Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Ensiarvio vuodesta 2021: Koronakriisi heikentää kuntataloutta 1,7 miljardia euroa

Jaa
Koronaepidemia heikentää kuntataloutta vuonna 2021 kaikkiaan 1,7 miljardia euroa. Valtaosa eli 1,4 miljardia euroa heikentymisestä selittyy kuntien verotulojen romahtamisesta. Kuntien kustannusten arvioidaan kasvavan 200 miljoonaa euroa koronaepidemian takia vuonna 2021.

Kuntaliiton arvio perustuu 65 suuren kaupungin talousjohtajien vastauksiin. Näissä kaupungeissa asuu lähes neljä miljoonaa ihmistä, eli 73 prosenttia väestöstä.

- Arvio tuo ensi kertaa näkyviin sen, kuinka vakavasti koronakriisi vaikuttaa kuntiin myös ensi vuonna. Tähän tulee alkaa valmistautua jo syyskuun budjettiriihessä. Kuntatalouden tukipaketti on tähän mennessä koskenut vain vuotta 2020, Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen sanoo.

Samalla kun Kuntaliitto kokosi arvion vuoden 2021 koronavaikutuksista, se päivitti vuoden 2020 tilannekuvaa. Uusimpien tietojen mukaan hallituksen päättämistä vuoden 2020 kuntien tukitoimista huolimatta koronavirusepidemia heikentää kaupunkien ja kuntien taloutta yli miljardilla eurolla vuonna 2020.

- Tämä tarkoittaa, että reilu kolmannes koronantalousvaikutuksesta vuonna 2020 jää kuntien itsensä vastattavaksi. Tämä on keskimäärin 170 euroa asukasta kohden.

- Hallitus on luvannut palata kunnille aiheutuviin taloudellisiin menetyksiin budjettiriihessä. Tälle vuodelle tarvitaan vielä uusia tukipäätöksiä samalla kun ensi vuoden toimenpiteistä sovitaan, Minna Karhunen painottaa. 

Kuntaliitto päivitti arvioita koronaepidemian talousvaikutuksista myös sairaanhoitopiirien osalta. Arvion mukaan sairaanhoitopiirien taloustilanne heikkenee koronan takia vähintään 600 miljoonaa euroa.

- Neljännen lisätalousarvion 200 miljoonan euron kompensaatio kattaa sairaanhoitopiirien alijäämästä noin kolmanneksen. Tähän epäsuhtaan tulee palata syyskuun budjettiriihessä, Minna Karhunen toteaa.

- Lisäksi budjettiriihessä tulee arvioida koronaepidemian talousvaikutukset sairaanhoitopiirien vuoden 2021 talouteen. Kuten kuntien, myös sairaanhoitopiirien osalta tukipakettia on jatkettava myös vuodelle 2021.

Lisätietoja:

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 09 771 2000

Kuntatalouden kyselyn osalta lisätietoja antaa kehittämispäällikkö Sanna Lehtonen, p. 09 771 2079

Sairaanhoitopiirien kyselyn osalta lisätietoja antaa erityisasiantuntija Mia Malmila, p. 09 771 2204

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Selvitys: Joukkoliikennettä kuritettaisiin arvonlisäverokannan korottamisella turhaan - ALV:n nosto vähentää valtion tuloja20.3.2024 09:52:58 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa on linjattu, että henkilökuljetusten arvonlisäverokantaa nostetaan 4 prosenttiyksikköä nykyisestä 10 %:sta 14 %:iin. Linja-autoliitto, Paikallisliikenneliitto ja Kuntaliitto vetoavat hallitukseen, että joukkoliikenteen arvonlisäverokanta pidettäisiin ennallaan. Jos muutos tehdään, uhkana on, että asiakkaat saavat aiempaa niukempaa palvelua, kun verotus vaikuttaa kaupunkien ja kuntien joukkoliikennekustannuksiin. Linja-autoliiton teettämän selvityksen mukaan veronkorotus ei lisää valtion verokertymää. Arvonlisäverokannan korottaminen siirtyy hintoihin, eli matkustamisesta tulee nykyistä kalliimpaa. Muutos pienentäisi esimerkiksi linja-autoalan tuloja, mikä voi pahimmillaan johtaa palvelutarjonnan karsimiseen. Kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen kohdistuu lisäksi ilmastoperusteisen valtionavustuksen poisto. ALV-korotus tämän ja yleisen kustannustason nousun kanssa lisäisi entisestään toimialan kustannuksia.

Suomalaisista jo 90 % asuu kunnassa, jolla on ilmastotavoite, mutta kuntien luotto ilmastotavoitteiden saavuttamiseen horjuu14.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Yhä useampi suomalainen asuu kunnassa, joka on sitoutunut ilmastotavoitteisiin. Kuntien suunnitelmallinen ilmastotyö onkin lisääntynyt, selviää tuoreesta Kuntaliiton ilmastokyselystä. Kuntien luotto omiin ja etenkin kansallisiin ilmastotavoitteisiin on sen sijaan heikentynyt. Resurssien ja poliittisen tahtotilan puute ilmoitettiin suurimmiksi haasteiksi ilmastotavoitteiden toteutumiselle kunnassa. Käytännön ilmastotyö keskittyy kunnissa vahvasti ilmastonmuutoksen hillintään. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo voimakkaasti kuntien toimintaympäristöön, joten sopeutumistoimia tulisi nopeasti lisätä.

TE-palvelut siirtyvät kunnille - kunnat saavat vahvistuvien peruspalvelujen myötä lisää työkaluja elinvoiman edistämiseen23.2.2024 10:30:00 EET | Tiedote

Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään vuoden 2025 alussa TE-toimistoilta kunnille. Nykyiset TE-toimistot lakkautetaan. Vuoden vaihteessa reilut 4000 työvoimapalveluiden ammattilaista siirtyy liikkeenluovutuksella valtiolta kuntiin tai kuntayhtymiin. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuu muodostaa kunnille samalla myös uuden valtionosuustehtävän.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye