Mellakka Helsinki

Ensimmäiset maistiaiset Cheek-elokuvasta julki

Jaa
Tänään julkaistut Veljeni vartija -elokuvan juliste ja teaser käsittelevät suomalaisen supertähden Cheekin julkisuuskuvaa ja yleisön ristiriitaista suhtautumista siihen.

Ensimmäiset palat suomalaisen supertähden Cheekin elämästä kertovasta Veljeni vartija –elokuvasta ovat nyt julki. Tänään julkaistut juliste ja teaser käsittelevät räppäri Cheekin julkisuuskuvaa ja yleisön ristiriitaista suhtautumista siihen.

”Veljeni vartija -elokuvaa tehdessä jouduin muistuttamaan jatkuvasti itselleni, että tärkeintä on pyrkiä näkemään henkilö nimeltä Jare. Julkisuuskuvat ovat yksinkertaisia rakennelmia, ihminen ei koskaan”, elokuvassa pääroolia näyttelevä Antti Holma sanoo.

Veljeni vartija on vahva veljestarina siitä, miten samoissa lähtökohdissa kasvaneet kaksoset päätyvät elämässään aivan eri ratkaisuihin. Kaksosuus on keskeisessä osassa tarinan kaarta. Holma tekee elokuvassa harvinaisen kaksoisroolin näyttelemällä molempia veljeksiä.

”Antti Holman tulkinta Jare ja Jere Tiihosesta on ollut ihastuttavaa työstettävää elokuvaa leikatessa. Kaikkea elokuvasta en voi vielä paljastaa, mutta jotain kuitenkin: veljestarinassa on räppiä, huumoria, seksiä ja väkivaltaa, niin kuin hyvässä leffassa pitääkin. On juhlapäivä, kun pääsee vilauttamaan sitä, mitä tuleman pitää”, elokuvan ohjaaja JP Siili sanoo.

Siili kiittelee sitä, että Jare Tiihonen on tukenut elokuvan tekoa alusta alkaen. ”Hän antoi rohkeasti vapauden tulkintaan. Oli ilo huomata, että Jaren perse kestää merivettä: tarina pyörittelee päähenkilöään vartaassa, johon välillä paistaa lempeä aurinko, mutta välillä hehkuu hiillos.”

Veljeni vartija -elokuvan tuottavat Dome Karukoski ja Annika Sucksdorff.

“Ensi-ilta lähenee ja leikkaus on nyt täydessä vauhdissa. Tällaiseen hahmoon ja tarinaan liittyy niin paljon ennakkoluuloja, joita me toivottavasti pääsemme kääntämään nurin sekä elokuvalla että sen markkinoinnilla. Tänään julkaistu tiiseri, jonka pääosassa on niin sanottu heitteri, on esimerkki siitä”, Annika Sucksdorff sanoo.

Veljeni vartija saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 31.1.2018. Elokuvan budjetti on 1,8 miljoonaa euroa ja sen pääosissa näyttelevät Antti Holman lisäksi Armi Toivanen ja Saga Sarkola. Veljeni vartijan tuottaa Helsinki-filmi ja levittää SF Studios.

Veljeni vartijan teaser median käyttöön:

Upotettava YouTube-linkki: https://youtu.be/xkV_k0MQpoE

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Veljeni vartija -elokuvan teaserissa nähdään osa Helsingin yliopistolle sijoittuvasta kohtauksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Santtu Parkkonen
Mellakka Helsinki
0400911130
santtu@mellakkahelsinki.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Mellakka Helsinki
Mellakka Helsinki
Pursimiehenkatu 29-31 A
00150 HELSINKI

info@mellakkahelsinki.fihttp://mellakkahelsinki.fi

Mellakka Helsinki on luova PR- ja viestintätoimisto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mellakka Helsinki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye