Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Ensi viikonloppuna järjestetään Turussa kaikkien rotujen kansainvälinen koiranäyttely: Top Dog Show 2019 Turun Messukeskuksessa 19.-20.1.2019

Jaa
Top Dog Show -koiranäyttelyyn Turun Messukeskukseen on ilmoittautunut yli 3700 koiraa. Järjestäjä ennakoi viikonlopulle myös runsaasti yleisöä.

Viikonloppuna on nähtävillä noin 270 eri koirarotua. Lauantaina koiria on noin 150 ja sunnuntaina noin 120. Näyttelyssä on mahdollisuus nähdä sekä tutustua myös hyvin harvinaisiin rotuihin, joita esiintyy Suomessa vain yksittäisinä, kuten esim. serra de airesinpaimenkoira (2), tsekinpaimenkoira (2), tosa (1), tenterfieldinterrieri (1) ja thaimaanpystykorva (1).

Näyttelyn suosituin rotu on labradorinnoutaja, joita on ilmoittautunut peräti 140 kpl. Toiseksi suurin rotu näyttelyssä on whippet, joita on ilmoitettu 96 kpl.

Näyttelyä saapuu arvostelemaan suuri joukko kansainvälisiä tuomareita (26 tuomaria), pääosin Euroopasta ja yksi myös Australiasta asti.

Järjestäjä tekee näyttelyn kohdalla yhteistyötä Eukanuba-koiran täysravinnon, Sokos Hotel Hamburger Börsin Eläinlääkäriasema Koira- Kissaklinikan sekä Viking Linen Ab:n kanssa.

Turun Messukeskukseen pääsee torilta bussilla numero 100.

Oheisohjelmat:

Lauantaina ja sunnuntaina:

Pawsiteamin koulutuskehä, josta voit tulla hakemaan treenivinkit näyttelykunnon ylläpitoon ja muihin harrastuksiin kouluttamisen ammattilaisilta. Koulutuskehässä pääset myös kokeilemaan rally-tokoa, koiranjumppaa tai tekemään viime hetken treenin ennen näyttelykehää.
Kaverikoirat esittäytyvät kello 12-15 C-hallissa. Tule tutustumaan kaverikoiratoimintaan, vapaaehtoistyöhön lasten, nuorten, vanhusten ja erityisryhmien riemuksi.

Sunnuntaina Junior Handler -kilpailu C-hallissa kehässä 7 klo 11 alkaen. Kilpailu on myös Varsinais-Suomen kennelpiirin piirimestaruuskilpailu sekä SM-osakilpailu.

Medialle:
Tarjoamme medialle mielellämme mahdollisuuden toteuttaa juttuja kansainvälisestä koiranäyttelystämme, siihen valmistautumisesta tai koiraharrastuksesta yleensä. Mikäli etsit juttumahdollisuutta jostakin koiraharrastuksen erityisosa-alueesta, ota yhteyttä. Löydämme sinulle varmasti asiantuntevat haastateltavat. Mikäli haluat tehdä haastatteluja näyttelyalueella, ilmoitathan tulostasi etukäteen.

Taustaa:
Yhdeksänkymmentäluvun alusta asti maakunnassa järjestetyt kansainväliset talvinäyttelyt sekä näiden lisäksi alueella järjestetyt muut kaikkien rotujen näyttelyt sekä lukuisat ryhmänäyttelyt ovat vakiinnuttaneet maakunnan aseman yhtenä Suomen todellisista koiranäyttelykeskuksista. Seutu kilpailee näyttelyiden laajuudessa ja koiramäärissä jopa pääkaupunkiseudun kanssa. Tähän kehitykseen ovat ennen kaikkea vaikuttaneet alueellinen koiramyönteisyys, aktiivisten harrastajien suuri määrä ja hyvät puitteet näyttelyiden järjestämiselle.

Järjestäjät:
Seuraavat 12 koirayhdistystä toteuttavat Turku Top Dogs Shown 2019: Turunmaan Kennelyhdistys, Lounais-Suomen Kennelkerho, Lounais-Suomen Spanielikerho, Turun Seudun Kääpiökoirat, Turunmaan Samojedistit, Turun Vinttikoirakerho, Turun Käyttökoirakerho, Turun Palvelukoiraharrastajat, Lounais-Suomen Beaglet, Lounais-Suomen Pystykorvakerho, Turun ja Säkylän Varuskuntien Eräseura ja Maakaston Erästäjät.

Näyttely järjestetään talkoovoimin ja näyttelyviikonlopun aikana talkootyöntekijöitä on yhteensä noin 250.

Yhteyshenkilöt

Tiedustelut:


Näyttelyn puheenjohtaja
Heidi Kostamo 050 490 8789


PR-päällikkö
Mikko Samuli 0400 743219

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus
Messukentänkatu 9-13
20210 Turku

Vaihde (02) 337 111https://www.turunmessukeskus.fi

Turun Messukeskus Oy on messu- ja näyttelytoimintaa harjoittava palveluyritys, jonka liiketoimintaan kuuluvat messujen ohella tilojen vuokraus erilaisia tapahtumia, kongresseja ja messuja varten sekä näihin liittyvän tekniikan ja osaamisen markkinointi.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Messukeskus Oy/Turun Messu- ja Kongressikeskus

Kädentaitomessut Turun Messukeskuksessa tulevana viikonloppuna13.3.2024 10:25:39 EET | Tiedote

Varsinaissuomalaisten käsityön ystävien paljon odottama tapahtuma palaa välivuoden jälkeen Turun Messukeskukseen. Mediapro Messut on järjestänyt kädentaitomessuja Turussa 16 kertaa vuodesta 2004 alkaen ja kaiken kaikkiaan 110 kertaa eri puolilla Suomea. Käsityön arvostus on edelleen korkealla ja käsin tekeminen harrastuksena kasvaa vuosi vuodelta. Turun Kädentaitomessuilla 16.-17.3. on laaja kattaus upeita näytteilleasettajia. Mukana on käsityöläisiä valmiine tuotteineen. Esillä on mm. vaatteita, asusteita, käyttö- ja sisustusesineitä, grafiikkatuotteita, koruja ym. Valmistuotteet ovat kotimaisen käsityön taidonnäytteitä. Messujen väriloistoa edustaa myös esimerkiksi kankaat, langat, askartelutarvikkeet ja muut materiaalit itse tekeville. Harrastajat saavat paljon ideoita omiin luomuksiinsa. Torilla tavataan – nimittäin Taitotorilla. Tapahtuman keskellä olevalla Taitotorilla tapahtuu koko messujen ajan, ja työnäytöksissä pääsee tutustumaan vaikkapa kuvanveistoon, piilosilmukkavirkkauks

Navigate 2024 kokoaa merenkulkualan ja logistiikan ammattilaiset Turun Messukeskukseen29.2.2024 08:10:00 EET | Tiedote

Turun Messukeskuksessa järjestetään Suomen suurin merenkulkualan tapahtuma, Navigate, 15.–16.5.2024. Messut on suunnattu kaikille alan toimijoille laivanrakennuksesta logistiikka-alan yrityksiin. Sisällöltään uudistunut ja monipuolistunut tapahtuma tarjoaa laadukkaan kattauksen kansainvälistä ja kotimaista huippuosaamista. Tänä vuonna keskitytään erityisesti kannattavaan liiketoimintaan ja kestävän kehityksen investointeihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye