EHYT

EPT-verkosto: Ikääntyneiden alkoholinkäyttö lisääntyy – taustalla yksinäisyyttä ja tarpeettomuuden tunnetta

Jaa
Joka kymmenes yli 65-vuotias juo liikaa alkoholia. Taustalla on usein yksinäisyyttä, masennusta tai kokemus tarpeettomuudesta.

Yhä useampi ikäihminen käyttää alkoholia. Osalla alkoholi on ollut osa elämää jo pidempään, mikä näkyy myös terveydentilan heikkenemisenä. Osa aloittaa alkoholinkäytön ikääntymisen myötä.

– Syinä on muun muassa yksinäisyyttä ja elämän sisällön puutetta. Myöhemmin alkaneeseen alkoholinkäyttöönkin tulisi puuttua nopeasti. Ikääntyneillä haitat tulevat nopeasti, sillä ikääntymisen myötä keho haurastuu. Sen vuoksi alkoholi vaikuttaa elimistössä eri tavoin kuin parikymppisellä, A-klinikka Oy:n johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki sanoo.

Riskirajat on tehty perusterveille 20-30 -vuotiaille ja jo nelikymppisellä riskirajat ovat matalammat.  Yli 65-vuotiaille onkin määritelty omat rajat: enintään seitsemän annosta viikossa ja maksimissaan kaksi annosta kerralla. Alkoholin sietokyvyssä on myös yksilöllisiä eroja, ja esimerkiksi erilaiset sairaudet sekä lääkitykset heikentävät sietokykyä.

– Mediassa näkee kauniita kuvia vanhasta parista vilttiin kietoutuneena, järvelle katselemassa, viinilasit kädessä. Todellisuus on toinen: vanha pari Espanjassa ei ole keksinyt mitään tekemistä ja sitten onkin juotu koko loman ajan. Ei mitään änkyräkänniä, mutta tasaisesti koko ajan. Mielikuvat johtavat harhaan, Simojoki toteaa.

Hän jatkaa, että liian helposti erilaisia oireita, kuten kaatumisia ja muistikatkoja, tulkitaan suoraan vanhuudesta johtuviksi. Ikään on helppo vedota, vaikka todellinen taustasyy löytyisikin alkoholinkäytöstä.

Ikääntyneeltä kysytään liian harvoin päihteidenkäytöstä

Kaarlo Simojoki kertoo, että päihteidenkäytön puheeksiotto ei toteudu toivotulla tavalla edes työikäisten vastaanottokäynneillä.

– Tuskin asiaa otetaan puheeksi sen useammin ikääntyneidenkään kanssa. Päihteidenkäyttö on arka ja vaikea aihe. Sen tulisi kuitenkin olla aina osa lääkärikäyntiä, varsinkin, jos määrätään lääkkeitä. Tuomitsemista pitää välttää, sen sijaan tulisi tarkastella kokonaisterveyttä ja potilaan vointia.

Simojoki toteaa, että jo alkoholinkäytön vähentämisellä on suuri vaikutus yleisterveyteen ja elämänlaatuun, kotona pärjäämiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Jos alkoholinkäyttö on reipasta, juomamäärät tulisi vähintään saada ikään nähden sopivammalle tasolle.

–  Konkreettisena esimerkkinä tämä tarkoittaa, että iäkkäämpi juo kuusi senttilitraa viiniä, kun nuoremmat juovat kaksitoista, Simojoki sanoo.

Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietetään viikolla 45, 6. – 12. marraskuuta. Tänä vuonna teemana on ikäihmisten päihteidenkäytön puheeksiotto. Teemaviikon järjestää Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto ja viikon koordinoinnista vastaa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin päihdetyön kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Ikääntyneiden alkoholinkäyttö ja puheeksiotto:
Kaarlo Simojoki, johtava ylilääkäri, A-klinikka Oy, puh. 040 5731 083


Ehkäisevän päihdetyön viikko:
Maaret Väkinen, viestinnän suunnittelija, EHYT ry / Ehkäisevän päihdetyön verkosto, puh. 050 327 0009
Kati Laitila, päihdetyön suunnittelija, Suomen Punainen Risti, puh. 040 589 5778

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 45 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.

www.ept-verkosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Selvitys: Alaikäisten nikotiinipussien käyttö nousi kahdessa vuodessa 23 %11.4.2024 11:28:40 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreen selvityksen mukaan nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttö on merkittävästi lisääntynyt viime vuosina, kun taas perinteisten nikotiinituotteiden, kuten tupakan ja nuuskan, käyttö on pysynyt ennallaan. Vuoden 2024 selvityksessä paljastui, että 15–29-vuotiaiden nuorten nikotiinipussien käyttö on kolminkertaistunut, ja sähkösavukkeiden käyttö kasvanut lähes puolella vain kahdessa vuodessa.

Tiedote: Kehysriihessä tulee ottaa haittaverot käyttöön ja panostaa ennaltaehkäisyyn5.4.2024 11:24:36 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen finanssipolitiikan tavoitteena on vahvistaa julkista taloutta ja kääntää Suomen velkaantumiskehitys. Hallitus on kokoontumassa huhtikuussa 2024 kehysriiheen, jossa määritellään taloudelliset raamit tuleville vuosille. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry katsoo, että hallituksen tulee edistää talouskasvua tukevaa, vastuullista ja ennaltaehkäisevää päihdepolitiikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye