin kaupunki ja S-Pankki. CoImpactissa uskotaan, että vain yhdessä voimme kohdata ja ratkaista yhteiskuntamme suurimmat haasteet, kuten esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ja mielenterveyskriisin.

Kivikon K-kauppiaat Maaret ja Tomi Pilkevaara saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon: ”Suuri yllätys – ja todella suuri ilo!"8.3.2024 13:01:00 EET | Artikkeli

Kun Maaret ja Tomi Pilkevaaran kaupan naapurustoon perustettiin Rinnekodit Silta -asumisyksikkö, he päättivät tutustua Asunto ensin -periaatteella toimivaan yksikköön ja sen asukkaisiin ennakkoluulottomasti. Tästä alkoi molemmille osapuolille paljon iloa tuottanut yhteistyö, josta Pilkevaarat saivat Auroran päivän kumppanipalkinnon.

K-market Kivikon kauppiaspariskunnalle Aurora-kumppanipalkinto arjen ihmisarvotyöstä asunnottomien parissa8.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote

Diakonissalaitos on tänään luovuttanut Aurora-kumppanipalkinnon helsinkiläisen K-market Kivikon kauppiaille Maaret ja Tomi Pilkevaaralle. Kauppiaspariskunnan ennakkoluuloton ja tiivis yhteistyö naapurustoon reilu vuosi sitten avatun entisten asunnottomien Rinnekodit Silta -yksikön kanssa on esimerkki arjen ihmisarvotyöstä ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye