Lapin ELY-keskus

Ensimmäisiä sinilevähavaintoja Lapissa

Jaa
Valtakunnallinen leväseuranta on ollut käynnissä kesäkuun alusta lähtien, mutta viileän alkukesän johdosta Lapin havaintopaikoilla tehtiin ensimmäiset sinilevähavainnot juhannuksena. Alkukesälle tyypilliseen tapaan rantavedestä on tehty havaintoja myös männyn siitepölystä. Vähäisiä määriä sinilevää on havaittu Perämeren rannikolla Simon Puntarniemessä sekä Ala-Suolijärven Hämeenselällä.
Lämpimällä ja tyynellä säällä sinilevä voi nousta pintaan ja kertyä rannalla havaittavaksi esiintymäksi. Kuvassa vähäinen määrä sinilevää Inarijärven rannalla kesällä 2018. Kuva: Annukka Puro-Tahvanainen
Lämpimällä ja tyynellä säällä sinilevä voi nousta pintaan ja kertyä rannalla havaittavaksi esiintymäksi. Kuvassa vähäinen määrä sinilevää Inarijärven rannalla kesällä 2018. Kuva: Annukka Puro-Tahvanainen

Lapissa leväseurannassa on 11 havaintopaikkaa, joista yhdeksän järvissä ja kaksi Perämeren rannikkoalueella. Havaintopaikat painottuvat Etelä-Lapin alueelle. Havainnoitsijat arvioivat silmämääräisesti havaintopaikan sinilevän määrän karkealla asteikolla kerran viikossa tiistain-keskiviikon aikana. Havainnot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen Järvi-meriwiki palveluun. Jos levää on runsaasti tai erittäin runsaasti, havainnoitsijat ottavat näytteen lajimääritystä varten. Sinileväseuranta kertoo havaintopaikan sinilevätilanteen havaintohetkellä, ei koko järven tai rannikkoalueen levätilannetta.

Valtakunnallinen leväseuranta toteutetaan yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen, ELY-keskusten, kuntien ympäristöviranomaisten, Suomen Rotareiden sekä aktiivisten ranta-asukkaiden kanssa. Lapissa kansalaishavainnoinnin rooli leväseurannassa on merkittävä, sillä yli puolet havainnoitsijoista on vapaaehtoisia ranta-asukkaita.

Ranta-asukkaat ja vesilläliikkujat voivat lisätä Järvi-meriwikiin omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa esimerkiksi veden lämpötilasta. Havainnot voi tallentaa Järvi-meriwikiin myös suoraan havaintopaikalta älypuhelimella Havaintolähetti-verkkosovelluksen kautta. Runsaasta levähavainnosta voi ottaa näytteen ja toimittaa sen Lapin ELY-keskukseen lajimääritystä varten. Näytteen lähettämisestä tulee sopia etukäteen leväseurannasta vastaavien henkilöiden kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hydrobiologi Annukka Puro-Tahvanainen, p. 0295 037 495 (vk 26, 37)
Ylitarkastaja Pekka Räinä, p. 0295 037 517 (vk 27-28)
Biologi Jukka Ylikörkkö, p. 0295 037 005 (vk 29-30, 33-36, 38-39)


Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi.

Kuvat

Lämpimällä ja tyynellä säällä sinilevä voi nousta pintaan ja kertyä rannalla havaittavaksi esiintymäksi. Kuvassa vähäinen määrä sinilevää Inarijärven rannalla kesällä 2018. Kuva: Annukka Puro-Tahvanainen
Lämpimällä ja tyynellä säällä sinilevä voi nousta pintaan ja kertyä rannalla havaittavaksi esiintymäksi. Kuvassa vähäinen määrä sinilevää Inarijärven rannalla kesällä 2018. Kuva: Annukka Puro-Tahvanainen
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lapin ELY-keskus
Lapin ELY-keskus
Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28

0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus

Kylmä sää hidastaa tulvakauden alkua Lapissa19.4.2024 14:05:59 EEST | Tiedote

Lapissa valmistaudutaan hiljalleen kevään tulvakauteen. Lumen sulanta käynnistyi Lapin alueella viime viikolla, mutta kuluvana viikkona sulaminen on hiipunut kylmän sääjakson seurauksena. Sään ennustetaan pysyvän kylmänä kuun loppuun asti. Vesistöjen virtaamien arvioidaan kääntyvän nousuun toukokuun puoliväliin mennessä. Sään lämmetessä jokien jäät heikkenevät nopeasti, joten jäillä liikkuessa tulee olla erityisen varovainen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye