Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Erovanhempien ja yksinodottajien vertaisryhmät käynnistyvät taas kesätauon jälkeen

Jaa
Eronneille ja yksin lapsen kanssa alusta asti oleville vanhemmille on tarjolla maksuttomia vertaisryhmiä useilla kymmenillä paikkakunnilla ja verkossa. On tärkeää tutustua samassa tilanteessa oleviin perheisiin. Lapset voi ottaa mukaan.

Yhden vanhemman perheiden olohuoneet ovat matalan kynnyksen vertaistukiryhmiä, joita vetää koulutettu vertainen. Vertaisryhmissä tutustuu oman asuinalueen samassa elämäntilanteessa oleviin yhden vanhemman perheisiin ja tietoa ja tukea. Osallistuminen on maksutonta. Ryhmät kokoontuvat mm. perhekeskusten, päiväkotien, seurakuntien tms. toimitiloissa pari kertaa kuukaudessa tai ryhmän toiveiden mukaisesti. Lapsille järjestetään erillistä toimintaa kokoontumisen ajaksi. Kaiken kaikkiaan liiton piirissä toimii noin 60 yksinhuoltajan olohuonetta. Liiton kumppaneina ryhmiä järjestää mm. perhejärjestöt ja seurakunnat. Valtaosa yhden vanhemman perheiden vanhemmista on eronneita tai alusta asti yksin lapsen kanssa eli totaaliyhäreitä. 

Liiton aluekoordinaattorit tukevat alueensa vertaisryhmiä mm. koulutusta järjestämällä vapaaehtoisille ryhmänvetäjille:

  • Uusimaa: Laura Nousiainen 040 774 9660
  • Länsi-Suomi: Teija Hallbäck-Vainikka 040 541 5294
  • Pohjois-Suomi: Markku Iso-Heiko  040 754 0026
  • Itä-Suomi: Marjo Meriranta 0400 441 708
  • sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)yvpl.fi

Vertaispulinaboksi totaaliyksinhuoltajille Tukinetissä Avasimme Tukinettiin suljetun totaaliyksinhuoltajille ja yksin lasta odottaville tarkoitetun Vertaispulinaboksin. Pulinaboksissa voit jutella mieltä askarruttavista aiheista. Pulinaboksia vetävät vapaaehtoinen vertaisohjaaja tukenaan työntekijät Laura ja Marjo. Pulinaboksiin pääset täältä:  Pulinaboksi

Jatkamme Tukinetissa (www.tukinet.net) keväällä aloitettuja Vertaistukea yhden vanhemman perheiden vanhemmille -teemachatteja myös syksyn 2020 ajan. Tarjoamme viikottain chatteja mm. totaaliyksinhuoltajille ja nostamme chatteihin ajankohtaisia teemoja erovanhemmille (esim. sosiaalietuudet, lapsen tapaamiset toisen vanhemman kanssa). Kysy lisää: Marjo Meriranta 0400 441 708, Laura Nousiainen 040 774 9660.

Esimerkkejä livevertaistukitoiminnasta (koronavarauksella):

Espoon Matinkylän olohuone Olarin seurakunnan ylläpitämä yksinhuoltajaperheiden olohuone kokoontuu maanantaisin klo 17.30-19.00 Ison Omenan Chapple-tilassa, Matinkylässä.Tarjolla iltapalaa ja lapsille omat leikittäjät. Ryhmää vetää vertaisohjaaja ja yhteyshenkilönä toimii Paula Bruce-Haatainen /Perhetyöntekijä, parisuhdetyö, puh. 040 503 7622.

Helsingissä Jätkäsaaren olohuone täysin yksin lastaan kasvattaville vanhemmille
Olohuone kokoontuu Jätkäsaaressa Hyvän toivon kappelissa, Länsisatamankatu 26–28, kerran kuussa tiistaisin: 6.10., 3.11. ja 1.12.2020 klo 17–19. Tarjolla on teetä, kahvia ja pientä iltapalaa aikuisille ja lapsille. Yhteistyössä Pienperheyhdistys, Totaaliyhärit ry ja Tuomiokirkkoseurakunta.
Koronatilanteen vuoksi osallistujamäärää on rajoitettu ja tapaamisiin on ilmoittauduttava ennalta. Ilmoittaudu tästä  Lisätietoja: Laura Nousiainen / laura.nousiainen(at)yvpl.fi, 040 774 9660 tai Pienperheyhdistyksen Riikka Koola / riikka.koola(at)pienperhe.fi, 040 640 3756.

Helsingin olohuone monikulttuurisille yhden vanhemman perheille tapaa Vallilassa joka kuun 2. keskiviikko klo 17.30 – 19.30. Lisätietoja: Hillamaria Tuomi-Mark puh. 045 855 3055.

Helsingin Oulunkylän olohuone kokoontuu parittomien viikkojen tiistaisin klo 17.00-19.00 Oulunkylän kirkolla, Teinintie 10. Vetäjänä perhetyöntekijä Mirva Keski-Vähälä, mirva.keski-vahala@evl.fi.

Huittisten olohuone yhden vanhemman perheille Tapaamme olohuoneella Kuninkaisten koulutus- ja kulttuurikeskuksessa Risto Rytinkatu 70, Huittinen, kuukauden viimeisenä maanantai-iltana klo 18-20.  Tule sinäkin mukaan, sillä yhdessä et ole yksin! Lisätiedot: Huittisten yhteyshenkilö Kirsi p. 040-500 1845.

 Hyvä Erovanhemmuus ry 
Puheenjohtaja: Ari-Martti Hopiavuori, Varapuheenjohtaja: Kai J. Christian Mönkkönen, Sähköposti: info@hyvery.fi, Kotisivut: https://hyvery.fi

Janakkalan yhden vanhemman perheiden olohuone Syyskauden 2020 kokoontumiset aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 17.30-19.30,7.9., 5.10., 2.11. ja 7.12. Turengin seurakuntakeskuksessa, Juttilantie 2.Ohjelma alkaa klo 18 ja keittoruokailu klo 17.30-18. Lastenhoito on järjestetty syys-marraskuun kokoontumisisissa.Mukana illoissa ovat diakoni Päivi Harju sekä perhetyönohjaaja Tiina Alakoski seurakunnasta, jolta myös lisätietoja p. 044 7656971.  Järjestäjänä seurakunta yhteistyössä YVPL:n kanssa.

Joensuun yhden vanhemman olkkari Paikkana on Joensuun Perheentalo, Rantakatu 15. Lisätietoja: peekoonyvp@gmail.com.

Jyväskylän olkkari Vertaiskahvila eronneille vanhemmille. Paikkana on Keski-Suomen Ensi- ja Turvakoti, Liitukuja 2.Vertaiskahvila on vapaamuotoinen tapaamispaikka eronneille vanhemmille, jotka haluavat tutustua muihin eronneisiin aikuisiin. Kahvilassa voi jakaa arjen iloja ja suruja toisten kanssa. Kahvilassa jutustellaan kahvikupin kera yleensä eroamiseen sekä lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Osallistuminen on maksutonta, ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Toiminnasta vastaavat vapaaehtoiset, jotka ovat yhdistyksen koulutttamia ja itsekin eron läpikäyneitä vanhempia. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Järjestäjänä Keski-Suomen Ensi- ja turvakoti ry.Jyväskylän olkkarin kokoontumiset päivitetään Keski-Suomen Ensikotiyhdistyksen sekä YVPL:n Facebook-sivuille; seuraathan ilmoittelua myös sieltä: https://www.facebook.com/yhdenvanhemmanperheidenliitto/ ja https://www.facebook.com/ksetu/

Kaapatut Lapset ry
www.kaapatutlapset.fiYhteyshenkilöt:Toiminnanjohtaja: Tarja Räisänen, tarja.raisanen(at)kaapatutlapset.fi, 044 262 6662Kansalaistoiminnan ja viestinnän suunnittelija: Hillamaria Tuomi-Mark, suunnittelija(at)kaapatutlapset.fi, 045 8553 055Järjestösihteeri: Torsti Henttinen toimisto(at)kaapatutlapset.fi, 050 3392 421Toimisto: Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki. Löydät meidät myös Twitteristä ja Facebookista nimellä Kaapatut Lapset ry. Voit myös liittyä sähköpostilistallemme!

Kainuun Yksin- ja yhteishuoltajat ry
Puheenjohtaja: Katja Talvi, kainuunyht(at)gmail.com.Jäsenrekisterin hoitaja: Tiina Heinonen, jasenrekisteri.kainuunyht(at)gmail.com.Yhdistyksen kotisivut: kainuunyht.yhdistysavain.fi. Yhdistyksen facebook-sivut: www.facebook.com/kainuunyht. Yhdistyksen olohuoneet ja vertaisryhmätapahtumat pääasiassa Teppanakeskuksessa, Ilmarintie 6, Kajaani.

Kemijärven Yhden vanhemman perheiden vertaiskahvila kokoontuu Kiehispirtillä osoitteessa Seminaarinkatu 5 torstaisin klo 17-19.Tapaamispäivät ovat: 20.8., 3.9., 10.9., 24.9., 8.10., 22.10., 5.11., 19.11. ja 3.12.2020.Lisätietoja saat Markku Iso-Heikolta puh. 040 754 0026 tai Setlementti Tunturilan Askel-hanke puh. 045 134 8002.

Kemin olohuone kokoontuu joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 17.00-19.00.Tapaamiset ovat Lasten kulttuurikeskuksessa, Valtakatu 22, Kemi, Sauvotalo. Lisätietoja antaa Seija Lamminpää puh. 040 856 5093. Järjestäjä: Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry

Keminmaan olohuonetapaamiset ovat osoitteessa Rantatie 26 C, Keminmaa (vanha Pappila). Lisätietoja antaa Seija Lamminpää puh. 040 846 5093. Järjestäjä: Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry

Keravan olohuone Paikkana on Keravan Me-talon tilat os. Paasikivenkatu 12.  Sisäänkäynti kirjaston ovista, hissillä ylös. Olkkarilla on kiertävä vetäjä. Kysy lisää: va. Uudenmaan aluekoordinaattori Laura Nousiainen 040 774 9660 tai laura.nousiainen@yvpl.fi.

Kokkolan olohuone kokoontuu kerran kuukaudessa sunnuntaisin klo 14.00-16.00. Paikkana on Yhteisöklubi Silta, Rantakatu 6 Chydenian 3. kerros, Hesburgerin yläkerta. Kulku hissillä. Lisätiedot ja päivämäärätiedustelut Pauliinalta 050 527 1751 tai Nannalta 046 955 6375. ksyvp.yhdistysavain.fi

Kotkan yhden vanhemman perheiden olohuone
on tällä hetkellä tauolla. Satunnaisia tapaamisia saattaa olla. Lisätietoja: marintiina@gmail.com.

Kuopion Ero-isät-erossa –ryhmä on niin eronneille, eroa pohtiville, lähi- tai etävanhemmille sekä leskille tarkoitettu miesten vertaistukiryhmä. Ryhmä on kaikille avoin, uudet ryhmäläiset ovat tervetulleita osallistumaan ryhmän kokoontumisiin. Isyys ei ole edellytys, eli kaikki eroa työstävät miehet ovat lämpimästi tervetulleita. Ilmoittautua ei tarvitse – tule vain paikalle. Päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin. Paikka YVPL ry Itä-Suomen aluetoimiston Koivikko-ryhmätyötila, Asemakatu 16. Käynti Asemakadulta.

Kuopion Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry
Yhteyshenkilö: kuopionyhsihteeri@gmail.com, Vertaisasioissa: puh. 041 363 0630.Facebook: Kuopion-Seudun-Yhden-Vanhemman-Perheet-ry. Ilmoitamme tapahtumista ja ajankohtaisista asioista Facebook -sivuillamme, käy tykkäämässä niin pysyt ajan tasalla! Yhden Vanhemman Perheiden olkkari Yhdistys järjestää toimintaa jäsenille Kuopion Perheentalolla Kauppakeskus Apajassa. Lisätietoja: kuopionyhsihteeri(a)gmail.com.

Kuopion yhden Vanhemman Perheiden olkkari  Kuopion Perheentalolla Kauppakeskus Apajassa Lapinlinnankatu 14, Kuopio. Yhdistys järjestää myös muuta toimintaa jäsenistölleen! Lisätietoa: kuopionyhsihteeri@gmail.com ja Facebook: Kuopion Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry.

Kuusamon Yhden vanhemman perheiden olohuone kokoontuu MLL:n Perhepesän tiloissa Aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa osoitteessa Airotie 2B, Kuusamo. Kysy lisää Laura Nordmanilta puh. 044 528 5203.Yhteistyössä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry ja MLL Pohjois-Pohjanmaan Perhepesä Kuusamo.

Lahden olohuone kokoontuu Perhetuvalla osoitteessa Loviisankatu 14.Tapahtumakohtaista lisätietoa löytyy Facebookista: Lahden Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton, tarjolla kahvia ja pientä purtavaa.

Laitilan yhden vanhemman perheiden olohuone. Lisätietoja: Laitilan yhteyshenkilöltä Erikalta puh. 040 537 9121.

Lappeenrannan yhden vanhemman perheiden olkkariTapaamiset ovat MLL:n Pikku-Tirikassa Armilankatu 33 A. Lisätietoja saat Marjo Merirannalta puh. 040 044 1708.Lisätietoja myös Facebookissa: Yhden vanhemman perheiden Olkkari, Lappeenranta.

Lisäksi Lappeenrannassa toimii Etelä-Karjalan Perhetyön kehittämisyhdistyksen alla Ero lapsiperheessä -toiminta, josta lisätietoja täältä:  https://ensijaturvakotienliitto.fi/ek-perhetyo/toiminta/#1478162572437-d365bdf6-7330

Lohjan Seudun Yksin- ja Yhteishuoltajat ry
Lohjan olohuoneen kokoontumiset ovat Moision päiväkoti 2:ssa Seilorit-ryhmän tiloissa, osoitteessa Kurjenkatu 12-14. Sisäänkäynti pihan puolelta sinisestä ovesta. Kahvitarjoilu.Vuoden 2020 kokoontumiset ovat klo 17.30-19.30 ti 18.2., 17.3., 21.4., 19.5., 18.8., 15.9., 20.10., 17.11. ja 15.12.2020. Pj. Piia Karppinen puh. 040 526 5972, sähköposti: piia.karppinen@elisanet.fi.

Mäntsälän yhden vanhemman perheiden olohuone Tapaamiset ovat vuonna 2020 kuukauden viimeisenä torstaina Avoin Päiväkoti Metsätontussa (Liedontie 25, Mäntsälä) klo 17-19.30 seuraavasti: to 30.1., 27.2.,  26.3., 28.5., 27.8.,  24.9.,  29.10.,  26.11.2020.Lisätietoja: Tuuli Särkijärvi, tuuli.sarkijarvi@gmail.com

Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry
Pj. Seija Lamminpää, puh 040 856 5093, sähköposti: merilapinyvp(at)gmail.com.
Vpj. Johanna Kalliomäki.Jäsenrekisteri: merilapinyvp(at)gmail.com.
Yhdistyksellä on kolme olohuonetta Keminmaalla, Torniossa ja Kemissä. Lisätietoja voi kysellä Seija Lamminpäältä.
Keminmaan olohuone kokoontuu osoitteessa Rantatie 26 C Keminmaa (vanha Pappila).
Tornion olohuone kokoontuu osoitteessa Putaankatu 2, Tornio. Yhteistyössä Tornion Perheiden talon kanssa.
Kemin olohuone kokoontuu Lasten kulttuurikeskuksessa, osoitteessa Valtakatu 22, Kemi, Sauvotalo.

Oulun Haukiputaan olohuone  Haukiputaan olohuoneet päivitetään elokuun lopulla ja ne voi tarkistaa myös osoitteessa www.osyvp.fi Lisätietoja: oulunseudunyvp@gmail.com.

Oulun Kaakkurin olohuone kokoontuu Pyhän Andreaksen kirkolla osoitteessa Sulkakuja 8, Oulu.Tapaamiset ovat kerran kuukaudessa klo 17.30-19.00.Tapaamispäivät ovat 16.9., 14.10., 18.11. ja 2.12.2020.Olohuoneissa lastenhoito järjestetty ellei toisin mainittu. Tarjolla iltapalaa. Lisätietoja: oulunseudunyvp@gmail.com. Yhteistyössä Karjasillan srk:n ja Oulun kaupungin kanssa.

Oulun Linnanmaan olohuone kokoontuu Pyhän Luukkaan kappelilla osoitteessa Yliopistokatu 7. Oulu. Tapaamiset ovat kerran kuukaudessa klo 17.30.- 19.30. Tapaamispäivät ovat 10.9.,  8.10., 12.11. ja 10.12.2020.Olohuoneissa lastenhoito järjestetty ellei toisin mainittu. Tarjolla iltapalaa. Lisätietoja: oulunseudunyvp@gmail.com.Yhteistyössä Tuiran seurakunnan kanssa.

Oulun Maikkula olohuone Maikkulan olohuoneet päivitetään elokuun lopulla ja ne voi tarkistaa  myös osoitteessa www.osyvp.fi Lisätietoja: oulunseudunyvp@gmail.com.Yhteistyössä Oulun kaupunki.

Oulun Nuorten leskien vertaistukiryhmä Oletko työikäinen ja menettänyt puolisosi tai elämänkumppanisi? Lämpimästi tervetuloa vertaistukiryhmään, joka on avoin kaikille työikäisille leskille parisuhteen muodosta, perhetilanteesta ja puolison kuolintavasta riippumatta. Lisätietoa ja vertaistukiryhmät:  https://www.nuoretlesket.fi/Paikka: Kumppanuuskeskus, Kansankatu 53, Oulu.Ryhmän ajaksi on mahdollista järjestää lastenhoito. Lastenhoito pitää varata viikkoa aikaisemmin lähettämällä sähköpostia oulunseudunyvp@gmail.com

Oulun Rajakylän olohuone Kokoontuu osoitteessa Tervakukkatie 38-40 B 10.Lisätietoja: oulunseudunyvp@gmail.com.Yhteistyössä ODL:n Itu 2-hankkeen kanssa ja Oulun kaupugin kanssa.

Oulun Seudun Yhden Vanhemman Perheet ry
Pj.  puh. 045 873 0010, sähköposti: oulunseudunyvp.pj(at)gmail.com.www-sivut: www.osyvp.fi
Jäsenasiat: oulunseudunyvp(at)gmail.com, toimisto puh. 044 369 0844.Facebook: OSYP Oulun Seudun Yhden Vanhemman Perheet Olohuoneet yhteistyössä: Oulun kaupunki, Karjasillan srk., Tuiran srk., Itu-hanke 2 ODL.

Pohjois-Karjalan Yhden Vanhemman Perheet ry
Pj. Kirsi Vento.Yhteystiedot: peekoonyvp@gmail.com.Vertaistukiryhmä eli olkkari kokoontuu kuukausittain Joensuun perheentalolla. Lisätietoja Facebookissa “Pohjois-Karjalan yhden vanhemman perheet ry”.

Pohjoisen Yhden Vanhemman Perheet ry  pyvpry@gmail.com P
ohjoisen Yhden Vanhemman Perheet ry:n Kemin olohuone kokoontuu kerran kuussa klo 17.30-19.30. Kokoontumispäivät ovat 15.9., 6.10. ja 3.11.2020 Lasten kulttuurikeskuksessa, Valtakatu 22, Kemi, Sauvotalo.

Raision vertaistukiryhmä yhden vanhemman pikkulapsiperheille Tule mukaan LapsiArkkiin, yhdenvanhemmanperheiden omaan vertaisryhmään! Kokoonnumme syksyn 2020 aikana 5 lauantaina Pappilan perhetalossa, Kirkkoherrankuja 2 :29.8.   19.9.  10.10.  7.11.  ja 12.12. klo 10-13. Saamme ystäviä, jaamme kokemuksia, askartelemme, musisoimme ja vietämme yhdessä aikaa lapset ja aikuiset. Kahvia/teetä/mehua ja pientä välipalaa tarjolla. Ei tarvitse ilmoittautua, maksuton ryhmä.Lisätietoja www.raisionseurakunta.fi  sari.jokinen@evl.fi tai tekstiviesti 044 7160391.

Rauman Seudun Yksinhuoltajat ja Yhteishuoltajat ry
Rauman vertaisryhmä kokoontuu Nortamon perhekeskuksessa Cafe´Tassulassa, Nortamonkatu 30 joka kuukauden neljäntenä maanantaina. Kysy lisää Nooralta 040 867 1300 tai noorapohjola@gmail.

Riihimäen yksin- ja yhteishuoltajien olkkarin osoite on Temppelikatu 9 C-rappu, Riihimäki, päiväkerhotila. Iltojen ohjauksesta vastaa vertaisohjaaja Kata Leino. Lastenhoito järjestetty, ilmoittaudu viimeistään saman päivän aamuna lastenhoitoa ja iltapalaa varten Tiina Anttilalle. Lisätiedot ryhmästä: vs. diakoni Tiina Anttila 050 323 7964, tiina.a.anttila@evl.fi

Rovaniemen ero-isien/etä-isien saunailta torstaisin kerran kuukaudessa osoitteessa Kansakatu 13 A 28, 6 krs. käynti sisäpihan puolelta. Tapaamispäivät ovat torstaisin 9.9., 7.10., 12.11.  ja 10.12.2020 klo 17-19.Kokoonnumme rentoutumaan sekä keskustelemaan eron jälkeisestä vanhemmuudesta. Tarjolla kahvia, mehua ja makkaraa. Saunomista varten ota mukaan pyyhe. Toiminta on maksutonta eikä vaadi jäsenyyttä. Ilmoittautua voit Markku Iso-Heikolle: 040 754 0026, markku.iso-heiko@yvpl.fi

Rovaniemellä isien ja lasten illat Mukavaa yhteistä tekemistä kaikille isille ja lapsille.
To 17.9.2020 klo 16-19  saunailta ja makkaranpaistoa Paaniemen majalla Paavalniementie 314.
To 22.10.2020 klo 17-19 After Work pizzailta MLL:n perhetoimntakeskusksessa
Marraskuun lopulla PILKE-ilta tiedekeskus Pilkkeessä osoitteessa Ounasjoentie 6 (koronavarauksin).Toiminta on maksutonta eikä vaadi jäsenyyttä eikä ilmoittautumista.Toimintaa koordinoi Markku Iso-Heiko jolta saa myös lisätietoja: markku.iso-heiko@yvpl.fi, 0407540026.
Yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri, Pelastakaa Lapset ry, Erityislasten Omaiset ELO ry, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto, Lapin ensi- ja turvakoti ry, Rovaniemen Seurakunta, Tiedekeskus Pilke.

Rovaniemen Seudun Yksin- ja yhteishuoltajat ry
Pj. Enni Remes, s.posti remesenni@gmail.com

Rovaniemen yhden vanhemman perheiden olohuone kokoontuu iltaisin MLL:n Perhetoimintakeskuksessa osoitteessa Pirkkakatu 2, tiistaisin klo 17-19. Tapaamispäivät ovat 25.8., 8.9., 22.9., 6.10., 20.10., 3.11., 17.11. ja 1.12.2020. Lastenhoitoa varten ilmoita ystävällisesti tulostasi edellisen viikon torstaihin mennessä. Lisätietoja saat Markku Iso-Heikolta puh. 040 754 0026.

Seinäjoen Seudun Yksinhuoltajat ry
Pj. Piia Skantsi, sähköposti: pshietala@gmail.com.Jäsenrekisterin hoitaja Johanna Siltakorpi, sähköposti: johanna.siltakorpi@gmail.com.Lisätiedot: eepeenyvp@gmail.com.Facebook ryhmä: https://www.facebook.com/eepeenyvp/

Seinäjoen Yksin- ja yhteishuoltajien olohuone Pohjan srk-koti, Väinölänkatu 4b.
Vuoden 2020 kokoontumiset kerran kuukaudessa tiistaisin klo 17:30-19:30.
Kevät: 28.1.,3.3.,31.3.,28.4., 26.5.
Syksy: 15.9., 20.10., 24.11.2020.
Yh-iltojen tarkoituksena on toimia vertaistukiryhmänä, jossa yksin- tai yhteishuoltajat voivat tavata toisiaan keskustelun ja joskus teemailtojen merkeissä. Illoissa on järjestetty lastenhoito. Pientä purtavaa nyyttärien tapaan. Toiminta on maksutonta ja olet tervetullut muualtakin kuin Seinäjoelta! Yhteyshenkilö: diakoni seija.saari@evl.fi, 050 570 6273. Yhteistyössä seurakunnan kanssa.

Tampereen Seudun Yksin- ja yhteishuoltajat ry
Puheenjohtaja: Tuula Lahtinen, Jäsenvastaava: Arto Honkanen, Taloudenhoitaja: Minna Kautonen
Sihteeri: Maila Valkealaakso,Yhdistyksen puhelinnumero: 0400 741 972 iltaisin klo 18.00 jälkeen ja viikonloppuisin. Yhdistyksen sähköposti: treenyyh@gmail.com
www-sivut: tre-yh.vuodatus.net

Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry
Tornion olohuone kokoontuu Tornion Perheiden talolla osoitteessa Putaankatu 2.Lisätietoja Seija Lamminpää 040 846 5093. Yhteistyössä Tornion Perheiden talon kanssa.

Totaaliyhärit ry
Pj. Marika Ranta, totaaliyharit@gmail.com, puh. 040 7094 956. Kotisivut: Totaaliyharit
Jyväskylässä olkkari kokoontuu osoitteessa Mäki-Matin perhepuisto, Ylätalo.
Tampereella olkkari kokoontuu osoitteessa Perheiden talo, Itsenäisyydenkatu 21.Yhdistys pyrkii toimimaan sekä paikallisella että valtakunnan tasolla. Pyrimme tukemaan toisiamme vertaisina sekä julkaisemaan tutkittua tietoa totaalisesti yksin lastaan huoltavien vanhempien arjesta. Jäseniksi voivat liittyä kaikki, jotka hyväksyvät yhdistyksen tarkoituksen toimia totaalisten yksinhuoltajien äänenä. Jäsenmaksu on 20€/vuosi ja 15€, jos kuulut johonkin toiseen YVPL:n jäsenjärjestöön, kannatusjäsenmaksu on 25€/vuosi. Maksun voi suorittaa tilille DANSKE BANK FI57 84000710568964, liitäthän yhteystietosi mukaan ja saat Muuttuva Perhe-lehden.
Vertaisryhmät kokoontuvat tällä hetkellä Tampereella ja Jyväskylässä,  Katsothan tarkemmat tapaamisajankohdat Totaaliyhärit ry:n kotisivuilta Totaaliyharit tai Facebookista. Lisätietoja saat myös puheenjohtajalta: totaaliyharit@gmail.com.

Uudenkaupungin olohuone kokoontuu  joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina  klo 15.00-17.00 Uudenkaupungin MLL:n tiloissa Rantakatu 15. Yhteyshenkilöt: Päivi, pamariini@gmail.com, Katja, makela.katja@gmail.com.

Vantaan Rekolan olohuone Rekolan seurakunnassa, Asolan seurakuntatalossa (Asolantie 6).Lisätiedot Siru Rantanen, perhetyön diakoni, siru.rantanen@evl.fi, 0503426155.

Vantaankosken seurakunnan olkkari Vantaanlaakson kerhotila on pienen ostarin yläkerrassa osoitteessa Naapurinkuja 2. Lisätietoja saa Ritva-Leenalta, puh. 050 3589217 tai ritvaleenatuuli(at)hotmail.com.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Uusimaa: Laura Nousiainen 040 774 9660
Länsi-Suomi: Teija Hallbäck-Vainikka 040 541 5294
Pohjois-Suomi: Markku Iso-Heiko 040 754 0026
Itä-Suomi: Marjo Meriranta 0400 441 708
Toiminnanjohtaja: Heljä Sairisalo, 040 3515355
sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)yvpl.fi

Tietoja julkaisijasta

Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Yhden vanhemman perheiden liitto ry
Kalevankatu 16, c/o Väestöliitto
00100 HELSINKI

0401863421http://www.yvpl.fi

Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on 43-vuotias lastensuojelujärjestö jonka toimialana on mm. erovanhempien ja alusta asti yksin toimineiden vanhempien vertaistukitoiminnan järjestäminen. Liitto toimii Veikkauksen tuella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Yhden vanhemman perheiden liitto ry

Kansainvälinen yksinhuoltajapäivä 21.3.2024 - Yhden vanhemman rakkaus riittää, mutta perheet ansaitsevat myös tukea21.3.2024 08:26:33 EET | Tiedote

Suomessa noin 25 % perheistä arkea pyörittää yksi vanhempi. Yksi turvallinen vanhempi takaa tutkimusten mukaan lapselle tasapainoisen ja hyvän kasvatuksen. - Me pystymme vaikka mihin, mutta ansaitsemme hyvän sosiaaliturvan ja palvelut arjen sujumisen avuksi, painottaa Yhden Vanhemman Perheiden Liiton puheenjohtaja Susanna Kavonius. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on huolissaan hallituksen toteuttamista sosiaaliturvaleikkauksista, jotka kohdentuvat erityisen rankasti yhden vanhemman perheisiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye