Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)

Ennuste: Työtapaturmien määrä nousee tänä vuonna

Jaa
Tapaturmavakuutuskeskuksen ennusteen mukaan palkansaajille sattuu tänä vuonna noin 110 000 työtapaturmaa. Näistä 93 000 sattuu työtehtävissä ja 17 000 kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Työpaikkatapaturmien taajuus asettunee 26,5:n tuntumaan.

Tapaturmavakuutuskeskuksessa laaditun ennusteen mukaan palkansaajien työtapaturmien lukumäärä nousee kuluvana vuonna edellisvuodesta noin 7 prosenttia. Vuonna 2020 työtapaturmien määrä väheni poikkeuksellisen rajusti (-18 %) vuodesta 2019 pitkälti koronan aiheuttamien poikkeusjärjestelyiden vuoksi.

”Tänä vuonna tapahtuva työtapaturmien määrän nousu selittyy pitkälti talouden yllättävän nopealla elpymisellä. Lisäksi etätyösuosituksen poistuminen tulee myös lisäämään erityisesti työmatkatapaturmien määriä viime vuodesta”, toteaa johtaja Mika Tynkkynen Tapaturmavakuutuskeskuksesta.

Koronapandemian hallintatoimien jatko, etätyön tekeminen, rajoitusten purku, mahdolliset uudet virusvariantit ja mahdolliset uudet rajoitukset vaikuttavat työtapaturmakehitykseen ja aiheuttavat tavallista enemmän epävarmuutta ennusteeseen.

Työpaikkatapaturmataajuus nousee hieman tänä vuonna

Ennusteen mukaan myös työpaikkatapaturmataajuus nousee hieman tänä vuonna edellisvuoden ennätysalhaiselta tasolta (25) ja asettunee 26,5 työpaikkatapaturmaan miljoonaa tehtyä työtuntia kohden.

”Koronapandemia on ollut poikkeuksellinen ja voimakas shokki kansantaloudelle. Vaikutukset ovat hyvin toimialakohtaisia, eikä niiden lopullista merkitystä voida ennakoida edellisten shokkien perusteella – tämä ei vertaudu suoraan mihinkään aiempaan kokemukseen. Joka tapauksessa tiedämme aiemmista talouden käännepisteistä sen, että niistä jää tyypillisesti taajuuksiin selvä tasomuutos. Näin voi käydä tälläkin kerralla.”

Myös työmatkatapaturmien määrä nousee

Etätöiden teko on vaikuttanut myös kodin ja työpaikan välisillä matkoilla tapahtuvien työmatkatapaturmien lukumäärään. Ennusteen mukaan työmatkatapaturmia sattuu 6,4 prosenttia viime vuotta enemmän.

”Työmatkatapaturmien lukumäärä putosi vuonna 2020 peräti 30 prosenttia edellisvuodesta. Työmatkaliikenteen vilkastumisen myötä tänä vuonna vahinkojen määrä kääntyy uudelleen kasvuun, mutta jää edelleen 12,9 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2019. Moni tekee yhä etätöitä, mikä vähentää työmatkatapaturmien määrää. Toisaalta osa on vaihtanut julkiset kulkuvälineet autoiluun, kävelyyn tai pyöräilyyn, millä voi olla myös työmatkatapaturmien lukumäärää nostava vaikutus. Erityisen kiinnostavaa on seurata, mikä osa uusista käytännöistä jää arkeen pandemian jälkeen. Sillä tulee olemaan iso vaikutus juuri työmatkatapaturmien määrään”, toteaa Tynkkynen.

Keliolosuhteet voivat vaikuttaa ennusteen osuvuuteen. Tyypillisesti yksi liukas viikko tai erityisen liukas päivä voi lisätä työtapaturmien lukumäärää jopa noin tuhannella.

”Yksittäisetkin sääilmiöt voivat vaikuttaa merkittävästi ennusteen osuvuuteen. Säävaikutus näkyy erityisesti työmatkatapaturmien lukumäärässä, mutta myös niissä töissä, joissa liikutaan tai työskennellään ulkona.”

Ennusteen laatimista kehitetään

Tapaturmavakuutuskeskuksessa laadittiin ensimmäinen työtapaturmakehitystä kuvaa ennuste syksyllä 2020, minkä on jälkikäteen todettu onnistuneen erinomaisesti huolimatta koronapandemian aiheuttamista häiriöistä.

”Tärkeä oppi ensimmäisen ennusteemme osalta oli, että soveltamamme laskentatapa näytti antaneen systemaattisesti hieman liian suuria lukuja. Tähän on nyt kiinnitetty huomiota tämän vuoden ennusteen laadinnassa”, kertoo Tynkkynen.

Ennusteen laskenta perustuu vakuutuslaitoksille tehtyihin vahinkoilmoituksiin. Ilmoitettujen ja sittemmin korvattujen työtapaturmien suhdeluku on ollut vuosikymmeniä suhteellisen vakaa.

”Viimeisinä vuosina tässä suhdeluvussa on havaittu muutoksia, jotka aiheuttavat ennusteeseen epävarmuutta. Koronapandemian kaltaiset ja pienemmätkin häiriöt lisäävät aina epävarmuutta ennusteeseen. Lisätäksemme ennustetoiminnan luotettavuutta olemme aloittaneet määrätietoisen työn, jossa kehitämme ennustetoimintaamme aikasarja-analyysin menetelmiin kuuluvilla tilastomatemaattisilla malleilla. Pyrkimyksenä on ennustaa vahinkokehitystä erilaisilla talouden tilaa ja kehitystä kuvaavilla tunnusluvuilla. Saimme lupaavia tuloksia jo tänä syksynä kahden mallin osalta, ja työ jatkuu edelleen”, kertoo Tynkkynen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)
Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

http://www.tvk.fi

Tapaturmavakuutuskeskus (TVK) koordinoi ja kehittää työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksen toimeenpanoa. TVK:n asemasta ja tehtävistä säädetään työtapaturma- ja ammattitautilaissa. 

TVK käsittelee vakuuttamattomassa työssä sattuneiden vahinkotapahtumien korvausasiat. TVK:n ylläpitää ja julkaisee tilastoja työtapaturmista ja ammattitaudeista sekä valvoo työnantajien vakuuttamisvelvollisuuden toteutumista.

TVK huolehtii myös ammattiurheilijoiden vakuuttamisen seurannasta ja yleisestä valvonnasta sekä pitää rekisteriä urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain mukaan vakuutetuista urheilijoista ja vakuutuksenottajista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tapaturmavakuutuskeskus (TVK)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye