PEFC Suomi -Suomen metsäsertifiointi ry

Ennätysjoukko kestävyyden edustajia päivittämässä PEFC:n metsävaatimukset - julkisen kuulemisen jakso on käynnistynyt

Jaa
PEFC- metsäsertifikaatin vaatimusten tarkistustyössä on käynnissä ensimmäinen julkisen kuulemisen vaihe. Julkinen kuuleminen tarkoittaa, että kuka tahansa metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä kiinnostunut organisaatio tai henkilö voi 17.3.2020 saakka toimittaa kommenttejaan sisällön tarkistamisesta vastaavan standardityöryhmän käyttöön.

Kommentoitavana olevan luonnosversion sisältö esiteltiin seminaaritilaisuudessa, jonka avajaissanoissa PEFC Suomen puheenjohtaja Christina Gestrin esitti kiitokset tehdystä valmistelutyöstä ja luonnosversion valmistumisesta. ”Erityisen iloinen olen siitä, että tämän päivän tilaisuudessa on osallistujia myös muista kuin PEFC-standardityöryhmässä mukana olevista organisaatioista.”

Seminaarissa kuultiin Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikan alustus ilmastotavoitteista globaalisti, EU:n piirissä ja Suomessa. Suurimmat mahdollisuudet ilmastotavoitteiden saavuttamiselle Laurikka näki energiajärjestelmien globaalissa kehittämisessä energiatehokkuuden ja uusiutuvien energialähteiden osalta sekä hiilensidonnassa. Metsiä koskien Laurikka peräänkuulutti metsäkadon kääntämistä laskuun sekä metsien kasvun tehostamista, metsitystä ja tuhojen ennalta ehkäisyä.

Nyt kommentoitavana oleva luonnosversio, sähköinen palautelomake ja PEFC-seminaarin materiaalit on noudettavissa osoitteesta https://pefc.fi/standardityo/.

PEFC-standardityöryhmässä on vuosina 2019-20 ennätysmäärä – yhteensä 65 organisaatiota – päättämässä PEFC-metsäsertifioinnissa noudatettavien vaatimusten sisällöstä.

Yhteyshenkilöt

Yhteystiedot:


pääsihteeri Auvo Kaivola
Suomen PEFC p. 040 076 5437
auvo.kaivola@pefc.fi


puheenjohtaja Christina Gestrin
Suomen PEFC p. 050 511 3121
christina.gestrin@gmail.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

PEFC Suomi -Suomen metsäsertifiointi ry
PEFC Suomi -Suomen metsäsertifiointi ry
Sitratie 7
00420 HELSINKI

https://pefc.fi

Suomen metsistä on PEFC-sertifioinnin piirissä yli 90 %. PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää metsätaloutta kaikkialla maailmassa. PEFC-sertifiointiasettaa vaatimuksia metsänhoidolle ja tarjoaa käytännöt puuraaka-aineen ja puutuotteiden toimitusketjujen vastuullisuuden osoittamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta PEFC Suomi -Suomen metsäsertifiointi ry

Tervetuloa 5.6.2019 tiedotustilaisuuteen PEFC FI -kriteerien tarkistustyöstä3.6.2019 10:58:52 EEST | Kutsu

Metsien rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä, sopeutuminen ilmastonmuutokseen sekä puuntuotannon ja metsien monikäytön yhteensovittaminen asettavat uusia kehittämishaasteita metsien hoidolle ja käytölle. Työ metsien kestävän hoidon ja käytön PEFC-vaatimusten sisällön tarkistamiseksi alkaa kesäkuussa 2019. PEFC-kriteerien tarkistustyön tavoitteista ja sisällöstä kerrotaan ke 5.6.2019 tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Kutsu medialle: Vastuullisuus ja puun alkuperä kuntien puurakentamisessa9.4.2019 14:39:38 EEST | Kutsu

Kunnat ovat sitoutuneita kestävän kehityksen tavoitteisiin sekä vastuullisten hankintojen edistämiseen. Puun vastuullinen alkuperä on kunnille tärkeää. Tämä selviää kuntapäättäjille osoitetusta ”Puun vastuullinen alkuperä kuntien päätöksenteossa” -kyselystä. PEFC Suomi ja Kantar TNS kutsuvat median edustajat tiedotustilaisuuteen koskien kuntien luottamushenkilöille suunnattua kyselyä vastuullisuudesta ja puun alkuperästä puurakentamisessa Helsingin Postitalolle torstaina 11.4.2019 klo 10.00–11.00.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye