Aalto-yliopisto

Eroon rutiiniohjelmoinnista: jättimäisten tietojärjestelmien suunnittelu automaattiseksi tekoälyllä

Jaa
Nyt laajoja tietojärjestelmiä rakennetaan muokkaamalla ja yhdistelemällä vanhoja järjestelmiä. Aalto-yliopistossa kehitettävä uusi innovaatio laskee kehityskustannuksia niin paljon, että esimerkiksi Apotin kaltaisia järjestelmiä voi alkaa toteuttaa puhtaalta pöydältä.
Tekoäly lisää ohjelmistojen älykkyyttä, tehokkuutta ja muunneltavuutta, mikä osittain paikkaa tuhansien ohjelmoijien työvoimavajetta Suomessa. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
Tekoäly lisää ohjelmistojen älykkyyttä, tehokkuutta ja muunneltavuutta, mikä osittain paikkaa tuhansien ohjelmoijien työvoimavajetta Suomessa. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.

Business Finland on myöntänyt 678 000 euroa Aalto-yliopiston tutkijan Jussi Rintasen uuden, tekoälyyn perustuvan tietojärjestelmäinnovaation kaupallistamiseen. Rintanen haluaa paitsi automatisoida tietojärjestelmien kehityksen, myös integroida kaikki järjestelmän osat yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.

Terveydenhuollon ja valtionhallinnon tietojärjestelmähankkeet sitovat hyvin paljon työvoimaa. Tietojärjestelmämarkkinat ovat Suomessa vuositasolla noin kahden miljardin euron, maailmanlaajuisesti arviolta 200 miljardin euron kokoiset.

Kalliiksi osoittautuneissa, pitkään kestäneissä tai kesken jääneissä tietojärjestelmähankkeissa on usein sama perusongelma: valtava määrä rutiininomaista ohjelmointityötä, jonka hallinnointi on vaikeaa. Kokonaisten järjestelmien rakentaminen alusta asti nykyaikaisella ohjelmointikielellä olisi suunnattoman työlästä. Siksi usein päädytään laajentamaan ja muuntelemaan vanhoja järjestelmiä, vaikka ne eivät vastaa organisaatioiden tai käyttäjien tarpeita.

”Suuret tietojärjestelmät perustuvat monesti ikivanhaan ohjelmakoodiin ja vanhanaikaisiin ohjelmointikieliin. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon Apotti-järjestelmä on rakennettu vanhalla ohjelmakoodilla, joka perustuu 1960-luvulla kehitettyyn MUMPS-ohjelmointikieleen”, kertoo Jussi Rintanen Aalto-yliopistosta.

Rintasen tiimin kehittämä innovaatio automatisoi erityisesti tällaisia laajoja hankkeita. Sen ansiosta tavanomainen käsin ohjelmointi vähenee ja helpottuu huomattavasti. Kehityskustannukset laskevat niin paljon, että tietojärjestelmät voi suunnitella alusta alkaen asiakkaiden tarpeita vastaaviksi.

Automaattisesta päättelystä ihmisen ajattelun tasoista

Rintasen kollegoineen suunnittelema teknologia perustuu päättelyn automatisointiin. Tavanomaisessa ohjelmakehityksessä ohjelmoijan huomio on ohjelmakoodin yksityiskohdissa, kun uudessa teknologiassa ohjelmat syntyvät automaattisilla hakumenetelmillä ja loogisella päättelyllä. Tulevaisuudessa teknologiaa laajennetaan vielä automaattisella päätöksenteolla, mikä tekee tietojärjestelmät nykyistä älykkäämmiksi.

 ”Tavoitteena on saada ohjelmistot joustavammiksi ja ymmärtämään paremmin tietojärjestelmän ulkopuolella olevan maailman toimintaa sekä päätöksenteon perusteita. Esimerkiksi terveydenhuollossa älykkäämmät tietojärjestelmät voisivat ottaa vastuulleen paljon nykyistä enemmän hallintoon kuuluvia tehtäviä ja päätöksentekoa. Tällainen älykkyys ohjelmoidaan kerran, eikä ohjelmoijan tarvitse erikseen suunnitella tai toteuttaa siihen perustuvia toiminnallisuuksia”, kuvailee Rintanen. 

Myös yritystoiminnan ja liiketoimintamallien kokeilu helpottuu, kun ohjelmistojen tekemisestä tulee edullisempaa ja helpompaa. Esimerkiksi verkkosivustojen ja -kauppojen perustaminen ja suunnittelu halpenevat, ja niistä voi tehdä helposti nykyistä monipuolisempia.

”Markkinoilla on jo valmiiksi innovaatiomme kanssa kilpailevia ohjelmistoja, mutta kaikkien isojen yritysten tuotteissa ohjelmointi on kuitenkin kesken. Esimerkiksi IBM ja Oracle pystyvät auttamaan yksittäisen järjestelmän osan, esimerkiksi tietokannan kehittämisessä, mutta se, miten ohjelmiston monet eri komponentit integroidaan, on kaikilta ratkaisematta”, lisää Rintanen.

Projektissa työskentelevät Rintasen lisäksi Mika Parikka hankkeen kaupallistajana ja Tomi Janhunen automaattisen päättelyn asiantuntijana sekä useita ohjelmistoalan tutkijoita. Ohjausryhmään kuuluvat Accountor Holdingin Kyösti Järnefelt, Icebreaker VC:n Riku Seppälä, Eficoden Jari Ängeslevä ja Pauli Laitinen Aalto-yliopiston innovaatiopalveluista. Innovaatiosta on tehty patenttihakemus, ja hankkeeseen etsitään parhaillaan yrityskumppaneita, joilla on hyvin erikoistuneita tietojärjestelmätarpeita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Rintanen
Research Fellow
Aalto-yliopisto
jussi.rintanen@aalto.fi
p. 045 348 6788

Kuvat

Tekoäly lisää ohjelmistojen älykkyyttä, tehokkuutta ja muunneltavuutta, mikä osittain paikkaa tuhansien ohjelmoijien työvoimavajetta Suomessa. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
Tekoäly lisää ohjelmistojen älykkyyttä, tehokkuutta ja muunneltavuutta, mikä osittain paikkaa tuhansien ohjelmoijien työvoimavajetta Suomessa. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye