Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Ensimmäisen koronarokotteen saa jatkossakin ilman ajanvarausta Helsingissä

Jaa
Keskiviikosta 21.7. alkaen helsinkiläiset saavat ensimmäisen koronarokotuksen halutessaan myös ilman ajanvarausta kaikilta rokotuspisteiltä. Rokotuspisteelle voi tulla ottamaan ensimmäisen koronarokotteen ilman ajanvarausta arkisin klo 10 - 15.15 ja lauantaisin klo 11 - 16.15. Tehosterokotukseen tulee edelleen varata aika.

Rokotusvuorossa ovat kaikki 16 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat helsinkiläiset, eli vuonna 2005 tai aikaisemmin syntyneet sekä 12–15-vuotiaat, jotka kuuluvat THL:n määrittämään riskiryhmään 1 tai 2.

Rokotukseen tarvitsee mukaan henkilö- tai Kela-kortin. Rokotuksen jälkeen pyydetään jäämään seurantaan vähintään 15 minuutiksi. Kun asiakas tulee ensimmäiseen rokotukseen ilman ajanvarausta, hänelle varataan samalla aika tehosterokotukseen 8 - 12 viikon päähän. 

Rokotuksia annetaan ilman ajanvarausta sitä mukaan, kun asiakkaita saapuu paikalle. Mahdollisesti ajoittain voi joutua odottamaan hetken omaa rokotusvuoroa.

”Kokeilimme viime lauantaina rokotuksia ilman ajanvarausta. Yli 1100 helsinkiläistä kävi lauantaina hakemassa ensimmäisen koronarokotteen”, terveysasemien johtaja Timo Lukkarinen kertoo.

”Lauantain menestyksen innoittamama laajennamme nyt rokotuksia niin, että ensimmäisen rokotuksen voi hakea jatkossa ilman ajanvarausta kaikilta rokotuspisteiltä tiettyinä aikoina arkisin ja lauantaisin.”

”Haluamme, että koronorokotuksen hakeminen on helsinkiläisille mahdollisimman helppoa ja vaivatonta”, Lukkarinen jatkaa.

Sekä ensimmäiseen koronarokotukseen että tehosteeseen voi edelleen myös varata ajan. Helpoiten rokotusajan voi varata verkosta osoitteessa koronarokotusaika.fi. Ajan voi varata myös ajanvarausnumerosta 09 310 46300 (arkisin klo 8 - 18).

Helsingin rokotuspisteet sijaitsevat Jätkäsaaressa (Tyynenmerenkatu 6 L3), Malmilla (Stadin ammattiopisto, Vanha Helsingintie 5/Latokartanontie 16), Messukeskuksessa (Pohjoinen sisäänkäynti, Ratapihantie 17) ja Myllypurossa (Metropolia, Myllypurontie 1).

Tarkempia tietoja helsinkiläisten koronarokotuksista koronarokotus.hel.fi

Lisätietoja
Terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen, p. 09 310 42700, timo.lukkarinen@hel.fi

Yhteyshenkilöt

Jaana Juutilainen-Saari
viestintäpäällikkö
jaana.juutilainen-saari@hel.fi
p. 09 310 42240


Tero Manninen
yksikön päällikkö
tero.manninen@hel.fi
p. 09 310 28885


Markus Snellman
tiedottaja
markus.snellman@hel.fi
p. 09 310 42619

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki

09 310 5015 (vaihde)http://www.hel.fi/sotepe

Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye