Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Epidemiatilanne Pohjois-Pohjanmaalla ennallaan

Jaa
Tartuntoja todetaan nyt erityisesti rokottamattomassa väestössä. Rokotuskattavuus nousee, mutta hitaasti.

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen koronatilannekuvaa tiistaina 19.10. Ryhmä totesi, että alue on edelleen epidemian perustasolla, eikä linjannut uusia suosituksia epidemian hillitsemiseksi. Viimeisimpänä alueelta on purettu etätyösuositus perjantaina 15.10.

Koronatartuntoja todetaan alueella edelleen jonkin verran, erityisesti rokottamattomassa väestössä. Sairaalahoidon tarve on säilynyt maltillisena, vaikka sairaalahoitoa tarvinneiden potilaiden määrässä nähtiin lokakuun alkupuolella nousua. Nousu näyttää tälle viikolle tultaessa kuitenkin tasoittuneen.

”Vaikka tilanne on meillä tasainen, on tärkeää muistaa, ettei epidemia ole kadonnut minnekään. Kansallisesti sairaalahoidon tarve on nousussa, ja myös Pohjois-Pohjanmaalla rokotekattavuutta pitäisi saada edelleen nostettua,” alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, OYSin vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala sanoo.

Kaksi rokoteannosta saaneita Pohjois-Pohjanmaan yli 12-vuotiaista asukkaista on nyt 72,7 prosenttia ja yhden rokotusannoksen saaneita vastaavasti 83 prosenttia. Vaikka kirittävää riittää kaikissa ikäryhmissä, erityisesti huolta aiheuttavat ne yli 45-vuotiaat, jotka eivät ole ottaneet rokotetta. Heitä on Pohjois-Pohjanmaalla arviolta noin 23 000 henkilöä.

”Koronarokote suojaa hyvin koronaviruksen vakavalta tautimuodolta. Ikä, ylipaino ja perussairaudet puolestaan lisäävät sairaalahoitoa vaativan taudin riskiä,” Nevala muistuttaa.

Myös kolmansia koronarokotteita on Pohjois-Pohjanmaalla annettu immuunipuutteisille henkilöille sekä niille, jotka saivat ensimmäiset rokotteet lyhyellä annosvälillä alkuvuodesta. Nyt THL suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen tarjoamista myös 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille.

Alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran kahden viikon päästä, tiistaina 2. marraskuuta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terhi Nevala, vs. johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 040 352 7​257, terhi.nevala@ppshp.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
PL 10
90029 POHDE

https://www.pohde.fi

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde

Hallituksen kehysriihen linjauksilla toteutuessaan vaikutus Raahen ja Oulaskankaan sairaaloiden toimintaan19.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Hallitus teki 16.4.2024 kehysriihessään linjauksia sairaalaverkkouudistuksesta. Linjaukset koskevat perusterveydenhuollon päivystyksiä ja tiettyjen sairaaloiden erikoissairaanhoitoa sekä niissä toimivia yhteispäivystyksiä. Pohjois-Pohjanmaalla linjaukset koskisivat Raahen sairaalaa sekä Oulaskankaan sairaalaa Oulaisissa, mikäli kehysriihen linjaukset konkretisoituvat hyvinvointialueita sitovaksi lainsäädännöksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye