Jyväskylän yliopisto

Ennaltaehkäisyyn satsaaminen toisi soteen merkittävät säästöt

Jaa
Sanotaan, että nykyinen yhteiskunta digilaitteineen pikemminkin passivoi kuin aktivoi terveydelle suotuisaan käyttäytymiseen. Uutta teknologiaa voidaan kuitenkin hyödyntää myös terveyden edistämisessä ja kansansairauksien ennaltaehkäisyssä.

Millaisia ovat kansansairauksien kustannukset sosiaali- ja terveydenhuollolle? Entä miten erilaiset elämäntapainterventiot ja hoitomuodot vaikuttavat kansansairauksien ennaltaehkäisyyn? Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan tutkijat selvittivät näitä asioita Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa.

Tutkimuksessa analysoitiin Keski-Suomen, Kainuun ja Hämeenlinnan alueiden sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteriaineistoja. Tarkastelu osoitti, että vuosina 2013–2014 erikoissairaanhoidon asiakastapahtumissa kansansairaudet oli kattavasti kirjattu, mutta perusterveydenhuollossa käyntisyyt ja diagnoosit puuttuivat lähes 80 prosentissa tapahtumista. Epätarkkojen tietojen vuoksi kansansairauksien hoidon kustannusten ja ennaltaehkäisevien käytäntöjen vaikuttavuuden arviointi on vaikeaa.

– Viime vuosina kirjaamisen tarkkuus on parantunut myös perusterveydenhuollossa. Kun tietojen kattavuus lisääntyy, voidaan arvioida tarkemmin myös ennaltaehkäisevien käytäntöjen vaikuttavuutta, kertoo tutkimusryhmässä mukana ollut tutkija Karoliina Kaasalainen.

Tutkimustieto auttaa kohdentamaan toimenpiteet oikein

Uusi hallitusohjelma korostaa investoimista ennaltaehkäisyyn sekä peruspalveluiden saatavuuden parantamista. Sote-uudistuksen tavoitteena on lisätä palvelujen yhtenäisyyttä muun muassa asiakassuunnitelmilla.

Hämeenlinnassa otettiin jo vuonna 2012 käyttöön hoitosuunnitelma, jonka vaikutuksia tarkasteltiin osana tutkimushanketta. Tulosten mukaan hoitosuunnitelman piirissä olleiden potilaiden terveydentila parani ja tarve kalliimpien palveluiden käytölle väheni neljän vuoden (2012–2016) tarkastelujaksolla.

Elämäntapainterventiot ovat investointi kansansairauksista aiheutuvien kulujen alentamiseen. Tätä ei aina nähdä, vaikka tutkimuksissa ennaltaehkäisyn terveydelliset ja taloudelliset hyödyt on laajasti tunnistettu. Tutkimustieto auttaa päättäjiä ja kansalaisia kohdentamaan ennaltaehkäisevät toimenpiteet oikeaan aikaan.

– Simulointi on interventioiden vaikuttavuuden tutkimuksessa uusi teknologia, jonka avulla voidaan oikean potilasdatan perusteella tuottaa reaalimaailman tilannetta vastaava aineisto ja analysoida eri interventioiden ja hoitomuotojen vaikuttavuutta, Kaasalainen sanoo.

Tulevaisuudessa panostettava analytiikkatyökalujen kehittämiseen

Informaatioteknologian tiedekunnan tutkimusryhmä arvioi tapahtumapohjaisen simuloinnin avulla kolmen erilaisen interventiomallin ja näiden yhdistelmän vaikutuksia diabeteksen hoitokustannuksiin. Kaikki interventiot tuottivat odotetusti kustannussäästöjä, kun sairastuneiden määrä väheni.

Havainnot data-analyyseista ja simuloinnista toivat esille tarpeen kehittää sekä tiedonkeruutapoja että analytiikkatyökaluja.

– Väestön terveyden edistämisen näkökulmasta tulevaisuudessa on tärkeää panostaa entistä enemmän sellaisten analytiikkatyökalujen hyödyntämiseen, jotka tuovat yhteen tietoja useista eri tietolähteistä ja mahdollistavat valtakunnallisesti ja paikallisesti kokonaiskuvan muodostamisen, toteaa tutkimuksen vastuullinen johtaja Pekka Neittaanmäki.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Karoliina Kaasalainen
Tutkijatohtori
karoliina.s.kaasalainen@jyu.fi
puh. 040 141 7942


Pekka Neittaanmäki
Professori
pekka.neittaanmaki@jyu.fi
puh. 040 550 7005


Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye