Naantalin kaupunki

Ensimmäiset Naantalin luistelukentät ja hiihtolatu avautuvat

Jaa
Naantalissa pääsee aivan pian hiihtämään ja luistelemaan: tänään perjantaina avataan ensimmäiset luistelukentät Kanta-Naantalissa sekä 1,1 kilometrin mittainen hiihtolatu Suovuoressa.
Ladun tekoa Suovuoressa 2.12.
Ladun tekoa Suovuoressa 2.12.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, Suovuoren 1,1, kilometrin hiihtolatu on tarkoitus saada aamupäivän aikana valmiiksi, ja ainakin Lietsalan, Taimon, Suovuoren, Teljen ja Viialan luistelukentät avataan perjantai-iltapäivän aikana.

Myös Merimaskun ja Rymättylän luistelukentillä ollaan jo jäädyttämistöissä pitkällä. Tieto avautuneista luistelukentistä ja laduista päivitetään Naantalin kaupungin latu- ja jääinfokartalle. Latu- ja jääinfokartan löydät suoraosoitteilla www.naantali.fi/latuinfo ja www.naantali.fi/jaainfo.

Koko hiihto- ja luistelukauden ajan kannattaa seurata kaupungin latu- ja jääinfoa, sillä sinne päivitetään ajantasaisesti tietoa, mitkä ladut sekä luistelukentät ja -reitit ovat käytössä ja milloin ne on viimeksi huollettu. 

Aamusta iltaan työn touhussa

Naantalin kaupungin liikunta-alueiden työnjohtaja Max Holmberg kertoo, että liikuntapaikat ovat seuranneet säätilannetta viimeisten viikkojen aikana lähes tuntitasolla. Hän on iloinen, että luistelukentät ja Suovuoren latu päästään avaamaan ennen pitkää itsenäisyyspäivän viikonloppua.

– Heti, kun sääennuste näytti pidempää pakkasjaksoa, aloitimme työt. Lumitykki on ollut päällä viime lauantaista alkaen vuorokauden ympäri. Eilen torstaina lunta on lastattu peräkärryihin, joista se ajetaan ja levitetään Suovuoressa kuntoradalle ja sen jälkeen latukoneella jyrsitään tasaiseksi, Holmberg kuvailee.

– Luistelukenttien jäädyttäminen aloitettiin maanantaina, ja jäädytystä on tehty aamusta iltaan. Sitä mukaa, kun kentät saadaan luistelukuntoon, tieto päivitetään latu- ja jääinfoon.

Naantalissa on yhteensä 13 luistelukenttää, ja Holmbergin mukaan kaikilla kentillä jäädyttäminen on jo käynnissä. Pienemmistä Kanta-Naantalin luistelukentistä vastaa viheryksikkö, josta arvioidaan, että ainakin osa kentistä saadaan valmiiksi tulevan viikonlopun aikana, osa alkuviikosta. Valaistukset kentillä ovat jo päällä.

Harvinainen pakkasjakso

Viime luistelu- ja hiihtokaudella Naantalissa päästiin jäädyttämään luistelukenttiä tammikuun puolella, ja ensimmäiset ladut avattiin tammikuun puolivälissä. Holmberg sanoo, että tavallisesti luistelukenttiä ja latuja päästäänkin tekemään joulukuun loppupuolella tai tammikuun alussa.

– Taisi olla viimeksi vuonna 2010, kun luistelukentät ja ladut päästiin avaamaan Naantalissa aivan marraskuun lopussa. Tämän vuoden pakkasjakso on kyllä suhteellisen harvinainen, Holmberg pohtii.

Ensi viikon aikana kaupungin kenttämiehet jatkavat töitä Suovuoren laduilla: Tiistaina 1,1 kilometrin ladulle tehdään osittain lisälumetusta muutamaan ongelmakohtaan. Seuraavaksi työn alla on Suovuoren harjoituslatu, jonka lumettaminen aloitetaan pyhien jälkeen alkuviikosta, mikäli säätilanne pysyy suotuisana. Lumen tekeminen vaatii vähintään -5 asteen pakkasia.

Holmberg kertoo, että laduista ja luistelukenttien tilanteesta on tullut paljon kysymyksiä viime viikkojen aikana. Hän toivookin kaikilta hiihtäjiltä ja luistelijoilta malttia ja rauhallisuutta, sillä pitkän viikonlopun aikana ihmisten odotetaan olevan liikkeellä ja paikoitellen laduilla ja luistelukentillä voi olla ruuhkaa.

Suovuoren hiihtoladun lähimmät pysäköintialueet ovat Rämpsälänkatu 12 ja Kavioura 2. Suovuoren frisbeegolf-radalla osa väylistä suljetaan hiihtokauden ajaksi, tarkemmin muutoksista tiedotetaan Naantalin liikuntapaikkojen Facebook-sivuilla (www.facebook.com/naantalinliikuntapaikat/) sekä paikan päällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Max Holmberg
liikunta-alueiden työnjohtaja
044 733 4761
etunimi.sukunimi@naantali.fi

Kuvat

Ladun tekoa Suovuoressa 2.12.
Ladun tekoa Suovuoressa 2.12.
Lataa
Lataa
Ladun tekoa Suovuoressa 3.12.
Ladun tekoa Suovuoressa 3.12.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Naantalin kaupunki
Naantalin kaupunki
PL 43
21101 Naantali

02 4345 111http://www.naantali.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye