Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Epidemiatilanne Pohjois-Pohjanmaalla ennallaan

Jaa
Alueellinen koordinaatioryhmä linjasi 3.11. kokouksessaan, että Pohjois-Pohjanmaalla ei ole tällä hetkellä tarvetta uusille koronasuosituksille. Aikaisemmat suositukset ovat edelleen voimassa ja niitä on tärkeää noudattaa myös talvikauden juhlia suunnitellessa.

Koronatartuntojen määrät ovat laskusuunnassa niin koko Pohjois-Pohjanmaalla kuin Oulun alueellakin. Tiistai-iltapäivään mennessä alueella oli todettu kuluneen vuorokauden aikana neljä uutta koronatartuntaa, jotka kaikki olivat lähtöisin vanhoista tartuntaketjuista. Valtaosa kaikista tartunnoista on ollut alueella edelleen jäljitettävissä.

Koska tartuntojen lähteet ovat pääosin tiedossa ja epidemiatilanne näin ollen edelleen hallinnassa, ei koordinaatioryhmä antanut alueelle uusia suosituksia. Aikaisemmin annetut suositukset maskien käytöstä, yksityistilaisuuksien järjestämisestä, ryhmäharrastuksista ja riskiryhmien luokse tehtävistä vierailuista ovat edelleen voimassa, ja niitä on tärkeää noudattaa myös esimerkiksi isänpäivän, itsenäisyyspäivän ja pikkujoulukauden juhlia suunniteltaessa.

Lisätietoa Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteesta, voimassa olevista suosituksista sekä neuvoja ja ohjeita epidemiatilanteeseen liittyen on koottu osoitteeseen oyskorona.fi.

Koordinaatioryhmän suositukset Oulun kaupungin alueella ajalla 29.10.–12.11.2020 

  • Suu-nenäsuojainten käyttöä suositellaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Suositus koskee yli 15-vuotiaita. Suositus ei koske yläkouluja eikä toisen asteen oppilaitoksia.  
  • Yli 20 hengen yksityistilaisuuksien järjestämistä ei suositella. Ryhmämuotoiseen harrastamiseen annetaan tarkennettuja turvallisuusohjeita.
  • Vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse suositellaan välttämään 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle. Tällaisia tilaisuuksia ovat esimerkisi yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliikkeet.

Taustaa

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen covid 19 -koordinaatioryhmä vastaa koronaepidemiaan liittyvästä viranomaistyöstä Pohjois-Pohjanmaalla STM:n edellyttämällä tavalla. Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Pohjois-Suomen ensimmäinen päiväkirurginen tekonivelleikkaus tehtiin Oulaskankaan sairaalassa28.3.2024 14:59:33 EET | Tiedote

OYSin toimintaa osana olevassa Oulaskankaan sairaalassa Oulaisissa tehtiin Pohjois-Suomen ensimmäinen päiväkirurginen tekonivelleikkaus 19. maaliskuuta. Päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen potilas kotiutuu toimenpidepäivänä. Tekonivelleikkauksia on tehty Oulaskankaan sairaalassa ylilääkäri Ismo Saarenpään mukaan vuodesta 2000. Ortopedian puolella tekonivelleikkauksia tehdään Saarenpään mukaan vuosittain noin 900.

Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Pohteelle 1.4. Joihinkin palveluihin tulee pieniä muutoksia28.3.2024 08:52:39 EET | Tiedote

Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen siirtyy Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vastuulle 1. huhtikuuta 2024. Aikaisemmin palvelut on järjestänyt yksityinen terveyspalveluyritys Terveystalo. Henkilöstö siirtyy Pohteelle liikkeenluovutuksella vanhoina työntekijöinä. Muutos ei aiheuta katkoksia asukkaiden palveluihin.

Pohde on järjestänyt hyvinvointialueen muutossuunnitelmiin liittyviä asukastilaisuuksia. Pääsiäispyhien jälkeen on vielä kaksi tilaisuutta Kuusamossa ja Ylivieskassa28.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on järjestänyt paikallisia asukastilaisuuksia tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman liittyvistä toimenpidesuunnitelmista. Paikallisia tilaisuuksia on ollut niillä paikkakunnilla, joiden palveluihin on suunniteltu esimerkiksi yksiköiden lakkauttamisia. Ensimmäinen tilaisuus oli etäyhteydellä ja muita paikallisia tilaisuuksia on pidetty Iissä, Reisjärvellä ja Kalajoella. Seuraavat ovat Kuusamossa (2.4.) ja Ylivieskassa (4.4.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye