Kustannusosakeyhtiö Otava

Enni Mustonen on ykkönen – Tässä ovat Otavan vuoden suosituimmat kaunokirjat

Jaa
Jo yli miljoona romaania myyneen Enni Mustosen uusin teos Pukija on Otavan myydyin kaunokirja vuonna 2020. Suosituimpien romaanien lista on kotimaisen kaunokirjallisuuden juhlaa, mutta mahtuu sekaan muutama ulkomainenkin suosikki.

Kirjailija Enni Mustosen eli Kirsti Mannisen rakastettu Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja eteni tänä vuonna jo kahdeksanteen osaansa ja jälleen suoraan lukijoiden sydämiin. Romaani kuljettaa lukijansa kauas, Atlantin yli Amerikkaan ja Hollywoodin tähtiloisteeseen. Keväällä ilmestynyt teos on pysynyt ilmestymisestään saakka Mitä Suomi lukee -listan kärkisijoilla ja on myös Otavan tämän vuoden suosituin romaani.

Toinen tämän vuoden suurmenestys on ollut Antti Holman Kaikki elämästä(ni). Omaelämäkerrallisessa romaanissa Holma tarkastelee itseään ja muita humoristisesti, tarkkanäköisesti ja koskettavasti ja käy samastuttavasti läpi huikean tunnekirjon suunnattomasta itsevarmuudesta aina häpeän pohjamutiin. Humoristina tunnettu Holma paljastaa romaanissaan myös vakavan ja henkilökohtaisen puolensa, mikä vetosikin niin lukijoihin kuin kriitikoihin.

Miika Nousiaisen odotettu viides romaani Pintaremontti iski osuvasti juuri tähän hetkeen, hyvinvointi-ihmisen pahoinvointiin ja sosiaalisen median kiiltävään pintaan. Nauruhermoja kutkuttavan komedian lisäksi Nousiainen pukee kirjassa sanoiksi myös ihmisen kaipuun tulla nähdyksi ja rakastetuksi, ja sekä lukijat että kriitikot rakastivat. Pintaremontti kipusi Otavan suosituimpien romaanien sijalle 3.

Ruotsin dekkarikuningatar Camilla Läckbergin Hopeasiivet jatkoi menestysromaani Kultahäkistä tutun Fayen tarinaa. Naisissa on voimaa myös tässä itsenäisessä jatko-osassa, joka ylsi top-10-listan neljänneksi. Samaa miesten ja naisten välisten ristiriitaisten valtasuhteiden tarkastelua Läckberg jatkaa keväällä ilmestyvän minisarjan ensimmäisessä osassa.

Reijo Mäen supersuosittu yksityisetsivä Vares seikkaili kuluneena vuonna Turun taiteilija- ja elokuvapiireissä ja selvittelemässä kadonneen punkkariprinsessan tapausta romaanissa Soopeli. Tuottelijas kirjailija ihastuttaa lukijansa vuodesta toiseen keksimällä mitä hienompia ja mielikuvituksellisempia juonenkäänteitä ja henkilöitä romaaneihinsa. Keväällä julkaistu Soopeli on peräti 31. Vares-romaani – ja lisää on taas tulossa.

Otavan suosituimmat kaunokirjat top-10

1. Enni Mustonen: Pukija

2. Antti Holma: Kaikki Elämästä(ni)

3. Miika Nousiainen: Pintaremontti

4. Camilla Läckberg: Hopeasiivet

5. Reijo Mäki: Soopeli

6. Torey Hayden: Satutettu lapsi

7. Kjell Westö: Tritonus

8. Ruth Ware: Lukitut ovet

9. Elina Backman: Kun kuningas kuolee

10. Terhi Kokkonen: Rajamaa

Listassa on huomioitu kovakantisten, ääni- ja sähkökirjojen myynti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Otavan uudet lukulähettiläät vievät lukuiloa eteenpäin10.4.2024 13:00:00 EEST | Tiedote

Otava aloittaa huhtikuussa uuden, lukemista ja kirjallisuutta edistävän hankkeen kun kaksi lukulähettilästä ryhtyy viemään lukemisen iloa eteenpäin. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolestapuhujana aloittaa kirjastoammattilainen ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja kauno- ja tietokirjallisuuden lukulähettiläänä kirja-alan vaikuttaja sekä Kirsin Book Club -kirjablogin, lukupiirien ja -podcastin perustaja Kirsi Ranin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye