EHYT

EPT-verkosto: Lasi viiniä illassa tai pari olutta työpäivän päätteeksi: Tissuttelukin on terveydelle haitallista

Jaa

Pari pulloa olutta päivittäin tekee yli 700 olutpulloa vuodessa, ja lasi viiniä päivässä tekee 52 pulloa viiniä vuoden aikana. Tissuttelu vaikuttaa terveyteen, vaikka käyttömäärät olisivat niin pieniä, että varsinaista humalaa ei tule.

Alkoholi muun muassa nostaa verenpainetta, haittaa yöunta, heikentää muistia ja vanhentaa ihoa.

– Nykyisin ei enää puhuta turvallisen käytön rajasta. Syöpäriski suurenee ja aivoille aiheutuu vahinkoa jo ihan tavallisessa käytössä, YTHS:n johtajaylilääkäri Jarmo Kantonen sanoo.

Hän jatkaa, että tissuttelu haittaa elämää kokonaisvaltaisesti.

Esimerkiksi parisuhteessa voi käydä niin, että se osapuoli, joka ei käytä alkoholia säännöllisesti, joutuu elämään hönössä olevan kanssa vuosia.

 

Alkoholista kertyy myös kaloreita – usein vaivihkaa. Pikkupullossa keskiolutta on 130 kaloria, pullossa siideriä 180 kaloria ja neljässä senttilitrassa viinaa 100 kaloria. Mitä väkevämpi ja makeampi juoma, sitä enemmän kaloreita.

Vähästä kertyy ajan myötä yllättävän paljon, paitsi kaloreissa mitattuna, myös alkoholin aiheuttamina terveysriskeinä. Kantonen huomauttaakin, että sekä rankka viikonloppujuominen että säännöllinen tissuttelu ovat terveydelle haitallisia.

Myös tissutellessa alkoholisairauksien riski on koko ajan olemassa. Rankka juominen taas altistaa tapaturmille, ja alkoholimyrkytykseen kuolee Suomessa yksi ihminen lähes joka päivä, Kantonen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot
Jarmo Kantonen, johtajaylilääkäri, YTHS, puh. 046 876 9129

Lisätietoja Tipaton tammikuu -kampanjasta
Maaret Väkinen, viestinnän suunnittelija, EHYT ry puh. 050 327 0009, maaret.vakinen@ehyt.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 27
00510 HELSINKI

ehyt@ehyt.fihttp://www.ehyt.fi

Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto) kokoaa yhteen 45 Suomen merkittävintä ehkäisevän päihdetyön asiantuntijajärjestöä.

www.ept-verkosto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme