Ilmarinen

Esa Jäntti Ilmarisen asiakkuusjohtajaksi

Jaa
Ilmarisen asiakkuusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Esa Jäntti.

Esa Jäntti siirtyy Ilmariselle Nooa Säästöpankki Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä. Hänellä on laaja asiakasliiketoiminnan ja finanssialan kokemus. Hän on aiemmin toiminut myynnin johdon tehtävissä If Vahinkovakuutusyhtiössä, BMW Financial Services Oy:ssä sekä Handelsbankenissa.

Ilmarisessa Jäntti tulee johtamaan asiakkuudet ja kanavat -liiketoimintalinjaa, jonka vastuulla on asiakkuuksien hoito kaikissa yritys- ja yrittäjäsegmenteissä sekä asiakashankinta ja myyntikanavat. Jäntti aloittaa Ilmarisessa viimeistään toukokuun alussa. Hän raportoi toimitusjohtaja Jouko Pölöselle.

– Ilmarinen on asiakkaidensa omistama työeläkeyhtiö ja asiakas on meillä kaiken toiminnan keskiössä. Haluamme tarjota asiakkaillemme alan parhaat ratkaisut ja parhaan asiakaskokemuksen, ja asiakkuusjohtajalla on keskeinen rooli strategiamme toteutuksessa. Esa tuo Ilmariseen vahvaa liikkeenjohdon ja asiakasliiketoiminnan johtamisen kokemusta. Lisäksi Esalla on vahva finanssialan kokemus. On ilo saada hänet mukaan Ilmarisen joukkueeseen rakentamaan vetovoimaisinta työelämän kumppania, toimitusjohtaja Jouko Pölönen sanoo.

– Työelämän jatkuva kehittäminen on meidän yhteinen asiamme. Työuran jälkeisen ajan talouden turvaamiseksi tehdään työtä jo nyt niin yrityksissä kuin oman osaamisen kehittämisessä. Ilmarisen vahva osaaminen, palvelut ja tuki tuovat hyötyä asiakkaille jo tähän hetkeen, sanoo Esa Jäntti.

Ilmarisen nykyinen asiakkuusjohtaja Päivi Jääskeläinen ilmoitti irtisanoutumisestaan kesäkuussa. Hän siirtyy vuoden vaihteessa Pohjola Vakuutuksen asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi.

Lisätietoja:

  • Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, Ilmarinen, p. 050 1282
  • Esa Jäntti, p. 0400 383 348

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Esa Jäntti
Esa Jäntti
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Ilmarisen uudistettu suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui15.4.2024 12:25:04 EEST | Tiedote

Työntekijämäärä laski maaliskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus sekä rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski joka puolella Suomea. Uudistettuun suhdanneindeksiin mukaan laskettavat toimialat kattavat nyt valtaosan yksityisestä sektorista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye