Rinnekoti-Säätiö

Ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet Nummelan Niittypeltoon

Jaa

Rinnekoti on avannut uuden asumispalveluyksikön kehitysvammaisille henkilöille Nummelaan. - Uudessa Niittypellon yksikössä on modernit, valoisat, esteettömät asunnot ja ne täyttävät kaikki kehitysvammaisille henkilöille asetetut asumisen laatusuositukset. Niittypellon asukkaat muuttavat uusiin koteihin porrastetusti pitkin kevättä, muutama koti etsii vielä uusia asukkaita. Ihanaa on ollut nähdä sitä onnea ja iloa, mitä uusi koti on kunkin kasvoille tuonut, kuvailee palvelupäällikkö Mari Pietarinen.

Nico on juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa.
Nico on juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa.

Nico on yksi Niittypellon uusista asukkaista. Hän on juuri täyttänyt 18 vuotta ja muutti ensimmäiseen omaan kotiinsa. Nico esittelee innoissaan omaa kotiaan. -Mä olen itse valinnut kaikki huonekalut ja muun sisustuksen, se on ihan parasta. Mun lempiväri on vihreä. Olen tosi onnellinen omasta kodistani, se on hieno, kertoo Nico.

Toinen uudesta kodistaan iloitseva on Piia. Molempia, Nicoa ja Piiaa muuttaminen vähän jännitti. Jokainen muuttaja on saanut yksilöllistä muuttovalmennusta. Ennen muuttoja Piia ja Nico kävivät mm. tutustumassa uusiin koteihin ja pääsivät näin pohtimaan oman kodin tulevaa sisustusta, kertomaan omia toiveita ja haaveita sekä tutustumaan lähialueeseen, uusiin ohjaajiin ja naapureihin.

Toiminnan käynnistyessä panostamme toisiimme tutustumiseen, jotta saamme luotua yhteisöllisyyttä. Asukkaiden kanssa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä yhteiset tilat ja piha-alueet. Lumien sulamista, grillijuhlia ja tupareita jo odotellaankin innolla, kertoo yksikön palveluesimies Anni Erolahti.

Niittypelto koostuu neljässä asuntoryhmästä, joissa painotetaan hieman erilaisia asioita ja henkilökunnan erityisosaaminen ja vahvuudet pääsevät kussakin kodissa esiin ja käyttöön. Yksi asuntoryhmä toimii tukiasuntoina. Tukiasunnoissa tarjoamme mm. asumisvalmennusta ja harjoittelemme erityisesti itsenäisen elämisen taitoja ja mahdollisia polkuja eteenpäin. Kaikille asukkaille tehdään yksilölliset palveluiden toteuttamissuunnitelmat ja palvelu räätälöidään kullekin asiakkaalle juuri heidän tarpeitaan vastaaviksi yhteistyössä omaisten ja kotikuntien kanssa.

Haastattelupyynnöt:
Taina Rönnqvist, viestintäpäällikkö
puh 044 762 1992, taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
Jos olet kiinnostunut Niittypellon asumispalveluista, ota yhteys Asiakasohjaukseemme, Anu Havana puh. 0440 564 555 , anu.havana@rinnekoti.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taina Rönnqvist
viestintäpäällikkö
taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
044 762 1992

Kuvat

Nico on juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa.
Nico on juuri muuttanut ensimmäiseen omaan kotiinsa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Rinnekoti-Säätiö
Rinnekoti-Säätiö
Rinnekodintie 10
02980 ESPOO

02063 855 11/vaihde, avoinna ma-pe 8.00-15.45http://www.rinnekoti.fi

Rinnekoti on Suomen suurin yksityinen kehitysvamma-alan toimija ja Suomen neljänneksi suurin hoiva-alan yritys. Rinnekodin palvelut on suunnattu kaikenikäisille vammaisuudesta, pitkäaikaisesta sairaudesta tai muusta syystä erityistä tukea tarvitseville sekä heidän perheille ja omaisille. Asiakkaina ovat myös palveluja ostavat tahot, kuten kunnat. Rinnekoti tarjoaa asumisen, terveydenhuollon ja kuntoutuksen sekä työn ja osallisuuden palveluita. Palveluita käyttää noin 3 500 asiakasta 60 kunnasta. Liikevaihtomme noin noin 80 miljoonaa euroa. Työllistämme yli 1100 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista pääasiassa Uudellamaalla. Rinnekodin työtä ohjaavat arvot ovat hyvä elämä, asiantuntijuus ja lähimmäisyys.

Lisätietoja: www.rinnekoti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rinnekoti-Säätiö

Rinnekodin tulos vuodelta 2018 antaa eväitä kasvuun2.4.2019 15:35:10 EESTTiedote

Rinnekoti-konsernin liikevaihto vuonna 2018 oli 83,1 miljoonaa euroa ja tilikaudelta syntyi voittoa 5,6 miljoonaa. Toimitusjohtaja Anu Kallio on tyytyväinen säätiön 91. toimintavuoden tulokseen ja kertoo sen antavan eväitä kasvulle. Rinnekodin tavoitteena on uudistua ja uudistaa myös koko toimialaa, sanoo Kallio. Toiminnan painopisteenä vuonna 2018 oli vastuullisuus ja palveluiden kehittäminen sekä kestävän pohjan rakentaminen, jotta maantieteellinen laajentuminen mahdollistuisi tulevina vuosina.

Pilottitutkimus vahvisti: Digitaalinen tunnetilan ja stressitasojen mittaaminen yhdistettynä videotutkimukseen antoi syvempää asiakasymmärrystä28.8.2018 09:04:14 EESTTiedote

Rinnekoti ja Sailer Oy käynnistivät toukokuussa 2018 ainutlaatuisen pilottitutkimuksen, jossa yhdistettiin digitaalinen tunteiden ja stressitasojen mittaaminen videografiseen laadulliseen tutkimukseen. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää paremmin asiakkaan tunteita ja sitä kautta luoda parempaa asiakasymmärrystä. Tutkimuksessa käytettiin viikon ajan älysormusta*, joka mittasi sympaattisen hermoston toimintaa. Pilotti-tutkimuksessa mukana oli kolme vaikeasti kehitysvammaista henkilöä, jotka kommunikoivat varhaisen vuorovaikutuksen keinoin** ja kuusi heidän kanssaan työskentelevää ohjaajaa. Pilottitutkimus nosti esiin arvokasta tietoa hoitohenkilökunnan sekä vaikeasti kehitysvammaisten henkilöiden, jotka eivät pysty kommunikoimaan puheella, tunteista, stressitasoista ja palautumisesta. Pelkkä kerätty data ei kuitenkaan riitä parantamaan henkilön elämänlaatua. Syvähaastattelemalla, analysoimalla ohjaajien pitämiä päiväkirjoja ja älysormuksen keräämää dataa, voidaan lisätä asiakasymmärrys

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme